missä mättää

Saan säännöllisesti palautetta siitä että arvostelen Suomea ja kiillotan turhaan täkäläistä systeemiä. Edelleen haluan korostaa että meidän perhe on valinnut asua Yhdysvalloissa, siis valinnut ja halunnut asua täällä enemmän kuin Suomessa ja varmasti siksi lähestymistapa on myönteinen tätä kulttuuria kohtaan. Tosiasia on myös se, että Yhdysvallat on liittovaltio. Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta joiden välillä on valtavia eroja. On siis mahdotonta puhua tästä maasta yhtenä kokonaisuutena, yhtään sen enempää kuin vertailla EU:n jäsenmaita yhtenäisenä kokonaisuutena – onhan Kreikka kuitenkin aika kaukana Suomesta tai Saksasta. 

Me ollaan satuttu rantautumaan tänne Länsirannikon pohjolaan, ekoajattelun ja viherpiipertäjien paratiisiin. Täällä kukoistaa vaihtoehtoinen lääketiede, kierrätys ja luomuruoka. Ihmiset joogaa, meditoi, pyöräilee ja samoilee metsissä. Meillä on pienpanimoita, pikkutislaamoja ja maailmanluokan viinitiloja – puhutaanhan osavaltiosta, joka on Yhdysvaltain toiseksi suurin viinintuottaja. En tiedä muusta, muualla olen käynyt retkillä – lomaillut... Kaliforniassa, Nevadassa, Oregonissa, Arizonassa, Kentuckyssa, Floridassa, Teksasissa, New Yorkissa, Rhode Islandilla, New Hampshiressä, Mainessa, Connecticutissa, Indianassa, Illinoissa.

Mikä sitten mättää? En lähde vertailemaan Suomen ja Washingtonin välillä, en pysty, en osaa, enkä koe siihen tarvetta. Olen asunut liian kauan poissa Suomesta ollakseni oikeastaan mitään mieltä, tai kyetäkseni vertailemaan. Käsitys Suomesta perustuu mielikuviin, ei todellisuuteen.

Tänään olen taistellut tämän systeemin kanssa, ja aiheena on terveydenhuolto. Meillä on loistava vakuutus, ihan oikeesti. Meidän vakuutus on parempi kuin monella muulla, valtaosalla niistä muista. Se on jopa korvannut ne käynnit lastenpsykiatrilla, ne käynnit joita edes se edellinen luksusvakuutus ei korvannut. Vakuutus on hyvä, ehdot on hyvät, se korvaa käytännössä kaiken mitä kuvitella saattaa. MUTTA. Vaihtaminen vakuutusyhtiöstä A vakuutusyhtiöön B ei ole helppoa. Ollaan me tehty näin ennenkin L:n työnantajan vaihtuessa, mutta silloin me ei vielä oltu terveydenhuoltopalveluiden suurkuluttajia.

Vakuutus vaihtui mun vakuutukseen kun sain työpaikan.  Periaatteessa kaikki sujuu ilman ongelmia. Käytännössä olen joutunut vaihtamaan vakuutustiedot jokaiselle lääkärille ja terapeutille... yhteen, kahteen, kolmeen, neljään... ainakin kymmeneen eri paikkaan, ja jokaiseen yhtä monta kertaa kuin on käyttäjiä (3-5). Näistä instansseista aivan liian moni on kaikesta huolimatta laskuttanut sitä edellistä vakuutusyhtiötä, sitä joka ei enää maksa meidän laskuja.

Sitten on se apteekki. Uusi vakuutus vaatii – ihan ymmärettävästi – että meidän ensisijainen apteekki on sairaala-apteekki, siis mun työnantajan oma apteekki. Toinen vaihtari on postiapteekki. Sitä käytetään niille resepteille, jotka ei ole niitä satunnaisia kuureja vaan jatkuvassa käytössä. Esimerkkeinä mun verenohennuslääkitys, M:n ahdistuslääke ja K:n ”thinking meds”. Näihin käytetään postiapteekkia. Me ollaan ennenkin käytetty postiapteekkia ja systeemi on kerrassaan loistava, apteeekki lähettää automaattisesti lisää lääkettä siinä vaiheessa kun edellinen on apteekin laskukaavan mukaan vähissä.

Ongelma on se että me ollaan käytetty viimeiset vuodet apteekkia joka ei kuulu uuden vakuutuksen piiriin ja apteekki pitää siis vaihtaa. Tuumasta toimeen... Sivuhuomautuksena todettakoon että aloitin tämän prosessin kolmisen viikkoa takaperin ja se on edelleen kesken. Menen uuden apteekin sivustolle, avaan uuden asiakastilin ja odotan että vakuutus varmennetaan apteekin toimesta. Odotan vuorokauden, kaksi, kolme... menen töihin ja hautaan apteekkiasian jonnekin taka-alalle odottamaan että mulla on aikaa ajatella asiaa. Yhtenä viikonloppuna yritän lisätä lapset mun apteekkivakuutukseen. Ei onnistu. Ei onnistu koska niillä pitää olla reseptinumero kyseisessä apteekissa, jotta voin lisätä ne tähän uuteen vakuutukseen. Niillä ei ole. Niillä ei ole, koska me ollaan käytetty meidän lähiapteekkia ja niiden kaikki reseptit on siellä. Otan yhteyden online chattiin ja sieltä varmennetaan että tarvitsen niille kyseisen firman reseptinumerot, jotta ne saadaan lisättyä siihen systeemiin. Muita vaihtoehtoja ei ole. Paska. Ajan kyseisen puulaakin lähimpään apteekkiin selittämään mun pulmaa. Apteekin omistaja katsoo mua hölmistyneenä, skannaa lasten vakuutuskortit ja kysyy ainakin kolmasti et miksi mä oon siellä. Selitän ja kerron samaan hengenvetoon että tää on musta täysin älytöntä. Se apteekin johtaja on ihan samaa mieltä ja pahoittelee kaikkea vaivaa.

Ajan takaisin kotiin ja meen uudestaan nettiapteekkiin ajatuksena siirtää lasten reseptit apteekista A apteekkiin B. Ei onnistu. Nyt lapset toki on tän uuden apteekin asiakkaita, mutta koska niillä ei ole sitä aktiivista reseptinumeroa ei mitään voida tehdä. Otan puhelimen kätöseen ja soitan. Selitän asiakaspalveluhenkilölle linjan toisessa päässä että tää yhtälö on mahdoton... mun lapset pitäis saada teidän asiakkaiksi, mutta se ei ole mahdollista koska ne ei jo ole teidän asiakkaita. Selitän saman kolmeen tai neljään kertaan ja lopulta se asiakaspalveluhenkilö ymmärtää itsekin mun ongelman – muna vai kana, kumpi tulee ensin?  Roikun linjalla tovin ja asiakaspalveluhenkilö palaa linjoille. Se kertoo että se liittää meidän jälkikasvun palveluun välittömästi, mä täytän kaavakkeen ja kaavakkeen kaverin ja lähetän lasten uudet reseptit meidän uuteen apteekkipalveluun... aika näyttää saadaanko me koskaan lääkkeitä vai pitääkö mun hakea uudet reseptit ja aloittaa alusta. Olen aika lähellä sitä kohtaa, jossa ihan mielelläni maksan lasten lääkkeistä 30% enemmän vain säästääkseni aikaa ja vaivaa. Tänä aamuna tähän asiaan kului aikaa usempi tunti.

Ison maan iso byrokratia ajaa mut säännöllisesti hulluuden rajamaille. Sen lisäksi meidän osavaltion autoilijat on todettu toistuvasti koko liittovaltion 50 osavaltiosta sinne häntäpäähän... tämä paikka on täynnä autoilijoita jotka kurvailee parkkipaikalla 80km/h ja moottoritiellä 50km/h.

Olen oppinut elämään lattiakaivottoman kylpyhuoneen kanssa, enkä oikeastaan enää edes ymmärrä miksi kylppärissä pitäis olla lattiakaivo. Kokolattiamatto tuntuu mukavan lämpimältä varpaissa kylmänä aamuna ja lisäksi se toimii hyvänä äänieristeenä. Joku tutkimus kai jossakin jopa totes että se sitoo pölyä ja on siten allergiaystävällisempi kuin puulattia – tiedä häntä.

Jos kaupasta ostettu ruoka on pahaa - mun mielestä – palautan sen kauppaan ja saan rahani takaisin. Jos lapsi rikkoo kuulokkeet saksilla, saan uudet tilalle koska valmistajalle on tärkeämpää pitää mut onnellisena kuin kysyä olisinko voinut ehkä olla antamatta niitä kuulokkeita sille lapselle. Voin palauttaa kauppaan hiertävät kengät, tai sen vaatteen joka meni rikki ennen aikojaan – saan rahat takaisin, olenhan asiakas.

Yhdessä kohdassa tämä maa on maailman katolla. Se viitoittaa tietä ja johtaa, toisaalla me ollaan täys banaanivaltio. Mikään ei toimi ja kaikki vaatii ylimääräistä työtä, vaatimuksen ja hillittömän byrokratian. Tätä maata ajaa yksilönvapaus, mahdollisuus, ja välillä sen mahdollisuuden mahdottomuus. Pohjoismaisen sosiaalivaltion kasvattina rakastan tätä maata – kaikesta huolimatta, ja ehkä juuri siksi.