Siirry pääsisältöön

kuin veitsellä leikaten

Torstaiaamun hässäkässä teloin sormeni pestessäni puolihuolimattomasti aivan järkyn terävää leipäveistä. Jotenkin se vaan siinä aamuhässäkässä lipsahti ihan vähän, täppäsi oikean käden etusormen niveleen ja se oli siinä. Lavuaari värjäytyi verestä ja lapset hoki vieressä et super viileetä, ihan kauheesti verta. Haava oli parisenttinen ja vaikkei kovin syvä – eihän tossa nivelen kohdalla niin kauheesti edes ole lihaa – niin sellaisessa paikassa et olis varmaan ollut ihan fiksua ajaa näyttämään sitä. En ollut fiksu. Oli torstaiaamu ja mulla oli kiire ajamaan lapset kouluun ja tapaamaan sen tytön isää ja pankkiin notarisoimaan uuden auton papereita. Kietaisin sormeen lastaarin ja laastarin päälle sellaista tarratonta haavateippiä. Kymmenen minuutin kohdalla vaihdoin systeemin uuteen, yritin pitää sormen paikallaan ja lähdin matkaan.

tää on ollut rikki jo ainakin vuoden


Illalla avasin systeemin, haava alkoi tihkumaan heti kun paketti oli avattu. Lykkäsin haavaan liimaa – siis haavaliimaa, ei erikeeperiä – laitoin päälle puhtaan haavataitoksen, sormen alle uudelleen muotoillun jäätelötikun ja sidoin sormen uudestaan. Näillä ollaan nyt menty ja ihan siistiltä se näyttää. En tiedä olisko ne edes yrittäneet sitä ommella tai liimata ensiavussa, vai oisko hoito ollut loppupeleissä ihan sama. Anyhow, yhden sormen puutteella on nyt sit järkätty ja juhlittu synttäreitä, biletetty lauantaina ystävien kanssa ja vaihdettu alakerran kylppäriin uus sekoittaja. Rautakaupasta pitää vielä hakea tiivistekittiä niin et saa myös sen lavuaarin renkaan ja korkin vaihdettua uusiin. Kukapa olisi arvannut että musta on myös putkimieheksi, en ainakaan minä itse.



paska ei ole patinaa vai mitä se Kummunsalo nyt silloin joskus sanoikaan






Koneella voi kirjoittaa yhdeksälläkin sormella. Käsinkirjoittaminen on hankalampaa. Kuvien editoiminen vaatii sellaista sormitarkkuutta että se on osoittautunut haasteelliseksi etusormen puuttuessa. 

hyvää ruokaa hyvässä seurassa



Auton käynnistäminen on hankalaa, ajaminen sujuu hyvin, myös sillä uudella jossa on ihan perinteinen soppakauha ja kytkin. 


Päivän opetus on O:ta lainaten; ”Pienet ihmiset saa pieniä haavoja, isot isoja” 

ihanaa saada taas illalla laskea katto alas ja ajella kotiin lämpimässä illassa



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi