Siirry pääsisältöön

viikko elämästä - keskiviikko



Puolimatkankrouvissa kello herättää viideltä. Aamulenkin sijaan hyppään suoraan sängystä suihkuun ja yritän muistaa levittää meikit naamalle oikeassa järjestyksessä, aina se ei oo ihan yksinkertaista – oli viikko kun vasta astuessani työpaikan ovesta sisään ennen kuutta tajusin unohtaneeni pukea legginssit. Onneksi mekko kuitenkin ulottui puolisääreen. Ennen puoltaseitsemää meidän rakennukseen pääsee vain kulkukortilla, mun kortti kelpaa 24/7/365. Onko se sitten onni vai kirous, sitä en osaa sanoa.


hiljainen on kylätie

mun vakkari parkkiruutu keskiviikkoisin

aurinko nousee

Kävelin työkavereitten kanssa hakemaan lounasta aurinkoisessa syyssäässä ja istahdin syömään leipäni mukavaan seuraan meidän keittiöön. Me puhutaan rapujuhlista ja etanoista, lastenkasvatuksesta ja lopulta syvennyn yhden meidän lääkärin kanssa keskustelemaan tulevasta esimiehestäni, oltiinhan me kumpikin mukana valitsemassa Dariusta.

aamupäivästä meni melkoinen osa selvitellessä suonensisäisen lääkehoidon kustannuksia

tärkeä työväline netin lisäksi




Juoksen palaveriin yläkertaan, istahdan takariviin kipeän tietoisena siitä että joudun luikkimaan ulos kesken tilaisuuden. Edessä vilahtelee lukuja ja raportteja, kuukautta eletty neljä päivää ja laskutusvirheitä on jo reilusti yli sadantuhannen taalan. Muuten joo ihan mielenkiintoista, mutta kun mulla ei ole mitään tekemistä laskutuksen kanssa. Matkalla autolle tervarin sairaanhoitaja kävelee yhtämatkaa. Se kysyy onko mulla vapaa iltapäivä, ja kun vastaan hakevani lapset koulusta aina keskiviikkoisin, se toteaa että ei ole vapaata – on toinen työpäivä ensimmäisen päälle.




Keskiviikkoisin poimin lauman koulubussilta vartin kahden jälkeen ajaakseni samantien takaisin sinne työpaikannurkille Tättiksen terapiaan. Tunnin se selvittelee päätään, mun katsellessa jannujen leikkejä odotushuoneessa. Kun Tättis pelmahtaa takaisin odotushuoneeseen me palataan lähtöruutuun, sairaalan apteekkiin hakemaan flunssarokotteet mulle ja Tättikselle. Jannut on liian nuoria, pitää olla seitsemän saadakseen rokotteen apteekissa.




apteekissa odottamassa rokotuksia

ruuhkaa


Kotona meitä odottaa Martta. Martan patja kertoo meille uutisia siitä että meidän tytöstä on vihdoinkin tullut aikuinen. Se on hippasen alle 15 kk, ja vasta nyt sillä on ensimmäiset juoksut. Meidän kiertäessä lähilampea lauma muistaa kertoa jokaiselle vastaantulijalle että Martta on nyt aikuinen ja meidän pitää varoa ettei se tule raskaaksi koska me ei haluta koiranpentuja. Minä huokailen korvat punaisina, vastaantulijoitten epäilemättä salaa pohtiessa miten meillä voi olla aikuinen koira jota ei ole leikattu, täällä kun koirat leikataan usein jo kauan ennen kuin niitten kasvu on loppunut.


nyt se sit on täällä... pöksyaika


Martta ja Martan keppi


Etsin yläkerrasta Martalle jo keväällä tilatut pöksyt. Koira ei selkeästi arvosta alusvaatemuotia. Fredde on töissä pitkälle iltaan. lauma pakkaa huomiset eväänsä, mä editoin kuvia ja laitan laumalle ruuaksi lämpimiä leipiä ja pussikeittoa.  



eväitä torstaille



Kommentit

  1. tohinaa riittää teidän päivissä!

    Kivoja nämä päiväraportit; pitäisi yrittää varmaan itsekin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi