Siirry pääsisältöön

kuin veitsellä leikaten

Torstaiaamun hässäkässä teloin sormeni pestessäni puolihuolimattomasti aivan järkyn terävää leipäveistä. Jotenkin se vaan siinä aamuhässäkässä lipsahti ihan vähän, täppäsi oikean käden etusormen niveleen ja se oli siinä. Lavuaari värjäytyi verestä ja lapset hoki vieressä et super viileetä, ihan kauheesti verta. Haava oli parisenttinen ja vaikkei kovin syvä – eihän tossa nivelen kohdalla niin kauheesti edes ole lihaa – niin sellaisessa paikassa et olis varmaan ollut ihan fiksua ajaa näyttämään sitä. En ollut fiksu. Oli torstaiaamu ja mulla oli kiire ajamaan lapset kouluun ja tapaamaan sen tytön isää ja pankkiin notarisoimaan uuden auton papereita. Kietaisin sormeen lastaarin ja laastarin päälle sellaista tarratonta haavateippiä. Kymmenen minuutin kohdalla vaihdoin systeemin uuteen, yritin pitää sormen paikallaan ja lähdin matkaan.

tää on ollut rikki jo ainakin vuoden


Illalla avasin systeemin, haava alkoi tihkumaan heti kun paketti oli avattu. Lykkäsin haavaan liimaa – siis haavaliimaa, ei erikeeperiä – laitoin päälle puhtaan haavataitoksen, sormen alle uudelleen muotoillun jäätelötikun ja sidoin sormen uudestaan. Näillä ollaan nyt menty ja ihan siistiltä se näyttää. En tiedä olisko ne edes yrittäneet sitä ommella tai liimata ensiavussa, vai oisko hoito ollut loppupeleissä ihan sama. Anyhow, yhden sormen puutteella on nyt sit järkätty ja juhlittu synttäreitä, biletetty lauantaina ystävien kanssa ja vaihdettu alakerran kylppäriin uus sekoittaja. Rautakaupasta pitää vielä hakea tiivistekittiä niin et saa myös sen lavuaarin renkaan ja korkin vaihdettua uusiin. Kukapa olisi arvannut että musta on myös putkimieheksi, en ainakaan minä itse.



paska ei ole patinaa vai mitä se Kummunsalo nyt silloin joskus sanoikaan






Koneella voi kirjoittaa yhdeksälläkin sormella. Käsinkirjoittaminen on hankalampaa. Kuvien editoiminen vaatii sellaista sormitarkkuutta että se on osoittautunut haasteelliseksi etusormen puuttuessa. 

hyvää ruokaa hyvässä seurassa



Auton käynnistäminen on hankalaa, ajaminen sujuu hyvin, myös sillä uudella jossa on ihan perinteinen soppakauha ja kytkin. 


Päivän opetus on O:ta lainaten; ”Pienet ihmiset saa pieniä haavoja, isot isoja” 

ihanaa saada taas illalla laskea katto alas ja ajella kotiin lämpimässä illassa



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää