Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - pizza

 


Niin kauan kuin jaksan muistaa meillä on syöty perjantaisin pizzaa. Blogissa ensimmäinen maininta pizzaperjantaista on elokuulta 2012, kahdeksan vuoden takaa. Pizza Friday ja Taco Tuesday ovat jonkinlaisia käsitteitä tässä maassa, tosin jälkimmäistä meillä harrastetaan lähinnä satunnaisesti ja useimmat perheet liittävät pizzaperjantain siihen ettei tartte itse laittaa ruokaa vaan pizza joko haetaan tai tilataan valmiina kotiin.

 

Pizzahifistelijä tekee pizzat itse, alusta loppuun, paitsi silloin kun väsyttää. Kun väsyttää, pizzahifistelijä ostaa taikinan kaupasta valmiina ja säästää jokusen tovin siinä kohdassa. Hyvänä perjantaina tomaattikastikekin tehdään itse, usein se kuitenkin tulee purkista johon sen on italialainen tai italialaismielinen tomaattikastikkeen tekijä sen laittanut. Tilauksia vastaanotetaan perjantaina aamusta ja perheen pizzatilaukset kertovat oikeastaan aika paljon meidän perheestä.




 

Fredden pizza

Fredden pizzaan tulee usein katkarapuja ja valkosipulia. Se on jo varhaisesta lapsuudesta ollut Fredden lemppari - Pizza Gamberetti. Tomaattikastike on mausteinen Arrabiatta tai toisinaan marokkolaissävytteinen Shakshuka. Shakshukan kanssa tosin maistuu paremmin lampaanjauheliha, paahdettu sipuli ja tuoreet yrtit. Hänen pizzaansa kuuluu myös tuore mozzarella tai brie, satunnaisesti sinihomejuusto.

 

Mun pizza

Mun pizzaan tulee vaihtelevasti Marinaraa, Arrabiattaa tai Shakshukaa vaikka on myös viikkoja kun pelkkä oliiviöljy riittää. Siihen tulee kuitenkin ihan aina marinoitua artisokkaa ja oliiveja. Joskus oliivit on valkosipuli- tai chililiemessä, toisinaan pieniä nicoise oliiveja ja joskus kalamata oliiveja. Viipaloitu tomaatti raikastaa lopputuloksen, mutta sen pitää olla oikeanlainen tomaatti, sellainen täydellinen muhkea ja lihaisa heirloom tai vaihtoehtoisesti ruskea kumato. Tuore mozzarella tai brie ja basilika kuuluvat kuitenkin jokaisen pizzaan. Vain harvoin laitan omaani lihaa, äyriäisiä tai kalaa.

 

Tättis 

Tättis hifistelee oman pizzansa kanssa äitinsä tavoin ja haluaa pizzaan vähintään homejuustoa, basilikaa  ja oliiveja. Joskus siihen tulee myös pestoa ja tuoreita sieniä. Tomaattikastike korvataan usein oliiviöljyllä. Katson lastani ylpeydellä, onhan ollut aika jolloin pizzaa ei syöty lainkaan. Sitä seurasi se ikuisuus kun pizzassa oli ensin pelkkää juustoa ja sen jälkeen useamman vuoden marinaraa, kinkkua ja ananasta.




 

Ollipolli

Tämän miehen pizzassa on useimmiten katkarapuja. Isänsä poika. Siinä saattaa olla kyytipoikana kylmäsavulohta. Valkosipulin kanssa pitää kuitenkin olla varovainen. Kastikkeeksi kelpaa niin perinteinen Marinara kuin Arrabiatta, ei kuitenkaan Shashuka. Jauheliha ja kinkku ovat yök, mutta eivät ne maistu tälle miehelle muutenkaan. Brietä saa laittaa, samoin pestoa.

 

Kentsu

Kentsun pizza on sellainen meat lovers. Mieluiten jauhelihaa, pepperonia ja kinkkua. Kastikkeena Marinara ja juustona raastettu mozzarella. Hätätilassa kelpaa myös pelkkä juustopizza, siis sillä mozzarellaraasteella. Vihreät on turhia, samoin oliivit ja muut härpäkkeet.

 

Vaikka pizza sinälläänkin on tärkeää olen ennen kaikkea kiitollinen meidän yhteisestä perjantai-illasta. Siitä että se pyhitetään perheelle ja yhdessäololle.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän