nojatuolissa maailmanympäri

Istuin tässä taannoin aamuvarhaisella – kauan ennen kukon kiljaisua – nautiskelemassa aamukahvistani kun viereeni tepasteli silmälasipäinen nuoriherra. Se kipusi mun syliin unentuoksuisena ja seurasi hiljaa mun puuhia. Minä luin. Luin blogeja. Sitten se kysyi; Miksi tossa on noin? – Ai mikä? ”No toi, miksi toi on noin?” Kysyy poika osoittaen blogin banneria. Vastaan ja kerron että blogi kertoo suomalais-ranskalaisesta perheestä, joka asuu Ranskassa, rivieralla. Mä jatkan mun blogikierrosta, mutta nyt aamuinen lapsi kysyy jokaisen uuden blogin kohdalla kuka sitä kirjoittaa, ja missä sen kirjoittaja asuu. Lapsen silmin hahmotan miten mielenkiintoista tää oikeastaan onkaan. Siinä me istuttiin, kahdestaan, ja käväistiin suomalaisten naisten luona kyläilemässä; Turkissa, Sudanissa, Ranskassa, Herttoniemessä, Islannissa, Espoossa, Kabulissa, Töölössä ja Turussa. Erilaisissa perheissä ja kodeissa.

Kiitos tunnustuksesta Marika! Marikan kirjoituksista tulee hyvälle mielelle ja sieltä lähtee aina jotakin mukanaan. Nautin sujuvasta ja humoristisesta tekstistä – paljon.

Ohjeet ovat seuraavat:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen

2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle

4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi

Kirjoittaminen on mun harrastus. Bloggaaminen lähti liikkeelle siitä että oli pakko löytää itselle varaventtiili ettei räjähtäisi, että saisi omia ajatuksiaan jäsenneltyä niin että niistä löytyisi tolkku ja että voisi varmistua että elämä kantaa. Se ei ollut sellaista muodikasta tai tavoitehakuista – kohdennettua bloggaamista. Ei siitä koskaan sellaista tulekaan.

Mitä sitten sanoisin uudelle, aloittelevalle bloggaajalle? Mieti mitä haluat. Pidätkö julkista päiväkirjaa ilman sen kummempia tavoitteita, vai haaveiletko bloggaamisesta ammattina? Jokaisella on oma tapansa ja tyylinsä, etsi sinäkin omasi. Ole rehellinen ja anna vähintäänkin palanen itsestäsi. Mieti kuitenkin mihin haluat vetää omat rajasi.

Annan tunnustuksen seuraaville blogeille. Osa näistä on ammattilaisten kirjoittamia, ihmisten joille bloggaaminen on leipä ja juusto leivälle, mutta miksei heillekin. Oman elämän ruuhkan takia olen jumiutunut niihin samoihin blogeihin vaikka varmaan tekis hyvää välillä vähän avartaa, mutta kun hädin tuskin ehtii näihinkään...

Kiitos naiset kun kirjoitatte:

Suosittelen lämmöllä lähtemään matkalle näitten naisten mukana!

...ja viimeisenä ripaus huumoria... Sininen zeppeliini, jos kantti vaan kestää eikä herne mene nenään helposti.

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla. Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...

Lue lisää

Tahdon Asiat

Hae tästä blogista