tiistai 23. joulukuuta 2014

joulusta jouluun - kasvukipuja

Ensimmäinen amerikanjoulu oli ankeatakin ankeampi. Me oltiin tultu maahan vajaata kahta viikkoa aikaisemmin, ei oikeastaan tunnettu ketään ja asuttiin edelleen tilapäisasutuksessa meidän omien tavaroitten seilatessa kontissa jossakin Atlantilla, ja kaiken kukkuraksi joulua kesti päivän. Yhden ainokaisen, säälittävän päivä, joka sekin oli vielä ihan väärä päivä.  Kyllä me yritettiin hakea joulun tunnelmaa, puettiin nurkassa nököttävä pölyinen muovipalmu jouluvaloin, ostettiin pari pakollista lahjaa ja yritettiin rääpiä lähikaupasta jotakin, jos ei nyt jouluista, niin ainakin vähän juhlavampaa syötävää.

täältä meidän retki alkoi

Muistan kuinka me istuttiin keskenämme siellä väliaikaisasunnon keittiön kelmeässä loisteputkivalaistuksessa, ja hoettiin salaa itsellemme että meillä on kivaa ja tää oli oikea päätös ja että tätä tulee vielä tosi hyvä. Tulihan tästä hyvä. Joulustakin tuli hyvä. Aikaa se kuitenkin vei, ennen kuin joulut alkoi taas tuntumaan joululta.

Seuraavana jouluna meillä oli oma koti, joulukuusi ja se joulu. Laitoin kalkkunan niin kuin aina ennenkin. Ainoo vaan et kun kalkkuunaa oli syöty just muutama viikko takaperin kiitospäivänä, ei se joulukalkkuna tuntunut enää samalta vaan enemmänkin kiitospäivän toistolta. Raivokkaasti yritin rakentaa meille oikeanlaista joulua, sellaista kuin meillä oli Suomessa, ja jouluaattona muitten edelleen juostessa ruokakaupoissa ja jouluostoksilla me hiljennyttiin väkisin ja leikittiin joulua.

Hautausmaaretki pimeänä pakkasiltana vaihtui lenkkiin metsässä Koiran kanssa, ainoa vaan ettei ne glögit tuntuneet kovin kutsuvilta kun oli reippaillut reilun viidentoista asteen lämpötilassa. Oli hiki ja lasi vettä tai vaihtoehtoisesti kylmä kalja kuulosti huomattavan paljon houkuttelevammlta. Kiltisti Fredde kuitenkin joi glögit, koska niin KUULUU tehdä. Ja me istuttiin pöytään tuijottamaan sitä kalkkunaa, ja kaivattiin edelleen sitä oikeeta joulua. Ulkona oli liian lämmin, ei ollut hautoja, kalkkunaakin oli just jo syöty. Uskollisesti olin väsännyt laatikot, imellettyä perunaa, lanttua lantusta selvitettyäni ensin että sen nimi on rutabaga, porkkanalaatikonkin tein. Jälkiruuaksi kaipasin mummin keittämää väskynäsoppaa, oli kuitenkin tyytyminen kuivakakkuihin ja konvehteihin.

Vähitellen joulut alkoi taas tuntumaan oikealta. Moni asia muuttui meidän muuttuessa enemmän ja enemmän uuden kaltaisiksi. Glögi vaihtui kuohuvaan, kalkkunasta mentiin paistien ja wellingtonien kautta pelkkään kalaan ja lopulta päätin opetella harmaasuolaamaan kinkun itse. Ensimmäisellä kertaa kinkkupussi meni uunissa rikki, liemet valui uunin pohjalle, leimahtivat tuleen ja olivat polttaa koko talon. Mikään ei kuitenkaan maistunut yhtä taivaalliselle kuin juuri uunista ulosvedetty kinkku, pakastimesta kaivetun ruisleivän, suomalaisen sinapin ja tuhdin oluen kanssa. Kinkku kyllä pysyi, mutta vuosien saatossa opin leipomaan ruislimppuni ihan itse ja sinappikin vaihtui Dijoniin. Laatikot tekivät oman ulosmarssinsa joulupöydästä kun ei niitä kukaan kuitenkaan syönyt. Tilalle on viimeisten vuosien aikana tullut ranskalaiset – siis ei mitkään kaupan pussiperunat – ja suolakurkku. Niitten ranskalaisten kanssa tarjoillaan erilaisia majoneeseja. Kalapöytä on varmaan se perinteisin; savukalaa, graavilohta, sillejä ja perunaa. Kuivakakkujen leipomisen lopetin siinä vaiheessa kun Fredde luopui sokereista. Pullaa leivon edelleen.




Muistan miten naisten kanssa purnattiin sitä ettei joulukirkkoonkaan pääse, kun sehän on aattona, ja kuka nyt aattona kirkkoon menee, silloinhan odotetaan pukkia ja avataan lahjoja, ja syödään ja... Miksi ihmeessä nää ei järjestä jumalanpalvelusta asiaankuuluvasti jouluaamuna? No eihän ne – me – järjestetä, kun jouluna juhlitaan joulua eikä silloin kukaan kirkkoon kerkiä. Tänä jouluna me mentiin kirkkoon jo tänään, aaton aattona, ihan vaan siksi että se on joulun jumalanpalveluksista se hiljaisin ja näin ollen sopii parhaiten meidän retkueelle.






Vuosia siihen meni, siis siihen että pystyi päästämään irti vanhasta ja oppi rakentamaan joulusta uudenlaisen roikkumatta väkisin kiinni niissä perinteissä joihin oli kasvanut. Jossakin vaiheessa pukkikin muutti Korvatunturilta pohjoisnavalle, eikä jouluun tarvittu enää lunta ja pakkasta vaan se perinteinen joulumaisema on se meidän talvimaisema.

joulumaisema

Joulu tuntuu taas joululta. Suomalainen joulunvietto tuntuu kaukaiselta ja osin vieraaltakin. Keskilännessä monet toki avaavat lahjansa aattona, naapuriperheessä on asiasta käynnissä, ellei nyt varsinaisesti riita niin vähintäänkin kiperä keskustelu. Koska ne lahjat kuuluu avata ja kuka ne tuo? Mies sanoo aattona ja vaimo kannattaa jouluaamua, joulupukki täyttää sukat ja loppu tulee perheeltä.

M:n ekana jouluna me avattiin lahjat jouluaattona




Lasten synnyttyä meidän joulun painopiste keikahti lopullisesti aatosta siihen varsinaiseen jouluun, ja samalla joulunvietosta tuli taas vähän amerikkalaisempaa. Aattona syödään iso ja juhlava päivällinen niine ranskalaisineen, mutta lahjat avataan vasta aamulla ja suurin panostus on jouluaamiaisessa. Jouluaamuna syödään taskurapua, hollandaisekastiketta, uppomunia, pekonia, munakokkelia, pannareita, lämmitettyä vaahterasiirappia ja kermavaahtoa. Lasissa kuplii mimosat. Ihan ensin kuitenkin avataan ne lahjat.



Mitä on jäljellä? Aattoaamuna meillä avataan joulusukat ja aamiaisella kuunnellaan yhdessä kuinka Suomen Turku julistaa joulurauhan. Joulurauhanjulistuksen jälkeen laitetaan esille joulukarkit ja vaikka joulua on rakennettu jo ensimmäisestä adventista, voi viimein todeta että nyt se on täällä. Joulu. 


"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

8 kommenttia:

  1. Tähdet nuo, loisteensa meille tuo,
    taivaskin laskeutuu, ylitse tienoon.
    Tähtein loiste tuo, valonsa meille suo,
    sytyttäin pohjolan, loisteeseen hienoon.

    Joulu kun on, rauhaa tuo yli maamme,
    riemuita siis, lapsen silmin kai mekin saamme,
    joulu kun on, saa koko ihmiskunta toivon,
    ja käden ojennamme, kun joulu on tää.

    Tahtoisin sytyttää tähtösen, sinulle jonka vei maailman tuulet,
    kun luonamme et olla voi, niin loiste tuo meille soi,
    muistosi kirkkaimman, äänesi kuulen.

    Joulu kun on, rauhaa tuo yli maamme,
    riemuita siis, lapsen silmin kai mekin saamme,
    joulu kun on, saa koko ihmiskunta toivon,
    ja käden ojennamme, kun joulu on tää.

    Suothan sitä rauhaa, mä jota takaa tähtitarhain saan.
    Johdathan tietäs kulkemaan, jotta löytäisin rauhan maan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana runo... tippalinssissä.

      Poista
  2. Kaikki institutionaalisuus on hanurista, joulu on Joulu vasta kun ne omat tavat ja parhaat keinot joulumielen rakentamiseen löytyvät. Suren ihan vähän teidän kinkkujoulujen loppua, en edes tiedä miksi. Koska tavallaan ynnä ymmärrän sen ihan hyvin (mä RAKASTAN kinkkua, mut ymmärrän hyvin että se katoaa kun maailmalla seilaa).

    Isot halaukset koko teidän remmille täältä Tampereelta. Me lähdetään kohta siirtymään Keski-Suomeen. Joulu siis jatkuu vielä hetken täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauttikaa, nauttikaa! Kyllä mäkin täällä vielä suren meidän kinkun kohtaloa, tai ehkä enneminkin ajatusta siitä että päästän irti siitä viimeisestäkin langasta joka on tehnyt meidän joulusta edes jotenkin suomalaisen.

      Poista
  3. Mulle kävi silleen hassusti, että löysin "mun joulun" vasta sieltä toisesta kotimaasta. Oli jäänyt päälle teinivuosien angsti siitä kulutushysteria+joulupukkisadusta, jota koin suomalaisen joulun olevan. Aattoilta ja sen jälkeen lässähdys, monta päivää ahdistavaa tyhjää ja hiljaisuutta. Toisessa maassani aatto on vielä ihan tavallinen päivä, mutta ei se päivällä pidentäminenkään vielä mitään...jotenkin se joulufiilis kestää siellä aidosti loppiaiseen saakka. Kuusi saapuu viimeistään marraskuun lopussa ja koko kuukausi on juhlamieltä täynnä, mutta ennen kaikkea, se jatkuu vielä aaton ja päivän ja tapaninpäivänkin yli.

    Tää on nyt toka joulu Suomessa. Viime joulu meni isäni äkillisen sairastumisen merkeissä, joten ei siitä sen enempää. Tänä jouluna olis ollut aikaa mennä joulumarkkinoille jne mutta järkytyksekseni huomasin, että kaikki sellainen touhu loppui ihan täällä pääkaupungissakin jo 21.12. Nyt eletään kuin jotain hiljaista suruviikkoa. Ei mitään, ei missään. Just kun olis lomaa ja aikaa ja kiva tehdä kaikkea yhdessä, niin ei. Onneani kiitän, kun on toi oma perhe, yksinäisenä olisi todella tukalaa.

    Miehelle suomalaisen joulun ylläpitäminen oli ulkomaan vuosinakin tärkeempää, mutta onneksi se on sen verran boheemi, että asioita voi soveltaa. Joka tapauksessa mun parhaat joulut ovat olleet ne ensimmäiset Suomen ulkopuolella - ehkä siksikin, että silloin on voinut mielessään kuvitella täydellisen Suomi-idyllin (jota ei sitten kuitenkaan ole) ja on ollut kivakin kaivata sitä vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mielenkiintoista! Ehkä se osin oli sekin että me muutettiin tänne alle kaksi viikkoa ennen joulua ja elämä oli kaikin tavoin täydessä murroksessa.

      Yhtälailla tunnustan nauttivani aivan valtavasti siitä että joulu alkaa kiitospäivästä, ja koko joulukuu on yhtä juhlaa ja joulua. Naamiksessa mietin sitä miten valtavan ahdistavaa olis olla Suomessa yksin jouluna, koko maan sulkeutuessaan joulukuoreensa ja katkaistessaan joulurauhan nimissä yhteyden ulkomaailmaan. Yksin olis TODELLA yksinäistä olla siellä suomalaisessa joulussa. Täällä ovet on kuitenkin avoinna perheen lisäksi niille yksinäisille, ja ei niin yksinäisille ystäville.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.