Siirry pääsisältöön

kirjoittajan blokki



Pöydällä lojuu Tättiksen uusi päiväkirja. Yksi sen kehityskeskustelun anneista oli opettajan kehoitus ruveta kirjoittamaan myös kotona. Ne kirjoittaa koulussa päivittäin ja Tättis valittaa että aloittaminen on vaikeeta. Illalla se istui tossa pöydän ääressä tuijottaen tyhjää sivua. Yritän kannustaa ja olen sen mielestä lähinnä aika urpo. Kuka nyt kirjoittaisi siitä ettei ole mitään sanottavaa... Mä tiedän ihan tasan tarkkaan miltä siitä tuntuu. 



Muistan kuinka lapsena aloitin varmaan sata päiväkirjaa. Aloitin siististi päivämäärällä ja raportoimalla päivän tapahtumat. ”Tänään...” Viimeistään viidennen päivän kohdalla into oli lopahtanut, usein jo ensimmäisen jälkeen. En ymmärtänyt miksi ihmeessä joku haluais kirjoittaa. Koulussa kirjoitin asia-aineita, se oli ainoa tekstilaji jonka osasin. Jossakin vaiheessa, kuin salaa – mutta vasta aikuisena – kirjoittamisesta tuli tärkeää. Kirjahyllyssä on rivikaupalla päiväkirjoja täynnä ajatuksia, osa niin mustia ettei niihin edes halua palata. Vasta taannoin uskalsin sanoa harrastavani kirjoittamista.




Ja siinä se nyt istuu, mun oma tytär, katsoen mua kulmainsa alta kun puhun siitä miten tekstiin voi lisätä elävyyttä ja pituuttakin kertomalla lukijalle ympäristöstään. Miltä se näyttää, kuulostaa ja tuoksuu. Kuvailemalla ihmisten ilmeitä ja äänensävyjä, kuvailemalla melkein mitä vaan. Sitä naurattaa mun esimerkki:  ”Istun lomatalon keittiössä. Vanhan jääkaapin hurina peittää alleen jokaisen elinkelpoisen ajatuksen, ja sitruunankeltaiset seinät tappavat loputkin. Mulla ei ole mitään sanottavaa. Mutsi nakuttaa jotain jostain kuvailemisesta ja on ihan idiootti, se ei tiedä miten vaikeeta kirjoittaminen on...”


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää