Siirry pääsisältöön

viikko elämästä - perjantai

perjantai-iltana kaupungilla


Perjantai julkaistaan poikkeuksellisesti lauantaina monestakin syystä. Ensinnäkin halusin mukaan edes yhden päivän joka kulkisi oikeasti aamusta iltaan sen sijaan että se katkeaa jonnekin meidän päivällisajan tietämille, siihen että puolihädissäni painan enteriä ja julkaisen pikaisesti kirjoitetun tekstin kuvien kanssa. Todellisuudessahan ilta jatkuu vielä senkin jälkeen. Toisekseen meillä oli eilen pitkästä aikaan suominaisten tiimipalaveri enkä kerinnyt kotiin kuin vasta kahdeksan jälkeen, ja sit mua olikin vastassa sylikaupalla kaipuuta, koulupapereita, palkintoja, sähköposteja ja kaikkea sekalaista. En siis kertakaikkiaan kerinnyt.





Perjantait on töissä aina jotenkin tragikoomisia. Kaikki – niin yleislääkärit kuin meidän potilaatkin – herää siihen todellisuuteen että on perjantai ja on elettävä kokonaista kaksi päivää ilman mahdollisuutta puhua kenenkään muun kuin päivystäjän kanssa. Toki meillä on se päivystäjä, jolta kysytään aina välillä ohjeita jalkasilsan hoitoon tai yleiseen ahdistuneisuuteen, huolimatta siitä että me hoidetaan hengityselinsairauksia. Perjantaina potilat muistaa myös että niitten lääkkeet on loppu, tai ettei vakuutus korvaakaan lääkitystä, ja niinpä perjantait on... perjantaisia. Sit on ne vakkarit, ne jotka kaikki tuntee nimeltä, ne jotka soittaa aina, tai vielä parempi, pelmahtaa vastaanotolle ihan vaan käväisemään.


näyttää rauhallisemmalta kuin onkaan




Koko perjantain mä kutisen, ja samalla edellisiltana otettu kyypakkaus tuntuu sumuna aivoissa. Ohimennessään joku aina käskee lopettaa raapimisen. Lopulta tervarin sairaanhoitaja liimaa mun pöytään post-itin jossa on aika lääkäriin kello 15:30. Lääkäri määrää kortisonikuurin saatesanoin, aloita vasta aamulla.

kolme lääkäriä ja yks lastenlääkäri yhteen viikkoon on vähintäänkin poikkeuksellista





Haen lääkkeet sairaalan apteekista ja kävelen autolle. Katson kelloa ja totean että haaveeksi jää ajaa ensin kotiin ja suuntaan suoraan meidän palaveriin. Matkalta alaitan tekstarin että olen etuajassa, jos nyt joku sattuu olemaan hollilla ja haluaa aloitella ajoissa viinilasillisen äärellä. Hyviä ystäviä, ystäviä pitkän ajan varrelta, kulkeneet mukana niin ilossa kuin surussa. Osan lapset jo aikuisia ja lentäneet pois kotoa. Tuntuu hyvältä vaihtaa kuulumisia kaikessa rauhassa.


rakkaita ystäviä





Kotona odottaa päivän polttavat. Mitä koulussa tapahtui, mitä pitää täyttää ja allekirjoittaa, kuka sanoi kenellekäkin ja mitä. Fredde tekee edelleen töitä ja istuu palaverissa. Marttaa hinkkaa pöksypeppuaan seinään. Häädän lauman kylpyyn, juon Fredden kanssa lasillisen palaverin päätyttyä ja painelen lukemaan iltasatua laumalle. 

mua on odotettu kotiin

martan pöksyviikot vähän rajottaa tätä liikkumista

iltasatu

iltahalit

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...