Meitä on tällä viikolla hemmoteltu kesäsäällä elohopean kivutessa päivittäin sinne kolmenkympin tuntumaan. kesäsään myötä päivät on kuluneet ulkona ja me vanhemmat ollaan saatu nähdä ryhmäpaineen huikea vaikutus kahden kolmasta osatessa jo ajaa pyörää. K oppi tämän jalon taidon muutama viikko takaperin aloitettuaan lääkityksen ja polkee jo sujuvasti koulubussipysäkille ja korttelin ympäri siskonsa perässä. O taas on johdonmukaisesti kieltäytynyt osallistumasta tähän hupiin kunnes iski - kateus kai. Potkupyörästä se alkoi ja potkupyörästä todettiin nopeesti että se on aivan liian hidas... nyt synttäritoivomuslistalla on polkupyörä, sellainen ihan oikea, sellainen jolla voi polkea.
Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...










Kommentit
Lähetä kommentti