Siirry pääsisältöön

äitienpäivänä ja maanantaina

06:50 mua väsyttää. Päällimmäinen tunne on että mua väsytttää. Oon tullut kotiin hippasen ennen puoltayötä – töistä – ja maanantaiaamu tulee aivan liian pian. M herää liian aikaisin ja mä tiedän jo ennen aamuseitsemää että päivästä tulee pitkä. Ne haluaa kaikki jotakin samaan aikaan; muroja, banaania, maitoa eiku kaakaota, lisää leipää, eiku toista leipää... ja mä muistutan niitä taas kerran että niitä on kolme ja mua vaan yksi. O kaataa maitolasin ja vaikken mä sano sanaakaan se pillahtaa itkuun nähdessään mun ilmeen jota niin kovasti yritän hallita. Koira yrittää varastaa leivän K:n kädestä ja lapset seuraa hiljaisuuden vallitessa kun mä haarukka ojossa ajan pahuksen piskin yläkertaan. Aamu on kaukana siitä mun seesteisestä kuvitelmasta, siitä missä lapset juttelee mun kanssa ja mä hymyillen tarjoilen aamiaisen.

Eilen oli äitienpäivä. Ne oli näyttäneet musta tehdyn videohaastattelun kirkossa ja puhelimeen sateli viestejä iltapäivän, musta tuli hetkeksi melkein julkkis. Eilen oli äitienpäivä. Oli kuppikakkuja ja parmankinkkua, herkkukahvit ja aamiaismimosa. Eilen oli äitienpäivä ja mä sain kasapäin lasten askartelemia kortteja, toinen toistaan ihanampia, rakkaudella tehtyjä.






by K

by O

M toivottaa mulle oikein ihanaa muuttomiestenpäivää

Joku jossakin totes ettei lapsettomuus enää kosketa monen lapsen jälkeen. Mua se kyllä koskettaa. Edelleen muistan sen surun kaikista niistä äitienpäivistä joita ei ollut, muistan sen autuuden ensimmäisestä äitienpäivästä muutaman viikon ikäisen M:n äitinä, muista miten epätodelliselta se tuntui ja miten täynnä kiitollisuutta istuin tuoreena äitinä ravintolassa. Lapsettomuus koskettaa edelleen. Äitienpäivänä muistan taas kaikki ne vuodet. Äitienpäivänä olen kiitollinen siitä että saan viettää äitienpäivää lapsettomien lauantain sijasta. Äitienpäivänä muistan mielessäni kaikkia niitä naisia jotka haluaisivat olla äitejä. Äitienpäivänä muistan kaikkia niitä äitejä jotka ovan menettäneet lapsensa. Äitienpäivänä muistan omaa pientä poikaani. Äitienpäivänä olen kiitollinen siitä että saan olla äiti näille kolmelle. Äitienpäivänä ajan töihin alkuiltapäivästä ja taas kerran rukoilen että saan palata kotiin työpäivän jälkeen. Rukoilen että mun laumasta huolehditaan sillä aikaa kun mä en ole niistä huolehtimassa... pidä ne kaikki turvassa, kaikki viisi – L, M, K, O ja Koira. Pidäthän!

sisaruskateutta parhaimmillaan; "sä osaat ajaa pyörää ja koska mä en osaa, saatan pätkäistä sua tällä haravalla..."






Olen kiitollinen siitä että sain taas viettää äitienpäivää. Olen kiitollinen ja samalla suren niitten puolesta jotka haluaisivat, mutta eivät saaneet. Olen kiitollinen ja samalla suren niitten puolesta joiden sydän on edelleen vereslihalla lapsen menetyksen takia. 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän