Siirry pääsisältöön

äitiä ja isää väsyttää

Näitten muutaman viikon kokemuksella en omasta puolestani voi suositella täysipäiväistä työntekoa yhdellekään vanhemmalle, ei ainakaan tilanteessa jossa lapset on pieniä eikä varsinaisesti ole lastenhoitoa järjestettynä. Se että noi on kouluissaan muutaman tunnin päivässä tai pari päivää viikossa – M 5pvää 12 tuntia, K 4 päivää 10 tuntia ja O 2 päivää 6 tuntia – ei juuri helpota tilannetta, melkeinpä päinvastoin kun koko ajan pitää olla viemässä ja hakemassa tai vastaanottamassa koulubussia.

L tekee omaa duuniaan jossakin 50-60 tunnin välissä viikossa. Mun työt taas on joo ollut se 40 tuntia, mutta toi 60km suuntaansa venyttää päivän 10 tuntiseksi. Vähän vinoutuneesti laskien voi siis sanoa että me on tehty 110 tuntisia työviikkoja ilman lastenhoitajaa. Lapset on viihdyttäneet itse itseään ja katsoneet loputtoman määrän telkkaria.

Melko tarkkaan kaikki asiat on hoitamatta ja levällään. Pyykkiä oon pessyt viikonloppuisin ja sit ne puhtaat vaatteet on jääneet koreihin tarvitsijan esiin kaivettaviksi. Lasten reseptit odottaa tossa pöydän kulmalla et ehtis apteekkiin,  koulukuva kaavake odottaa edelleen lähettämistään kouluun, ja alakerran ulkovaatekaapista löytyy vaatteita jotka ei kuulu meille, mutta mulla ei ole aavistustakaan kumman pojan kouluun niitä pitäis ruveta palauttelemaan enkä suoraan sanottuna jaksa edes miettiä koko asiaa.

Ekat kaksi viikkoa lähdin puolikuudelta ja palasin puhkikulutettuna neljän aikaan laittamaan ruokaa ja leikkimään. Silloin ehdittiin kuitenkin L:nkin kanssa vaihtamaan kuulumisia, vaikka se toki pakenikin tekemään töitä kun mä tulin tai jos ei tekemään töitä, niin johokin työsysteemeihin jonnekin muualle. Tää kolmas työviikko meni niin että L lähti töihin siinä vaiheessa kun mä seiskan pintaan heräilin ja nopeasti vahdettiin vaan vahtia yhden jälkeen mun lähtiessä iltavuoroon... kotiin ehdin puoliltaöin ja aamulla taas aloitettiin alusta. Kolmannen viikon etu oli se, että lapset pääsi terapioihinsa, M ja K psykiatrille, ja musta tuntui että mulla oli niille jopa jotakin annettavaa itsestäni.


On pakko myöntää että useammin kuin kerran olen löytänyt itseni miettimästä että oliko tässä nyt yhtään järkeä. Olisko sittenkin ollut parempi olla vielä kotona, silläkin riskillä että vyötä olis taas tarvinnut kiristää vähän lisää... Toisaalta tiedän että tästä tulee hyvä. Tästä tulee oikein hyvä. Pitkällä juoksulla tää oli paras vaihtari – nyt kun vähitellen päästää siihen arkeen mitä olsiin suunniteltu – mutta nyt on  takki tyhjä. Niin tyhjä etten eilisissä vappubileissä tai tänä aamuna kirkossa jaksanut oikeastaan edes seurustella kenenkään kanssa, ja nyt sunnuntai-iltapäivällä odotan lähinnä et pääsisin nukkumaan unelmoiden unista joissa en tee töitä. Epätoivoisesti yritän alaa ajas tätä stressia ja saada itseni ymmärtämään että seuraavan kerran töitä on vasta torstaina – se eka neljän iltavuoron putki.

 
hulluja nuo ruotsalaiset


can I try your silly hat?


Seattlessa oli veneilykauden avajaiset ja joku yliopistotapahtuma





...ennen... 

jälkeen...



at "the silly hat party" aka vappubileet

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän