Siirry pääsisältöön

lomalla on ihanaa kirjoittaa

mun lauma


Myrskyn jälkeen tuli aurinko. Sitä ennen me tosin käytiin Tättiksen ja Martan kanssa myrskylenkillä ja opittiin muutama asia. Myrskyssä hiekkarannalla sadepisarat sattuu koska niissä on hiekkaa ja että mun uusi tyylikäs sadetakki on muuten tosi hieno, mutta se ei pidä vettä. Toimii siis kaupunkiolosuhteissa lauantaiostoksilla, ei myrskyssä merenrannalla.

josko tällä pärjäis vähän aikaa...


Ekaa kertaa koskaan me ajettiin autolla aamiaiselle, koska – sade. Pohdittiin mitä tehdään samalla kuntilattiin aamiaista. Lettuja ja mansikkahilloa laumalle. Kolme räiskälettä Tättikselle ja Kentsulle, Yksi Ollipollille. Tarjoilija oli vakuuttunut siitä että Ollipolli oli tyttö, huolimatta lukuisista she-he korjauksista ja jannun kuitenkin keskimääräistä rouheammista silmälaseista. Mutta kun pojilla on lyhyt tukka, ja tytöillä pitkä. Kentsun irokeesi kuitenkin tuntui kuuluvan pojalle pituudesta huolimatta. Merimuseo? Akvaario? No ihan alkuun tarvitaan kuitenkin Freddelle sadetakki koska mä varastin takaisin oman viisitoistavuotiaan HellyHansenin, jonka olin antanut Freddelle lainaan.



Meidän piti ostaa vaan sadetakki, mutta kun Hellyllä oli outlet ja sielläkin ale. Sadetakkia, viittä fliseetä, juoksuhousuja, teepaitaa, kolmea sormikasparia, kumisaappaita ja sukkia myöhemmin ja muutamaa satasta köyhempätä me juostaan takaisin autolle. Lapset vaatii lelukauppaan ja lelukaupassa on Legoale. No sepäs sattui. Siinä vaiheessa kun me ollaan käyty ruokakaupassa ja kalakaupassa on sade loppunut ja mereltä työntyy sininen taivas. Ei me tarvita mitään museoita tai akvaarioita.





Me lähdetään rannalle auringonpaisteeseen. Vähitellen jokainen kuorii päältää uuden fliseensä ja kietoo sen vyötäisilleen auringon lämmittäessä. Me kävellään Ollipollin kanssa joelle ja löydetään valtavia simpukankuoria ja jättiläismäinen kuollut meduusa. Martta pörheltää ympärillä. Ranta on edelleen autio ja mulla on koiratutka täysillä. Martalla on edelleen juoksu ja Fredde on ilmoittanut että mun vastuulle jää hankkia sille abortti kun otan sen mukaan rannalle ja riskeeraan. Martta ei kuitenkaan ole lähdössä mihinkään ja ranta on tyhjä. Tarvittaessa olen valmis ryhtymään väkivaltaisiinkin tekoihin välttääkseni eitoivotun raskauden. Onneksi kuitenkin pääsääntöisesti kaikki koirat on leikattu, vaan eihän siihen tarvita kuin yksi.




Fredde laittaa kuvia naamikseen ja saa kommentteja kotoa, että miten on edes mahdollista ettei täällä sada? Ei me tiedetä. Iltapäivällä lauma pelaa Fredden kanssa foosballia autotallissa, Martta rouhii pihalla luuta ja mä istahdan kahvikuppini kanssa portaalle. Elämä on täydellistä.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää