Siirry pääsisältöön

26 aihetta kiitollisuuteen - äänioikeus


 

Harva meistä suomalaisista ajattelee äänioikeutta sen kummemmin. Se nyt vaan on sellaista mikä jokaisella on vähän kuin syntymäoikeutena ja riittinä aikuisuuteen. Ehkä juuri siksi, jättää kolmannes suomalaisista äänestämättä - syystä tai toisesta. Koetaan ettei omalla äänellä ole merkitystä tai ehkä ajatellaan jopa että äänestämättä jättäminen on omalla tavallaan ääni sekin.

 

Onko äänestämättä jättämisessä ehkä kysymys myös siitä että suomalainen onnela on sen verran tasainen että kaikki on kuitenkin ihan kohtuullisen hyvin, äänesti tai ei? Loppupeleissä vasen ja oikea ovat kumpikin kohtuullisen maltillisia ja leikkivät ihan nätisti keskenään. Suomessa suomalaisilta ei myöskään kysytä mielipidettä useimpiin päätöksiin vaan päätökset tekevät suomalaisten puolesta kansanedustajat.

 

Oman kokemuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat kuitenkin äänestämiseen vakavuudella ja Suomessa äänestetäänkin enemmän kuin monessa muussa maassa onhan suomen äänestysvilkkaus sijalla yhdeksän koko maailmassa. Minulle äänestäminen on aina ollut kunnia-asia ja kansalaisvelvollisuus.

 

Äänioikeuteen, tai itseasiassa siihen ettei sitä yhtäkkiä olekaan, törmää tosissaan oikeastaan ensimmäistä kertaa muuttaessaan ulkomaille, toiseen maahan, paikkaan missä et ole oikeutettu äänestämään. Eihän se nyt niin iso juttu ole jos asut maassa vuoden tai kaksi, mutta entä kun vuodet vierivät ja haluaisit vaikuttaa oman maasi asioihin mutta et saa? Kenestä tulee kuvernööri, entä kansanedustaja tai presidentti? Naapurustossasi äänestetään uuden koulun rakentamisesta mutta sinulta ei kysytä - et ole kansalainen. Entä pitäisikö tuloveroa laskea vai nostaa? Rakentaa uusi moottoritie? Kaupunkijunarata? Katsot vierestä ja toivot että sinulla olisi oikeus vaikuttaa niihin asioihin jotka väistämättä kuitenkin vaikuttavat sinun elämääsi.

 

Sain Yhdysvaltain kansalaisuuden syksyllä 2009 ja olen ehtinyt äänestämään monen monituista kertaa. Olen nähnyt läheltä vaalivuosia ennen ja jälkeen äänioikeuden, haaveillut äänestämisestä ennen kuin sain äänestää. Vaaleja on tullut ja mennyt mutta tämä vuosi on monella tapaa poikkeuksellinen. Äänestysvilkkaus on ollut suurempaa kuin vuosiin ja jo pelkästään ennakkoäänestyksessä ehdittiin antaa miltei 100 miljoonaa ääntä, se on jotakuinkin 72% kaikista 2016 vaaleissa annetuista äänistä. Nämä vaalit otetaan tosissaan. Ensimmäistä kertaa myös some täyttyi kuvista joissa äänestyslipuke tiputetaan keräyslaatikkoon ja sinäkin aamuna kun tiputin auton ikkunasta sinne laatikkoon meidän lipukkeet oli kaupungintalon edustalla hitaasti liikkuva jono autoja - äänestämässä.

 

Äänioikeus on siis todellakin oikeus. Olen kiitollinen siitä että minä saan oman ääneni kuuluviin ja olen mukana tekemässä päätöksiä, oli lopputulos sitten mieluinen tai ei.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää