maanantai 11. huhtikuuta 2016

perhe on pahin



Istuin tänään lounaalla Maidan kanssa. Maida on endokrinologi – diabeteslääkäri. Se kyseli meidän lomasta, oli naamiksessa katsonut kuvia ja ihaili miten ihana sää meillä oli ollut ja miten suloiset meidän lapset on ja... Puhuttiin perheestä ja lapsista ja kaikesta, ja se kysyi minkä ikäisiä noi heinäsirkat on; sunnuntaina kahdeksan, ja kohta kuusi, ja kohta kuusi. – Ai kaksoset? No, joo. Nimien myötä puheisiin tuli se neljäskin, lääkäri tietää että on elämää ja kuolemaa.

Maida kysyi käydäänkö usein Suomessa, vastasin että Fredde käy – kerran vuodessa, suunnilleen. Se käy kun sen äiti ei lennä. Maida täydentää ettei tule koskaan lentämäänkään? – Joo, ei tuu. Sit se kysyy et miks mä en käy?

Amerikkalaiselle perhe on tärkeä. Maida on filippiino. Filippiinoille perhe on tärkeä. On vaikeeta sanoa etten ole missään tekemisissä oman perheeni kanssa. Onhan täällä tietty muistakin joilla on ”dysfunctional families”, mutta silti perheet on keskimäärin tärkeitä ja niistä puhutaan paljon. Sellaisia kuin elokuvissa. Vähän sekoja ja silti ihania ja rakkaita ja tärkeitä. Nolostumista korvaa se että mulla on läheiset suhteet Fredden vanhempiin. Että Fredden isä käy täällä, ja sen siskot ja veljet. Mun kilpi ja puolustuspuhe. Se tasottaa vähän sitä että mun faija on kuollut, äidin kanssa on helpompaa pysytellä äitienpäiväkorttien etäisyydellä ja että mun kolmesta sisaruksesta olen tekemisissä vain sen kanssa jota en ole koskaan tavannut, sen josta sain tietää vasta nelikymppisenä. Tai että mun lapsilla on isovanhempia joita ne ei ole koskaan tavanneet.

Muiden puhuessa suurista perheistään. Minä olen hiljaa. Mulla on vain Fredden iso, ja ihana perhe – ja Anna.


Maida on vähän hämmentynyt. Se yrittää kätkeä sen hämmennystä, ja mä tasoitan että faija on kuollut jo aikaa sitten ja kaikki muut on siellä ja täällä. Vaikeetahan niihin edes olis pitää yhteyttä. Me palataan vaivihkaa takaisin siihen koska rannalle on kätevintä ajaa, ja mistä se talo olis parasta vuokrata. Sivulauseessa Maida sanoo ettei niilläkään ole täällä perhettä, ei edes lapsia. 







11 kommenttia:

  1. Luin Anja Snellmanin kirjan Antautuminen . Pidin. Katsoin jotain ruokaohjelmää, jossa oli Pike Place. Tykkäsin. Tsemppiä ja ylellistä kevättä!

    VastaaPoista
  2. Aika erikoinen tuo tilanteesi, mutta vaikea kai sitä muuttaakaan on.

    Törmäsi kiinnostavaan uutiseen. Ehkä teilläkin päin vielä törmää tuohon Michael Mooren tulevaan dokumenttiin, jossa vertaillaan suomalaista ja jenkkiläistä koulusyteemiä. Tekisi mieli katsoa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001159023.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tilanne on itseasiassa yllättävänkin yleinen. Rikkinäisiä perheitä on enemmän kuin osaa ajatella ja useimmat jättää puhumatta asiasta.

      En ole nähnyt yhtään Michael Mooren elokuvaa, joten lienen jäävi sanomaan yhtään mitään. Mielikuvissani kuitenkin rinnastan sen oman nuoruuteni "Karpolla on asiaa"- ohjelmaan eikä se sen takia mua kauheesti kiinnostakaan.

      Poista
    2. Mitä mieltä olet kirjoituksen asioista? Onko USA:ssa koululaisten ja opiskelijoitten päivät noin pitkiä ja vähätaukoisia kuin artikkelissa annettiin ymmärtää? Ovatko monet lapset USA:ssa koulunkäynnistä uupuneita havaintojesi ja tietojesi mukaan? Kouluissa taitaa USA:ssa olla tosi isoja eroja tasoissa? Mitä sinä suosittelisit Suomeen USA:n koulusysteemistä? Mitä haluaisit USA:n systeemistä muuttaa?

      Utelias Ulla

      Poista
    3. En tiedä mikä on tämän päivän todellisuus suomalaisessa koulussa. Tiedän minkälaista se oli silloin joskus... kauan sitten. Pitää muistaa, että oma tuorein kosketus suomalaiseen koulujärjestelmään on käytännössä kasarilta, ja sekin Helsingistä, Helsingin Yliopiston opettajakoulutuslaitoksen alaisesta koulusta. Mikä on todellisuus, ei aavistustakaan.

      Yhdysvaltain koulujärjestelmä eroaa taas ihan valtavasti jo pelkästään koulupiiritasolla, saati osavaltioittain. Koulupäivät on pidempiä, mutta toisaalta väljempiä. On aikaa leikkiä ja jutella, luoda sosiaalisia suhteita ja juhlia synttäreitä. Tänään koulussa on vietetty M:n synttäreitä oikein isosti.

      Meillä koulu alkaa aamulla 8:55 ja päättyy 15:30. Keskiviikkoisin koulu päättyy jo klo 14:00. Arkivapaita ja lomia on – olettaisin – enemmän kuin Suomessa. On erilaisia opettajien suunnittelu ja/tai koulutuspäiviä, pankkivapaita ja puolikkaita päiviä syystä tai toisesta. Ei taida olla yhtään ihan kokonaista kuukautta, sellaista että koulua käytäisiin maanantaista perjantaihin, ilman poikkeuksia. Kouluvuosi alkaa syyskuun alussa ja päättyy kesäkuun puolivälissä. Väliin mahtuu satunnaisia arkipyhiä ja vapaita, ja syysloma kiitospäivänä, joululoma joulusta uuteenvuoteen, talviloma, kevätloma ja muita sekalaisia vapaita.

      Luokanopettajan arkea keventää liikuntatunti kahdesti viikossa, musiikkitunti, kuvataideopetus ja kirjastotunti kerran viikossa. Koulupäivään kuuluu tunnin lounas ja sen lisäksi kaksi vartin välituntia. Mun laskelmien mukaan opettajalla on meidän koulussa huonoimpanakin päivänä mahdollisuus käydä pissalla ja/tai kahvilla puolentoista tunnin verran, kuudessa ja puolessa tunnissa.

      Retkiä on paljon. Tokaluokkalaiset on tässä vaiheessa käyneet jo neljällä retkellä, Kinderiläisillä retkiä on ollut toistaiseksi kai kolme.

      Osaamista mitataan jatkuvasti, mutta toisaalta en usko että lapset kokee sen erityisen stressaavana, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Myöhemmin varmasti. Läksyjä Kindereillä ei ole ollenkaan, M saa tokalla luokalla aika kevyen kotitehtäväpaketin kerran viikossa. Meidän kolme alakoululaista ei stressaa koulusta. Yläkoulu ja lukio on vaativampia. Toisaalta omassa nuoruudessa yläkoulu ja lukio oli sen varran vaativia, ettei osa oppilaista jaksanut ja oli melko yleistä ettei joku palannut lomalta tehtyään itsemurhan.

      Mun mielestä meidän koulu toimii oikein hyvin. Jossakin toisessa koulupiirissä, toisessa osavaltiossa tilanne saattaa kuitenkin olla ihan toisenlainen. Me asutaan ja eletään onnelassa, ja tällä hetkellä myös meidän perheen etua palvelee se että lapset saa olla koulussa sen kuusi ja puoli tuntia päivässä.

      Poista
    4. Kiitti vastauksestasi! Löysin tuolle kirjoitukselle "jatko-osankin."

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001160738.html

      Poista
    5. Kiitos! Täytyy muistaa että täällä koulunkäynti eroaa osavaltioitten välillä samaan tapaan kuin Euroopassa maitten välillä.

      Poista
    6. Onko teidän osavaltiossanne sijaitsevissa intiaanireservaateissa omat julkiset koulunsa, joissa käy lähinnä vain intiaaneja vai käyvätkö nämä intiaanit muualla kouluissa, joissa on kaiken rotuisia lapsia ja nuoria?

      Poista
    7. Mä palaan tähän pidemmällä vastauksella...

      Poista
    8. Olisi kiinnostavaa tietää enemmänkin noista intiaanireservaateista. Millaisia ne ovat? Miksi niitä edelleen on olemassa? Nehän luotiin kauan sitten, kun valkoiset valloittajat työnsivät alkuperäisväestön tieltään niihin, jos oikein olen ymmärtänyt. Miksi intiaanit jäävät niihin edelleen asumaan? Ovatko reservaattien intiaanit yleensä hyvin työllistettyjä vai onko heidän työttömyysprosenttinsa korkea? Onko reservaateissa elämä keskivertoa tms vain onko niissä asuvilla intiaaneilla enemmän ongelmia kuin maanne kansalaisilla keskimäärin?

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.