Siirry pääsisältöön

väsymystä hikisessä jumppasalissa



Yksis – yyy niinku yrjö, k kuin kalle, s niinku sipuli, i kuin iita, s niinku sipuli... Kiitos; Lucy, Melanie, Rachel, Michelle, Lisa, Melissa. Jään miettimään ettei tavaaminen vissiin ollut vastapuolen vahvimpia puolia. Aina kun saan uuden nimen, kirjoitan sen post-it:lle ja liimaan lappusen mun toimiston oveen.

36C


Esitän asiani vakuutusyhtiön virkailijalle, joka siirtää mut seuraavalle virkailijalle, joka seuraa mut seuraavalle, joka sanoo että se edellinen tyyppi olis kuitenkin ollut se oikea ja sit mut taas siirretään. Jokainen kerta esitän asian uudestaan, Yksis; y niin ku yrjö, k kuin kalle... potilaan vakuutuksen numero, nimi ja syntymäaika ja miksi soitan. Lopulta saan puhelimeen sen vakuutusyhtiötyypin joka on vastuussa juuri tämän vakuutustyypin lupakäsittelyistä. Diagnoosi; krooninen keuhkoembolia. Hengitysvaikeuksia, suorituskyvynlaskeminen, yskä ja rintakipuja. – Laskutuskoodi? – 78815 ventilaatio-perfuusio-kartoitus. Onko potilaalla syöpä? – Ei. Onko potilas tupakoitsija? – Ei. Siis ei ole kasvainta? – Ei ole. Siis haluat tän. Vintlointaatio... siis toimenpiteen 78815? Joo. - Tässä ei kyllä nyt täyty kriteerit. Voitais laittaa tietokonetomografia? – Ei kiitos. Sehän on ihan eri asia. Haluan edelleen sen ventilaatio-perfuusio-kartoituksen. Miten niin kriteerit ei täyty? – no kun täällä sanotaan (lukee listaa) että hyväksytyt oireet tälle veltinaatio... eh, toimenpiteelle 78815 on kehkoembolia.  Mut se tietokonetomografia, sen kriteerit täyttyis.

Mä istun tuolissani kysymysmerkinmuotoisena ja yritän olla purskahtamatta nauruun. – Niin siis potilaan päädiagnoosihan on krooninen keuhkoembolia! – Ai jaa, no joo. Siis tää vetilitaatio ... toimenpide 78815. Hyväksyntä koodi on A190786256 ja se on voimassa toukokuun 22. asti. Kiitos. Tän ihmisen ammatti – sairaanhoitaja – on arvioida radiologisten toimenpiteiden tarpeellisuutta. Toivottavasti sillä oli vaan huono päivä. Joskus vakuutuksen kanssa kannattaa jutella kahdesti, ekalla kerralla tulee hylky seuraavalla hyväksyntä. Ainoa muuttuja on siihen langanpäähän sattuva tyyppi. Isoimmat firmat on toki ulkoistaneet radiologiahyväksyntänsä muille yrityksille, sellaisille joilla on nettipalvelut joissa homman saa hoidettua kätevästi, paitsi ettei ne vastaukset ja kysymykset aina oikein kohtaa: Onko potilaalla a) pienisoluinen keuhkosyöpä, b) ei-pienisoluinen keuhkosyöpä c) potilaalla ei ole keuhkosyöpää – Vastaus: potilaalla on keuhkosyöpä, mutta me ei vielä tiedetä minkälainen ja siksi me halutaan tää kuvantaminen. Sellaista vaihtoehtoa ei ole.




Torstai-iltana menee myöhään. Koulussa on taas se kansainvälisyysilta. Samalla myydään koululaisten tekemiä taideteoksia. Laitan listaan tarjoukseni omien lasteni luokkien taiteesta ja olen hämmentynyt siitä miten huikeita luomuksia lapset on saaneet aikaan opettajiensa kanssa. Jumppasalissa on aivan järkyttävän kuuma ja hirvittävä meteli.

Jannujen luokkien töissä oli heijastava lasi, joten niistä ei saanut kuvia.

M:n luokan taideteoksessa oli jokaisen lapsen silhuetti


Useampikin pöytä soittaa oman kansallisuutensa musiikkia, kiinalaiset esiintyvät tanssien ja toisella puolella salia myös intialaiset tanssivat. Koko viikon on ollut poikkeuksellinen sää elohopean pyyhkiessä jossakin 35-40C:n välimaastossa. Yleensä tähän aikaan vuodesta on 15-20C eikä koulussa ole ilmastointia. K luokkalaiset esittää kansainvälisiä lauluja. O:n luokka laulaa kiinalaisen lohikäärmelaulun ja K:n luokka laulaa hepreaksi. Muut luokat laulaa portugaliksi, ranskaksi ja afrikaansiksi.



Mun suomipöytä on tylsä. En ehtinyt tekemään mitään kivaa. Ajatus oli paistaa lettuja, mut aika loppui kesken. Lakuakaan en ehtinyt hakemaan kaupasta ja ruotsalaisilla on kuitenkin näkkäriä. Mun pöydässä on valokuvakirjoja Helsingistä, suomalaista lastenkirjallisuutta, Marimekkoa, Iittalaa ja Arabiaa. Aikuisille suunnattu pöytä, ja paratiisisarjaa jää ihastelemaan usempikin. Intialainen mies kertoo asuneensa Raahessa puolitoista vuotta, on kuulemma siitä asti kaivannut sinne takaisin. Sen miehen paratiisi on Raahe. Se sanoo että jonakin päivänä se näyttää Raahen vielä vaimolleen ja lapsilleen.





Tällaisena iltana huomaa miten kansainvälisessä ympäristössä me eletään, siinä Kanadan ja Brasilian välissä. Moni maa ei edes osallistunut ja silti sieltä löytyy ainakin; Puola, Ruotsi, Norja, Iso-Britannia, Peru, Equador, Jordan, Pakistan, Israel, Tiibet, Alankomaat, Guatemala, Palestiina, Kreikka, Meksiko, Kiina, Taiwan, Intia, Ranska, Kenia... Puuttumaan jäivät lasten luokkatovereitten edustamista maista ainakin Korea, Japani, Kroatia, Venäjä, Ukraina, Irlanti, Italia, Turkki, Etelä-Afrikka.





Ilta päättyy O:n hermoromahdukseen. Se istuu mun esittelypöydän alla sopertaen että se haluaa kotiin. Pakkaan kamat laatikkoon ja kannan sen autoon. Yöllä se pissaa sänkyyn – en ole yllättynyt. Muutamaa tuntia myöhemmin palohälytin alkaa piippaamaan patterin loppumista. Metsästän oikeaa hälytintä – ne kun on perhanat kytketty verkkoon – varhaisessa aamussa. Vähän viiden jälkeen piippaus loppuu, keitän kahvit Martan kanssa ja lähden töihin auringon noustessa. Onneksi on perjantai.








Perustelen yhden valtavan vakuutusyhtiön apteekkipalveluille miksi lääkettä a ei voida vaihtaa lääkkeeseen b – koska potilas syö lääkettä homeallergian aiheuttamaan keuhkosairauteen eikä hoida sillä jalkasientä... sitä varpaaseen voideltavaa litkua kun on vaikeeta nauttia sisäisesti, eikä potilaan keuhkot parane varpaita voitelemalla. Siksi. Lähden kotiin aikaisin. Laumasta kaksi meni suoraan kouluista kavereilleen, käyn O:n kanssa sohvalle. O pelaa Xboxia, mä otan torkut. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän