Siirry pääsisältöön

amerikansuomalainen



Jotenkin mulla on sellainen tuntuma että oon tätä aihetta sivunnut aiemminkin, ja pienellä kaivamisella löysin sen viime Joululta. Tosin se kirjoitus koski puhtaasti meidän Joulujen amerikkalaistumista, ja kuten kielikysymyksenkin kanssa, aika muokkaa ajatuksia ja tekee jokaisesta kirjoituksesta omanlaisensa.

Jokainen ulkosuomalainen katsoo tätä omasta näkövinkkelistään. Jokainen ulkosuomalainen kokee sen eritavalla riippuen omasta kokemuspohjastaan, elämästään ja siitä mitä on halunnut ja haluaa elämältä. Ulkosuomalainen jonka puoliso ei ole suomalainen katsoo tätä asiaa eritavalla kuin ulkosuomalainen jonka puoliso on suomalainen. Oman kokemuksen mukaan ulkosuomalainen joka on valinnut puolison toisesta kulttuurista vaalii suomalaisuuttaan ehkä toisella tavalla kuin sellainen jonka puoliso edustaa samaa kansallisuutta kuin itse. Ehkä, usein, luulen...

Huomenna Suomella on syntymäpäivä. Huomenna Suomi täyttää 98 vuotta, kahden vuoden päästä Suomesta tulee 100 vuotias. Yhdysvalloilla on ikää vastaavasti 239 vuotta. Suomen historia on kuitenkin huomattavan paljon pidempi kuin sen aika itsenäisenä maana, onhan vanhimmilla suomenkielisillä kirjoillakin ikää miltei 500 vuotta. Huomenna aamulla meillä katsotaan netistä linnanjuhlia ja kuunnellaan Sibeliuksen Finlandia. Joulukuusesta meillä on jo vuosia löytyneet niin Suomen kuin Yhdysvaltain liput.

Miten minusta sitten on kasvanut amerikkalainen? Milloin lakkasin olemasta täällä vieraana? Milloin tästä maasta tuli koti? Lakkasinko olemasta suomalainen?

Yhteenkään näistä kysymyksistä ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta, en osaa osittaa sitä hetkeä kun tänne jääminen oli luonnollisempaa kuin täältä lähteminen, saati sitä hetkeä jolloin oli jo itsestään selvää etten palaisi Suomeen edes silloin jos joku menisi ”pieleen”. Aika kauan ajattelin salaa, että koiran sitten aikanaan ainakin hakisin Suomesta, kunnes lopulta heräsin huomaamaan että kasvatetaanhan koiria täälläkin. Mulla on edelleen useita suomalaisia ystäviä joiden edessä olis vaikea valintatilanne jos kahdesta kansalaisuudesta pitäisi valita vain yksi. Kumman passin antaisi pois? Itse tiedän että luopuisin Suomen passista, ei siksi ettei se olisi tärkeä, vaan siksi että elämä on täällä. Tämä on mun lasten koti. Täällä on ystävät, työ ja elämä.

Me laskeuduttiin tänne Yhdysvaltain länsirannikolle joulun alla. Ensimmäinen joulu meni jonkinlaisessa selviytymismoodissa, ei ollut joulukuusta sen enempää kuin joululahjojakaan. Jouluruuaksi valikoitui mitä kaupasta sattui löytymään, se on monin tavoin jäänyt mieleen ikimuistoisena jouluna. Sinä jouluna oli ikävä kotiin. Jaloissa koiranpentu ja kaksi kissaa me tuijoteltiin toisiamme väliaikaisasunnon sohvassa ja mietittiin että mitäköhän tästäkin tulee. Uutta vuotta juhlittiin suomalaisin menoin suomalaisessa perheessä. Ensimmäinenjoulu opetti sen, että jos haluaa viihtyä ja sopeutua, pitää solahtaa tähän kulttuuriin, on pakko omaksua uusia juhlia ja uusia tapoja.

Sen jälkeen sopeutuminen tänne oli aktiivista toimintaa, ja suurella pontevuudella me hypättiin juhlimaan kaikki ne juhlapyhät mitä muutkin juhlivat. Sen ohella silloin alkuun, toki juhlittiin myös vaput ja juhannukset, loppukesästä kokoonnuttiin rapujuhliin ja itsenäisyyspäivää vietettiin suurin juhlallisuuksin. Yksi kerrallaan ne suomalaiset juhlat vaan kutistuivat. Vapusta tuli satunnainen ilo, juhannus unohtui kokonaan. Rapujakaan ei olla syöty enää aikoihin, onhan rapuaika täällä alkukesästä. Itsenäisyyspäivän vietto rajoittuu niihin linnanjuhliin ja Sibbeen. Jouluaattona meillä toki julistetaan se aito joulurauha... aika kaukana se on rauhasta mun karjuessa jälkikasvulle että olkaa hiljaa että mutsi kuulee miten joulu tulee.

Jossakin vaiheessa lakkasin kaipaamasta suomenmatkoja. Fredde käy niin kauan kuin sen vanhemmat elää, sen jälkeen sekin varmaan lakkaa lentämästä Suomeen. Omasta suomenmatkasta on aikaa jo neljä ja puolivuotta, Freddellä omastaan reilu vuosi. Toisaalta meidän ympärillä on myös niitä suomalaisia, jotka uskollisesti lentävät kesäksi Suomeen.


Kuin salaa ja vähitellen tästä maasta tulin koti, näistä perinteistä omia ja rakkaita. Suomalaisuuden esilletuomisesta tuli vähemmän tärkeää kun ymmärsi ettei se mihinkään katoa vaikka rinnalle kasvaa toinen kansalaisuus uusine perinteineen. Martha on kuitenkin yhtälailla Martta, tai Martta-täti ja jutellessani sille niitä näitä, puhun lähes aina suomea.




Kommentit

  1. Mä taas ajattelen, että kokonaan suomalainen (tai vaikka Intilainen tai Kiinalainen) perhe saattaisi vaalia niitä oman maansa perinteitä enemmän kuin kaksikulttuurinen perhe jossa eri juhlat ja tavat sekoittuvat. Monet juhlapyhäthän on sellaisia, että niihin liittyy jotain tiettyjä perinteitä mitä omassa perheessä on tehty. Sillä mua alkoikin kiinnostamaan, että mistä kokonaan suomalainen perhe alkaa luomaan niitä omia perinteitä juhlapyhiin (esim. se Thanksgiving), joita ei ole kuitenkaan ennen tänne muuttoa juhlinut.

    Täällä meilläpäin ei taida olla yhtään perhettä, jossa molemmat vanhemmat olisi Suomesta. Miltei kaikissa on suomalainen äiti ja amerikkalainen isä. Monet ovat tulleet tänne nuorena ja asuneet jo täällä kauemmin kuin Suomessa. Mulle suomalaisten juhlien viettäminen on tärkeää siinä mielessä, että siirrän sitä tietoa myös lapsilleni, ovathan he puoliksi suomalaisia. Meidän Finlandia clubin tilaisuuksissa käy paljon vanhoja ihmisiä, jotka ovat toisenpolven suomalaisia. Heidän lapsuudessa ja nuoruudessa ei pidetty kovinkaan tärkeänä opettaa mitään suomalaisuudesta ja nyt he osallistuvat näihin tilaisuuksiin elämänsä ehtoopuolella, koska he ovat kiinnostuneita toisen kotimaansa kulttuurista ja perinteistä.

    Täältä "uskollisesti Suomeen jokavuosi lentävät" menevät sinne tapaamaan perheitään. Monien suomalaisten kanssa asiasta keskustelleena tiedän, että moni menisi mielellään johonkin muualle lomallaan, mutta Suomi kutsuu vähän olosuhteiden pakostakin. Ihan niinkuin Freddekin menee tapaamaan vanhempiaan.

    Täällä USA:ssa mun mielestä näkee hyvin kuinka voidaan pitää tietyllä tapaa kiinni siitä oman kotimaan kulttuurista ja samalla viettää myös paikallisia juhlia. Musta ne eivät millään tavalla ole toisiaan poissulkevia, vaan on kivaa kun on paljon juhlia pitkin vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai monen kulttuurin yhdistäminen on rikkaus ja sitähän näkee täällä kaikkialla :)

      Poista
  2. Kävin vielä lukemassa tuon sun viime jouluna kirjoittaman jutun. Tajusin kyllä nyt senkin, että meillä ei ole ollut koskaan mitään kovin tarkkoja perinteitä ja että on ollut tosi helppo yhdistää kahden kulttuurin juhlat ja tavat juhlia. Me ei olla koskaan tehty mitään sen vuoksi, että niin nyt vaan kuuluu tehdä. Esim että Jouluna pitäisi syödä kinkkua ja laatikoita tai juoda glögiä. Suomalaiset jouluruoat on mun ja mieheni mielestä ihan kamalia, enkä ole niitä koskaan tehnyt omassa kodissani. Me ollaan meidän 10 vuoden avioliittovuoden aikana aina tehty jouluna jotain "oikeasti hyvää ruokaa".

    Lahjoja ei edes annettu lapsille ennenkuin ne oli 3v, niin ei ole sitäkään tarvinnut juuri miettiä. Pukista olen kertonut, että se asuu Suomessa Pohjoisnavalla, niin siinähän hyvin sekoittuu Suomessa ja täällä opittu jos he vaikka kaverien kanssa asiasta juttelevat.

    Kannatan sitä, että jokainen luo omat perinteensä. Jos ei vaikka ne jouluruoat maistu, niin hummeri ja sisäfile on oiva vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  3. Miten sun seurakunnassa vietetään joulunaikaa? Onko teillä adventtiaikana jo jotain jouluun liittyvää? Me kävimme ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksessa perheenä ja siellä lauloi lapsikuoro kristillisiä joululauluja. Tykkäsimme kovasti. Onko teillä tälläisiä adventtiajan tilaisuuksia? Menettekö te joulukirkkoon? Onko se jouluaamuna vai milloin?

    Vieläkö olet töissä käyvänäkin jatkanut aktiivista kirkossa käyntiä sunnuntaisin lastesi kanssa? Olisi kiva lukea taas postauksia seurakuntaelämästänne. :)

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulunaikaa vietetään meidän seurakunnassa laulamalla joululauluja, kokoontumalla yhteisiin ja pienenmpien ryhmien joulunalustilaisuuksiin ja toki myös tekemällä hyväntekeväisyystyötä. Lauma harjoittelee esitystään joulujumalanpalvelukseen.

      Kyllä me edelleenkin käydään kirkossa, se vaan on ollut vähemmän esillä täällä bloginpuolella :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi