Siirry pääsisältöön

viikko elämästä - maanantai

Mä en ole koskaan ymmärtänyt vihata maanantaita. En tiedä miksi, Viimeviikon sairastumisen takia tiesin että tänään saattaa olla edessä sotku jos toinenkin, toisaalta ehtiihän tuon - yksi kerrallaan... Jotenkin tavaksi on tullut tehdä maanantaisin pitkä päivä, ehkä siksi että virtaa on vikonlopun jäljiltä enemmän, Fredde sanois että pääsee viimeinkin duuniin lepäämään, mutta jotenkin se päivä vaan tuntuu aina maanantaisin venähtävän.

Kello soi 5:30, tossut jalkaan ja lenkille Martan kanssa...

Lauma laittaa itse omat eväänsä aina edellisenä iltana. Aamulla mä otan eväslaukut jääkaapista ja laitan niihin kylmäelementit. Tättiksellä on vaihteeksi mukanaan termos, jossa lounaaksi kaurapuuroa - ihan omasta toiveesta. 

Mun ja Martan hetki... kupillinen kahvia, koira ja muutama blogi

Mun on pitkään pitänyt ottaa kuva Volvon penkistä. Musta on jotenkin ihanan rintaa röyhistyttävän pohjoismaalaisisänmaallista - onko toi edes sana - että ne on ommelleet saumaan ruotsinlipun. 

melkein perillä...

Kahdesti päivänaikana tuli asiaa sairaalan puolelle

Luovutin ja kävin itsekin lääkärissä. On kieltämättä ihan armottoman kätevää että se omalääkäri on töissä samoissa tiloissa kuin minä itse. Mun lääkäri Lekha on syntyperältään intialainen, maailman mukavin ja paras. 

viidenpintaan suljen koneen ja lähden kotiin


...ja sit pakataan taas eväitä seuraavalle päivälle

iltaviini

jos on hautonut takapuoltaan toimistossaan  liki kymmenen tuntia on melkein kuusituhatta askelta ihan jees... vessaan kun on ehkä kymmenen askelta ja keittiöön suunnilleen saman verran. 



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Reetta3. lokakuuta 2016 klo 22.32

    Jee, mä tykkään näistä kuvapäivityksistä! Toki teksteistäkin, mutta arkikuvat siitä, mitä sikmä näkee, on jotenkin tosi kiinnostavia aina.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää