Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - pölynimuri

 


Ihan alkuun on tarpeellista todeta että minä olen se nainen joka kilautti kaverille selvittääkseen mistä pölynimurin saa käyntiin sen jälkeen kun oli ensin etsinyt koko vehjettä vartin verran. Myöhemmin selvisi että olin lisäksi onnistunut imuroimaan talon autoimurilla taloimurin sijasta. Tämä tapahtui joitakin vuosia takaperin Fredden ollessa työmatkalla. Olen myös pyyhkinyt keittiön tasot pesuaineella joka olisikin pitänyt huuhdella - suihkunpesuaine - ja käyttänyt vääränlaista yleispesuainetta kylpyhuoneen peiliin niin että niitten raitojen pois pyyhkimisessä oli varmasti isompi työ kuin siinä alkuperäisessä liassa olisi ollut.

 

En ole siivoaja. Fredde siivoaa koska - ainakin keskimäärin - nauttii siivoamisesta. Minä sen sijaan inhosin niitä perheen pakollisia siivouspäiviä jo lapsena, eikä tilanne ole siitä parantunut. Pidän kyllä siististä ja siivotusta kodista, siitä että tavarat ovat paikoillaan eikä lattioilla pyöri koirankarvapalleroita. En vain pidä prosessista joka siisteyden saavuttamiseksi tarvitaan. Siksi meillä ehtikin jo useamman vuoden käymään siivoaja, ihminen joka saa palkkaa imuroinnista ja oikean yleispuhdistusaineen käyttämisestä. Mutta sitten tuli kevät 2020 ja kaikki muuttui.

 

Viisihenkinen perhe siirtyi oleilemaan kodissa miltei tauotta, siivoaja lakkasi siivoamasta ja yhdistelmä näkyi paitsi Fredden siivouspaineitten kohtuuttomana kasvamisena niin myös kodin siisteystasossa. Automaatti-imurit tekivät työtään päivittäin ja silti nurkissa vilisi villakoiria, eikä vähiten siksi että joku kävi aina kesken palaverin tuuppaamassa automaatin takaisin telakkaan imurin äänen häiritessä työntekoa tai koulunkäyntiä.




 

Muutama viikko sitten kysyin että ostettaisko uusi imuri. Fredde katsoi mua kuin arvioiden olenko menettämässä järkeni lopullisesti ja kysyi että kuka sitä sitten käyttää? Ihan asiallinen kysymys, ovathan allekirjoittaneen pölynimurinkäyttömeriitit sangen vähäiset. Miehen hämmennys oli käsinkosketeltavaa kun vastasin että minä voisin käyttää, itseasiassa lupaisin käyttää laitetta kolmasti viikossa ja imuroida alakerran jos laitteessa ei olisi johtoa. - Entä portaat? Lupasin imuroida portaat puoliväliin ja sohvan kaupan päälle. - Oikeesti? - Oikeesti. Muistathan että olen pian vuoden hoitanut kissanhiekkalaatikonkin ihan omatoimisesti!

 

Fredde tarttui tarjoukseen ja meille tuli ihana johdoton imuri. Ekana päivänä se oli vähän hämmentynyt siitä että ihan oikeasti käytin laitetta pyytämättä. Vielä toisella ja kolmannellakin kerralla Fredden piti erikseen todeta että olin näköjään imuroinut, olihan tämä sangen poikkeavaa toimintaa meidän liki kolmenkymmenen vuoden yhteisen elämän aikana. Perjantaina ryhdyin varsin hulluksi ja pyyhin alakerran parketin vielä kosteallakin imuroinnin jälkeen. Pienen harjoittelun jälkeen keksin miten se pyyhinosa kiinnitetään moppiin. Tänä aamuna imuroin taas alakerran, puolikkaani portaista ja sohvan. Olin edelleen iloinen ja kiitollinen meidän uudesta pölynimurista. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...