 |
| rapa-roosa ryvettää itsensä ihan silkasta ilosta |
Mä aina
kuvittelin ettei niillä anonyymien kommenteilla ollut vaikutusta siihen miten, ja
mistä kirjoitin. Kuitenkin sen jälkeen kun mahdollisuus kommentoitiin poistui,
huomasin yllättäin olevani rohkeampi. Ei niin että tarkoitus on koskaan ollut
erityisesti loukata ketään mutta ainahan on jossakin joku joka ottaa herneen
nenään, sanoi sitten mitä tahansa mistä tahansa. Sehän ei sinällään ole muuttunut
että niitä herneitä epäilemättä menee nenuun milloin mistäkin, tai että joku
hiljaa paheksuu meidän elämäntapaa, perhettä, lastenkasvatusta tai milloin
mitäkin. En ole koskaan kirjoittanut kommenttien toivossa tai niitä peläten,
mutta sanan säilä on voimakas. Voimakkaampi kuin tahdoin myöntääkään.
 |
| joskus sitä on tahtomattaan vähän lammas - tai vuohi |
Toki
vuorovaikutus on mukavaa ja edelleen mulla on lukijoita joilla on rohkeutta
kommentoida joko avoimesti nimellään facebookissa, tai sitten sähköpostin
kautta joko anonyymisti tai nimellään. Käyn mielelläni keskustelua näitten
kanavien kautta. Kirjoittaminen on kuitenkin mulle aina ollut jonkinlainen terapiamuoto
ja harrastus, tapa ajatella ”ääneen”. Hyllystä löytyy vino pini päiväkirjoja,
osaan on liian kipeää koskaan palata, eikä niillä liene suurta kirjallista
merkitystä. Bloginkaan tavoitteena ei ole sen enempää myydä kuin esitellä,
se tuo jollekin vertaistukea, toiselle kurkistuksen ulkosuomalaisen- tai
erityislapsiperheen elämään. Kolmas lukee ihan muuten vaan. Minä kirjoitan,
koska tunnen tarvetta kirjoittaa. En koe olevani mielipidevaikuttaja, en edes
halua olla sellainen.
 |
| Sunny on vanha tuttu. Läheisen kotieläintilan emakolla on ikää kuusi vuotta, ja muistan kun se oli pieni possu. |
Metsässä on
aikaa, aikaa minulle. Ei ole kiire mihinkään. Me seistään Martan kanssa
kuralätäkössä ja syödään marjoja suoraan pensaasta. On aikaa ajatella ja pohtia
asioita. Usein kirjoitukset syntyy näillä Martan ja mun retkillä.
 |
| alaskanvatukat on parhaimmillaan |
 |
| Marttakin tykkää marjoista |
 |
| osa alaskanvatuista on tummia, osa oransseja |
Toisinaan mietin
tätä meidän perheen omanlaista surrealistisuutta. Ehkä kaikkien muittenkin perheet
on ihan yhtä absurdeja, mutta niihin mulla ei ole samanlaista näköalaa kuin
omaani. Toisaalta me ollaan ihan tavattoman tylsä, kahden työssäkäyvän vanhemman
kolmilapsinen perhe. Koirakin on sellainen vähän epämuodikas laboratorionhoitaja
johon lankomieskin totes et, ai miksi te sellaisen hankitte... olis pitänyt
olla jotakin raflaavampaa. Lapset käy alakoulua, vanhemmilla on sellaiset
tylsät keskiluokkaiset työpaikat. Ei olla mitenkää erityisiä.
 |
| metsälammessa |
Sit on kaikki se ”fluff”
siinä ympärillä. Se että yhdeksään kuukauteen mahtuu kolme katkennutta raajaa, tai
että me vanhemmat osataan yhdistää lasten käyttäytymistä niitten neurologisiin
haasteisiin, että meidän vanhemmuus on ihan toisenlaista kuin se mitä me joskus
silloin kuviteltiin, että lasten systeemeistä kertoessa viihdytän työyhteisöäni
niin että ne nauraa vedet silmissä ja lopulta saa jostakin välistä kysyttyä et
miten mä voin pysyä kaiken keskellä niin rauhallisena, et miten mä en ole
edelleenkään menettänyt järkeäni. Fredde sanoo tähän, että lapsen vanhempien
tärkein tehtävä on liittoutua yhdessä lapsiaan vastaan.
Eilen illalla oli
koulun kevättanssiaiset. Koko koulu bailasi, osa ulkona ja loput sisällä
jumppasalissa. Pojat oli kavereittensa kanssa ulkona. Mä istuin jakamassa
ennakkotilattuja lippuja, ja olin täten estynyt vahtimaan näitten nuorten
sankareitten touhuja. Kotimatkalla ne autossa avautui et ne oli yhdessä Jasonin
ja Davidin kanssa juosseet pitkin pusikoita ilman housuja. Puolustuksena ne
sanoi että Jason ja David pissaskin kilpaa. Ei niille ollut tullut mieleenkään
et joku olis saattanut nähdä, ja pyllypaljaana juoksentelu koulunpihalla on
täällä meidän nurkilla kohtalaisen vakava rikkomus, huolimatta siitä että
suurin osa vanhemmista olis todennäköisesti salaa nauranut. Niin minäkin.
Nauroin vedet silmissä kun kerroin tätä stooria Freddelle myöhemmin, ensin
asianmukaisesti nuhdeltuani kaksikkoani. Pojat kun on poikia.
Tavalliseen
arkeen mahtuu psykologeja ja testauksia, koulussa ja koulun ulkopuolella. Joskus
on vaikeeta muistaa ettei se ole kaikkien tavallista arkea. On sen jouluna
katkenneen jalan kuntoutusta ja rinsessan ortopedejä. Jossakin välissä tarttis
kai itsekin päästä sinne ortopedille, mutta yritetään nyt ensin fysioterapiaa
ja osteopatiaa. Hammaslääkärissäkään ei olla käyty miesmuistiin. Jos jostakin
vaan sais vuorokauteen lisää tunteja, kun töissäkin tarttis käydä.
 |
| kukkia pomolle perjantaina |
Perjantaina
istuin pöytäni ääressä aamukuudelta, koska samalle aamulle oli edellisenä
iltana varattu toimenpide sille yhdelle nuorelle naiselle jonka keuhkokuume oli
sittenkin agressiivinen keuhkosyöpä. Mun homma oli jutskata sen naisen
vakuutusyhtiön kanssa aamuvarhaisella ja kertoa että keuhkokuumeesta tuli syöpä
muutamassa tunnissa, että yhdessä silmänräpäyksessä yhden ihmisen ja sen
läheisten elämä oli muuttunut painajaiseksi. Mun tehtävä on tehdä niistä painajaisen lieveilmiöistä huomaamattomia.
Ystävä kysyi eikö
ole ihan kauheeta tehdä työtä klinikalla jossa osa potilaista kuolee kuitenkin.
Hiljaa korjasin että klinikalla, jossa suurin osa potilaista kuolee. Se vaatii
sitä että kykenee olla menemättä liian lähelle. Joskus on niitä jotka osuu ja
pahasti, mutta jos niin kävisi kaikkien kohdalla olisi mahdotonta tehdä tätä
työtä. Voitto on se kun saa sossulle perusteltua miksi niitten kannattaa maksaa
jotakin sellaista mitä ne ei yleensä maksa. Voitto on se kun ihminen saa uuden
keuhkon ja viisi vuotta lisää aikaa. Kuka tietää jos viiden vuoden kuluttua
sairaus osataan jo parantaa. Vakavasti sairaan ihmisen elämässä viisi vuotta on
pitkä aika. Aamupalaverissa kaikki myöntää että monesti illalla on antanut
kaikkensa. Että illalla haluaa vaan istua ihan hiljaa ja nauttia kaikesta siitä
minkä edessään näkee... puolison, lapset, kodin, lasin viiniä.
 |
| lauantaisella viiniretkellä lasten kanssa |
Me nauretaan paljon.
Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Meillä uskotaan nauruun. Meillä
uskotaan iloon, niin töissä kuin kotonakin.
 |
| Marttaakin naurattaa vaan |