Tahdon Asiat

Istuin tässä taannoin aamuvarhaisella – kauan ennen kukon kiljaisua – nautiskelemassa aamukahvistani kun viereeni tepasteli silmälasipäinen nuoriherra. Se kipusi mun syliin unentuoksuisena ja seurasi hiljaa mun puuhia. Minä luin. Luin blogeja. Sitten se kysyi; Miksi tossa on noin? – Ai mikä? ”No toi, miksi toi on noin?” Kysyy poika osoittaen blogin banneria. Vastaan ja kerron että blogi kertoo suomalais-ranskalaisesta perheestä, joka asuu Ranskassa, rivieralla. Mä jatkan mun blogikierrosta, mutta nyt aamuinen lapsi kysyy jokaisen uuden blogin kohdalla kuka sitä kirjoittaa, ja missä sen kirjoittaja asuu. Lapsen silmin hahmotan miten mielenkiintoista tää oikeastaan onkaan. Siinä me istuttiin, kahdestaan, ja käväistiin suomalaisten naisten luona kyläilemässä; Turkissa, Sudanissa, Ranskassa, Herttoniemessä, Islannissa, Espoossa, Kabulissa, Töölössä ja Turussa. Erilaisissa perheissä ja kodeissa. Kiitos tunnustuksesta Marika ! Marikan kirjoituksista tulee hyvälle mielelle ja sielt...

Että olipahan viikko. Jotenkin musta tuntuu että totean tän melkein jokaisen viikon päätteksi, mutta tällä kertaa, tää viikko saattaa saada jopa vuoden viikko palkinnon. Tiedättekö, sellainen joka jo sunnuntaina kalenteria katsellessa saa huokaamaan, ja miettimään että miten tästä selvitään hengissä. Siihen kun sit vielä lisätään kaikki se muu ylimääräinen, mitä tälle viikolle sattui osumaan ja tapahtumaan on suorastaan ihme että on perjantai ja kaikki on hengissä ja kai kohtalaisen järjissäänkin. Ensinnäkin lomalta palaaminen on ainakin meillä aina vähän kimuranttia. Jopa kolmen arkipäivän poissaolo tekee sen että maanantaina arkirutiinit hakee paikkaansa. Yhtä ahdistaa, toinen vipeltää ja kolmas murjottaa. Maanantai Aloitan maanantaiaamun istumalla koululla Ollipollin palaverissa. Meitä istuu saman pöydän ääressä; reksi, apulaisrehtori, opettaja, erityisopettaja, koulupsykologi, oppilaanohjaaja, toimintaterapeutti, puheterapeutti, lukiopettaja ja allekirjoittanut. Yhteen...

Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön... Nyt sekin päivä on sitten nähty. Mörökölli tuli ja vei. Takki käännetty ja sanat syöty. Takin on tosin joutunut kääntämään aika moni muukin. Sillä vastoin kaikkea järkeä ja kaikkien odotuksia on meillä marraskuun kahdeksantena vaalit, ja vaaleissa ehdokkaana melko huono ja totaalisen mahdoton ehdokas. Tuntuu siltä että useimmat äänestää enneminkin jotakin vastaan kuin jonkun puolesta. Meillä on edessä sangen poikkeukselliset vaalit ja monella on oikeasti ja aidosti pelko persiissä – mitä jos se voittaa kuitenkin? Viimeksi vartti sitten juttelin omalla kuistillani naapurin frouvan kanssa. Valkoinen kristitty. Kotoisin keskilännestä, konservatiivisen kasvatuksen saanut. Nainen, joka ensimmäistä kertaa elämässään äänestää demokraattia. Mun eka kerta oli taannoin, kun äänestin Pekka Haavistoa. Siihen saakka olin aina ja uskollisesti pitäytynyt konservatiiveissa. Mutta et oikeesti pitäis äänestää täysin tärähtänyttä sosiopaattia...

ranta aamuauringossa Me saatiin kutsu kihlajaisiin. Hyvä ystävä on menossa naimisiin ja juhlatkin olis yhdessä meidän lempparipaikoista. Fredde vastaa että me tullaan samaan aikaan kun mä klikkaan kohtaa ”ehkä”. Pöydän ylitse sanon Freddelle, että tottakai mennään kunhan saadaan lastenvahti, ja niitä ei meidän laumalle ihan puussa kasva. Tai siis totuuden nimissä meillä on tasan yksi luottolastenvahti, joten on sellaiset niinkuin fifty-sixty mahikset että mennään tai ollaan menemättä. Mennään jos lastenvahdilla sattuu olemaan vapaata. se on tällainen... ensin stä ujostuttaa... Kun seuraavana päivänä selviää että ei mennä, me ollaan kävelemässä rantakatua pitkin kohti lomataloa. Fredde kohauttaa hartioitaan ja sanoo että sellaista se on. Me ollaan Fredden kanssa yhtämieltä siitä ettei lastenvahtipalveluista ole meille, ja että sen verran monta kertaa ollaan muutenkin haukattu hapanta että on parempi tyytyä tilanteeseen ja jäädä kotiin. Tässä kohtaa sanon sen lauseis...

Pöydällä lojuu Tättiksen uusi päiväkirja. Yksi sen kehityskeskustelun anneista oli opettajan kehoitus ruveta kirjoittamaan myös kotona. Ne kirjoittaa koulussa päivittäin ja Tättis valittaa että aloittaminen on vaikeeta. Illalla se istui tossa pöydän ääressä tuijottaen tyhjää sivua. Yritän kannustaa ja olen sen mielestä lähinnä aika urpo. Kuka nyt kirjoittaisi siitä ettei ole mitään sanottavaa... Mä tiedän ihan tasan tarkkaan miltä siitä tuntuu.  Muistan kuinka lapsena aloitin varmaan sata päiväkirjaa. Aloitin siististi päivämäärällä ja raportoimalla päivän tapahtumat. ”Tänään...” Viimeistään viidennen päivän kohdalla into oli lopahtanut, usein jo ensimmäisen jälkeen. En ymmärtänyt miksi ihmeessä joku haluais kirjoittaa. Koulussa kirjoitin asia-aineita, se oli ainoa tekstilaji jonka osasin. Jossakin vaiheessa, kuin salaa – mutta vasta aikuisena – kirjoittamisesta tuli tärkeää. Kirjahyllyssä on rivikaupalla päiväkirjoja täynnä ajatuksia, osa niin mustia ettei niihin ...

mun lauma Myrskyn jälkeen tuli aurinko. Sitä ennen me tosin käytiin Tättiksen ja Martan kanssa myrskylenkillä ja opittiin muutama asia. Myrskyssä hiekkarannalla sadepisarat sattuu koska niissä on hiekkaa ja että mun uusi tyylikäs sadetakki on muuten tosi hieno, mutta se ei pidä vettä. Toimii siis kaupunkiolosuhteissa lauantaiostoksilla, ei myrskyssä merenrannalla. josko tällä pärjäis vähän aikaa... Ekaa kertaa koskaan me ajettiin autolla aamiaiselle, koska – sade. Pohdittiin mitä tehdään samalla kuntilattiin aamiaista. Lettuja ja mansikkahilloa laumalle. Kolme räiskälettä Tättikselle ja Kentsulle, Yksi Ollipollille. Tarjoilija oli vakuuttunut siitä että Ollipolli oli tyttö, huolimatta lukuisista she-he korjauksista ja jannun kuitenkin keskimääräistä rouheammista silmälaseista. Mutta kun pojilla on lyhyt tukka, ja tytöillä pitkä. Kentsun irokeesi kuitenkin tuntui kuuluvan pojalle pituudesta huolimatta. Merimuseo? Akvaario? No ihan alkuun tarvitaan kuitenkin Freddell...

ei täällä kylmä ole... Täällä me ollaan, ja täällä on just tasan yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Ulkona sataa, tuulee ja myrskyää. Edellisen kerran me osuttiin myrskyyn täällä ollessamme Tättiksen ollessa nelikuinen, silloin oli elokuu. Kunhan päivä valkenee me lähdetään Martan kanssa katsomaan aaltoja. Illalla sängyssä lehteä selatessani törmäsin Oregonin matkailumainokseen, siinä sanottiin jotenkin näin; ”Jos saavuit rannalle bikineissä, joku kyllä varmasti lainaa sinulle villapaidan. Me ollaan ystävällisiä.” edellisessä myrskyssä turvassa sadetakin sisällä Lauman syksyn kehityskeskustelut oli hellyyttäviä. Ensinnäkin tän ekan vetää lapset itse. Ollipollia ujostutti. Se tuijotti sormiaan ja varpaitaan, samalla kun mumisten veti miitinkiä. No, mun tavoitteet olis tota opetella lukemaan kokonaisia sanoja, ja mä tykkään matematiikasta – jätkä virkoaa ja virnistää – itseasiassa mä oon luokan paras matikassa... Opettaja naurahtaa ja myöntää että niin kyllä oletkin. Po...

Me lähdetään tänään lomalle, me lähdetään tänään lomalle, me lähdetään tänään lomalle... enkä mä muista koska olisin ollut näin innoissani lähtemään. Auto on pakattu illalla ja kunhan muu jengi tosta heräilee me pakataan pikkaripirkko - aka Martta – ja lauma autoon, ja käännetään nokka kohti etelää. Täältä tullaan Oregonin rannikko ja lomatalo. Neljä päivää rantaelämää satoi tai paistoi. Tässä kohdassa lienee syytä korostaa ettei se rantaelämä siis tarkoita biksuja ja auringonottoa, vaan heinikoita, hiekkaa, suolaisia tuulia ja aaltojen pauhua. Tää on meille se mökkiloma, se kun saa kulkea virttyneissä verkkareissa meikittä, nukkua pitkään ja olla tekemättä yhtään mitään jos ei huvita. Se on hitaita aamuja, laiskoja kävelyretkiä, joutilaita iltapäiviä, ja sitä me ollaan kaikki kaivattu. Maanantai ja tiistai meni lauman kehityskeskusteluissa, normaalia kaoottisemma työminiviikossa ja nyt ollaan tässä. Kohta lähdetään. 

Ja sitten Songda meni pohjoisesta ohitse. Meillä taisi tuulenpuuska heiluttaa pihan heiniä kahdesti, mutta niin vähän ettei edes liesituulettimen venttiili kolissut. Tuntuu jotenkin kieroutuneelta olla pettynyt siitä ettei tullutkaan suurta tuhotulvaa. Asiasta piparkakkuun. Songda tuli ja meni eikä tullutkaan. Mutta lauma. Se lauma joka kasvaa suomenkielisten vanhempien perheessä puhumatta suomea. Kielikysymys nousee pinnalle aina säännöllisesti. Se nousee pinnalle sillä jokainen vähänkään koulutetumpi henkilö tietää että useamman kielen puhuminen on etu eikä haitta ja että lapselle on valtava rikkaus kasvaa monikielisessä ympäristössä. Hämmennys ja kysymykset on siis vähintäänkin oikeutettuja. Miksi teidän lapset ei puhu suomea? Puhutteko te kuitenkin keskenänne suomea? Miten ihmeessä se ei tartu niihin? Mä vastaan aina että se on pitkä tarina. Koska vastaus ei ole helppo, tai lyhyt tai yksinkertainen. Sen ei pitänyt olla niin. Meidän lapsista piti kasvaa kaksikielisiä,...

Tunti Songdan ETA:an. Kilpavarustelua on kestänyt kolme päivää ja meilläkin on niin pyykit kuin tiskitkin pesty. Paahtopaisti on hellalla jäähtymässä, sitä voi syödä kylmänäkin jos niikseen tulee. Fredde ja varmaan aika moni muukin tarkkailee sääpalvelua. Tuleeko vai eikö, ja jos tulee niin osuuko meille? Tällä hetkellä näyttää siltä varsinainen osuma menee Kanadan puolelle ja me saadaan lähinnä liveilimiöinä tuulia jotka puhaltelee 23 m/s, puuskissa 27 m/s - tavallinen myrsky. Tilanne vaihtelee eri sääpalveluiden välillä ja oikeastaan minuutista toiseen. meidän putoukset torstaina (vasen) ja perjantaina (oikea), kuva Kiro7 News Naapuruston facebookissa on jo ilmoittautuneet kaikki moottorisahalliset, ne joille voi pirauttaa kun viereinen kuusikko on kaatunut oven eteen niin ettei pääse ovesta ulos. Eilisen testikierroksen jäljet levittyivät tienvarsille meidän käydessä lauantain asioidenhoitokierroksella. Kaatuneita puita, rikkoutuneita aitoja. Naamiksessa oli jo muutamia...

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kukaan ei enää puhu presidentinvaaleista. Mattomiehet soittaa aamulla ja peruuttaa uuden maton asennuksen – varmuuden vuoksi. Illalla bensa-asemalla on kaaos. Töissä kaikki puhuu tulevasta; Oletko valmis... Onko teillä aggregaatti? Puita lähistöllä? Kaasu vai sähkö? Onko kunnalistekniikka vai jätevesikaivo? Yhtäkkiä elämän perusasiat on kaikkien mielestä ihan järisyttävän mielenkiintoisia. myrsky - MSN Weather Alkaen tästä yöstä meille on luvattu kolme mysrkyä. Ensimmäisen pitäisi rantautua viiden aikaan aamulla, tuoden mukanaan tuulia jotka puhaltelee 35m/s. Perässä seuraa taifuuni Songda – hurrikaaniasteikolla kolmonen tai nelonen, sellainen kuin Matthew. Toisin kuin hurrikaani joka heikkenee rantautuessaan, on taifuuneilla tapana voimistua. Songdan huhutaan tuovan rannikolle yli viisitoistametrisiä aaltoja. Edellisestä tämän kokoluokan myrskystä on kymmenenvuotta. Silloin oltiin sähköittä viikko. Viikossa oppi meikkaamaan p...

Maanantaiaamuna saatan laumani koulubussille. Tättis on koko aamun jakanut mulle ohjeita ja Fredde vielä edellisenä iltana ennen lähtöään muistutti bussiaikatauluista. Auringon säteiden leikatessa aamusumua havahdun siihen, että siitä on tosiaan tasan vuosi, kun viimeksi olen seissyt tässä. Vuosi sitten oli toisenlainen maanantai, ensimmäinen aamu uudessa työssä, vatsanpohja perhosista kipristellen, kädessä kansio täynnä virallisia papereita ja tulevan viikon lukujärjestys. Vuosi on mennyt nopeasti. Tuntuu hyvältä seistä siinä kirpeässä aamussa isien ja äitien kanssa, ehkä puolet aikuisista on kiirehtimässä töihin, toinen puolikas seisoo pysäkillä vielä yöpaidassa, osalla kahvikupponen kädessä. Osa hyppää autoihinsa ja ajaa töihin. Koulubussin jälkeen tulee Microsoftin bussi ja poimii ryhmän aikuisia reppusankareita. Ne yöpaitaiset vaeltavat tohveleissaan takaisin kotiin. Iltapäivällä Kara kysyy multa et pitäiskö sun hei ehkä lähteä? Katson kelloa ja henkäisen; ”Joo, bussi...

Viikon päättää lauantai. Julkaisen sen sunnuntaiaamuna kahvikupin ääressä hiljaisessa talossa. Ollipolli yskii yläkerrassa. Martta hinkkaa peppuaan - tästä kuva - ja muut nukkuu vielä. Kun arkipäivät on pitkiä ja työntäyteisiä menee lauantait aina harrastuksiin ja asioiden hoitamiseen. Takapenkkirivistöistä kuuluu pitkä huokaus matkan alkaessa ja joku kysyy aina säännöllisesti: ”Kuinka monta vielä ennen kuin mennään kotiin?” Mä nukuin lauantaina pitkään ja tulin alakertaan siinä vaiheesa kun jannut veti jo vohveleita napaan Fredden johdolla. Keitän itselleni kahvit ja kirjoitan tekstin perjantaille. Yläkerrassa on kauppa ja me käydään Fredden kanssa ostoksilla.  Martan mielestä homma kusee ja pahasti, enää ei pääse lenkille ja joutuu käyttämään näitä typeriä pöksyjä.  Me kävellään jalkapalloharkkoihin lämpimässä syysmyrskyssä.  Huoltojoukot seuraa treenejä kentänlaidalla. Tättis juomatauolla. Lounasta ennen kun me lähdetään meidän ...