Marraskuun
neljäntenä torstaina vietetään kiitospäivää ja moni amerikkalainen pohtii oman
elämänsä kiitollisuuden aiheita päivittäin marraskuussa. Ajattelin yhtyä tähän
ja kirjoittaa sarjan ”26 aihetta kiitollisuuteen” haastaen samalla muut mukaan.
Sarjan tavoite ei ole pohtia maailmaa mullistavia asioita vaan keskittyä
arkipäiväisiin kiitollisuuden ja ilon aiheisiin.
Kuukauden
ensimmäisenä päivänä olen kiitollinen sunnuntaiajelusta aurinkoisessa säässä
Tättiksen kanssa. Tämä vuosi on opettanut minulle ettei autolla ajaminenkaan
ole itsestäänselvyys olenhan ollut tänä vuonna tahtomattani viisitoista viikkoa
ajamatta autoa. Ensin keväällä vyöruusun takia ja sitten kymmenen viikkoa
heinäkuun lopusta murtuneen nilkkani kanssa.
Monelle autolla
ajaminen on yhdentekevää. Jollekin se on yhtä tuskaa ja nostattaa kylmän hien
jo pelkkänä ajatuksena, mutta sitten on kaltaisiani joille auton ja vapauden
välillä on suuri yhtäläisyysmerkki. Tarvitsen autoa paitsi työni tekemiseen
niin myös hengittääkseni vähän vapaammin. Olen kahdeksantoistavuotiaasta
lähtenyt ajelulle yksin selvittääkseni omia ajatuksia. Olen ajanut ajamisen
ilosta vailla päämäärää ja auton avainten puuttuminen on minulle suuri
vapaudenriisto. Fredde on onneksi kaltaiseni.
”Kulta, pitäis
käydä kaupassa... koska ehtisit?” Tai: ”Rakas, asiakas haluaisi nähdä nämä
kodit, koska voit ajaa mut” Freddehän ajoi, ja mukisematta ajoikin, mutta
tunsin silti itseni kädettömäksi. Maaliskuun alusta myös Tättikselle on
autoajeluista tullut henkireikä jota hän kaipasi ihan samalla tapaa kuin
äitinsä. Niinpä; “mom, could we go on a drive today?” On lauseena rakas. Autoajeluilla puhutaan elämästä,
koulusta, tanssista ja tulevaisuudenhaaveista. Täynnä kiitollisuutta
vapaapäivästä ja yhteisestä hetkestä.
Kommentit
Lähetä kommentti