Siirry pääsisältöön

kahdeksan lyhyttä-pitkää vuotta

puistobileet auringossa


Pitäis olla jotenkin hienoja sanoja, sellaisia yleviä ja syvällisiä. On vaan ihan tavallisia, ja ihan valtavasti tunteita – kaikenlaisia tunteita, laidasta laitaan. Päällimmäisenä rakkaus, rakkaus silloinkin kun on ollut vaikeaa rakastaa. Silloinkin, kun arki on ollut niin haastavaa että olen istunut makuuhuoneen lattialla ja itkenyt kun en muutakaan enää osannut. Silloinkin kun mietin voiko äitiyteen uupua oikeasti, siis niin ettei enää oikeasti jaksa. Rakkaus, silloinkin kun se on sekoittunut kaiken alleen peittävään pelkoon, pelkoon siitä ettei tästä ikinä tuu mitään, että en osaa, etten tee oikein, valitse oikein, teen liikaa tai liian vähän.

Kahdeksan vuotta. Kahdeksan lyhyttä-pitkää vuotta. On ollut hetkiä kun minuutit on olleet pitkiä, niin kuin silloin kun me odotettiin puhelua leikkaussalista tai silloin kun lapsen ahdistus ja raivo on ollut niin kaiken kattavaa ja läpitunkevaa että minuuttikin on paljon. On ollut pitkiä päiviä, loputtoman pitkiltä tuntuvia päiviä. Valehtelisin jos sanoisin että rakastin koko ajan, tai rakastin mutta usein se on peittynyt jonnekin sen tunteen alle etten pidä omasta lapsestani, että olisin halunnut jotakin muuta – helpompaa. Ja sitten en kuitenkaan. Halusin juuri sinut.

Autistisen lapsen onni on kovan työn takana. Ei ole vapaalippuja tai ilmaisia lounaita. On työtä. On loputtomalta tuntuvia tunteja terapiassa, on palavereita kouluissa ja lääkäreissä. On kahdeksanvuotias, joka on käyttänyt mielenterveyspalveluita kolmevuotiaasta. On kahdeksanvuotias jonka arkeen kuuluu lääkitys ja psykiatri.

Sitten on se ihan tavallinen pieni tyttö. Se joka nauraa nähdessään saippuakuplia. Se joka halaa riehakkaasti meidän Marttaa, rakastaa kaikkia koiria ja joka rakastaa mennä puistoon leikkimään, uimaan tai lelukauppaan. Se joka haluaa ilmapallon syntymäpäivänä ja juhlii päiväänsä koululuokkanasa ja partiokavereitten kanssa. Se ihan tavallinen tyttö. Se ihan tavallinen tyttö inhoaa tehdä läksyjä ja tykkää tenniksestä. Se tavallinen tyttö nauttii siitä kun aurinko kutittaa sen varpaita ja se juoksee kikattaen nurmikolla. 

Kahdeksan vuotta. Kahdeksan lyhyttä-pitkää vuotta. En minä ole kahdeksaa vuotta vanhempi tänään kuin silloin... enhän? Viisaampi en ainakaan ole, tiedän vähemmän kuin silloin. Silloin tiesin kaiken. Tiesin miten lapsia rakastetaan, miten niitä kasvatetaan ja miten niistä tulee hyviä ja oikeanlaisia. Kahdeksassa vuodessa olen hukannut sen tiedon. Tänään tiedän että siitä on kahdeksan vuotta, että on kevät ja aurinkoista, liki kolmekymmentä astetta iltapäivällä. Silloin satoi lunta. Historian myöhäisin lumisade. Tiedän että rakastan. Tiedän ettei se riitä, ja että se riittää.


Onnea rakas! Olet ihana. Rakastan sinua silloinkin kun olet ihan mahdottoman kamala. Minä lupaan tehdä parhaani. Minä lupaan yrittää muistaa sen ettet sinä ole minä ja että sinun on tehtävä omat valintasi. Minä lupaan seistä sinun rinnallasi silloinkin kun valitset toisin kuin minä olisin valinnut. Minä lupaan, rakastaa – aina. 

kohta se herää ja sit me juhlitaan

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi19. huhtikuuta 2016 klo 0.12

    Onnea 8-v M! Löytyikö paketeista jättipalapeli? :)

    -AS-tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa19. huhtikuuta 2016 klo 21.01

      Kiitos! Sieltä löytyi Otello, Blokus ja rannekoru :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää