Siirry pääsisältöön

ei saa heittää hiekkaa - vieläkään

ennen se oli japanilaiset turistien hommaa, siis tolkuttomuuksiin menevä valokuvaaminen...


Tuntuu että kevätlomaviikolla kaikki on jossakin, ja ne jotka ei oo, nekin tekee kaikkea tavattoman kivaa ja mielenkiintoista. Facebook täyttyy lomakuvien kavalkadista, olutlasillisista, jäätelönaamoista ja leveistä hymyistä. Kevätlomaviikko kun on täällä se ”hiihtoloma”, yhdet on Floridassa, toiset Meksikossa, kolmannet, neljännet, viidennet ja kuudennet Disneylandissä Kaliforniassa. Jotkut vielä hiihtää Utahissa tai Coloradossa, lähimatkailijat on lomataloissaan rannikolla tai vuoristossa, näissä lukuisissa pienissä lomakaupungeissa. Ne jotka ei vielä olleet tällä viikolla, ne on ensiviikolla tai seuraavalla.

Neah-Kah-Nie Mountain - nää inkkarinimet on aina yhtä makeita...




Amerikka lomailee toisin kuin Suomi. Täällä ei ole kuukauden kesälomaa, ei vaikka olis lomaa kuukauden kesälomaan. Täällä lomaillaan jouluna, ne jolla on paljon lomaa purkissa saattaa lomailla kiitospäivästä uuteen vuoteen. Täällä lomaillaan kevätlomalla ja kesällä lyhyempiä spurtteja, pitkää viikonloppua siellä ja täällä.

Tillamookin meijeriosuuskunta

juustotehtaassa

lauma ja Tilly




Huomenna me ajetaan takaisin kotiin päivettyneinä, vähän resuisina ja suolantuoksuisina, kunnes taas tullaan takaisin. Martan ensimmäinen loma oli hyvä. Kaikilla oli kivaa. Ketään ei kauheesti ahdistanut, M pysyi lestissään ja K oli vain osittain sellainen hiekkaa heittävä standardikaksvee melkein kuusivuotiaan kehossa. O tosin ilmoitti ettei se ole mikään ulkoilmaihminen, mutta se ei varsinaisesti tullut kenellekään meistä uutisena. 

Cape Meares










Meidän Martta. Meidän Martta on koira joka herättää keskustelua kaikkialla ja yleisin kysymys taitaa olla et miten mä oon onnistunut tekemään siitä tollasen. No millasen? Martta on mun sveitsiläinen kello, joka "toimii" suorastaan kyseenalaisien hyvin. Viimeinkin olen saanut itselleni koiran joka pysähtyy itse ennen kadunylitystä, odottaa avonaisen oven ulkopuolella että mä haen pyyhkeen - koska niin nyt vaan kuuluu tehdä - sen sijaan et se painelis märkänä ja hiekkaisena suoraan sisään, kun kerran on mahdollisuus.  Martan kanssa on ilo olla. Se on täydellinen lapsiperheen koira, kestäähän se ilolla ton kolmikon miekkailut, rakentaa yhdessä hiekkalinnoja, pelaa unoa ja on aina ja kaikessa mukana. Niin, eikä se edes karkaa vaikka O - se on aina O - jättää etuoven auki. Se istuu kynnykselle katsomaan maailman menoa. 


miehen aamiainen


Ai miten? No kolmannes on ehkä mun ansiota, jatkuvaa treenaamista, kaksi kolmannesta tulee siitä et se nyt vaan on niin kertakaikkisen loistava tyyppi. Useampikin on näitten päivien aikana todennut että se on "Impressive".


M pääsi kokeilemaan vähän isompaa leijaa



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää