Siirry pääsisältöön

hiukset on naisen kruunu



Lauantaina järkkäsin ensin vaatekutsut naapuruston ja koulun frouville. M oli sillä aikaa ystävän synttäreillä, ja Fredde hoiteli asioita jannujen kanssa. Asioiden hoitoon sisältyi myös parturissakäynti toiselle pojista. Me juotiin frouvien kanssa skumppaa ja syötiin lounasta ja sovitettiin iso rekillinen vaatteita. Oli hauskaa, ja löytyihän sieltä kaikkea kivaakin – etenkin kuin kutsujen järjestäjänä sain tuhdin 50% alennuksen.




Iltapäivällä käväisin vuorostani M:n kanssa parturissa. Kyllä. Me käydään parturissa eikä kampaajalla. M leikkautti tukkaansa sentin verran, sen verta että vähän tasoitettiin. Mä katsoin peiliin ja keräsin rohkeutta hetken. Mun vakkari parturi Erin lähti kotiin, Erin kannusti ja sain tilalle Barbaran. Barb kysyi et mitä laitetaan... sanoin et vedä kutosella päältä ja kakkosella sivut.

Olin tyytyväinen radikaaliin lopputulokseen. M kokeili mun sänkeä ja sanoi että se tuntuu pehmeälle. Parturin ovella mua tuli vastaan kahden pienen pojan äiti. Sillä oli sellainen standardi äitipolkka, oli tuomassa omia poikiaan parturiin. Se katsoi mua hetken, kysyi sit et justko mun tukka on leikattu, ja lisäsi perään et makee... oikeesti – sikamakee, ja kaunis. Sit se sanoi et haaveilee sitä et sillä itsellään olis rohkeutta samaan.

Fredden mielestä ei ollut makee. Me saatiin mun ajellusta päästä aikaseksi varmaan tukevin riita viimeiseen viiteen vuoteen. Fredden mielestä näytin naisvangilta, tai syöpäpotilaalta... tai ehkä naisvangilta jolla on syöpä. Mä olin häkeltynyt ja Fredde järkyttynyt. En ollut osannut kuvitellakaan että tästä tulis näin iso juttu, nehän on vaan hiuksia, mutta Fredden mielestä ne ei tosiaankaan ole vain hiuksia.

Maanantaina töissä sateli kehuja. Kerroin Fredden reaktiosta. Sanoin myös ettei Fredde usko et oikeesti tykkäätte – Fredde ei tykkää. Fredden mielestä tää on karsee. Fredde on tässä asiassa avoimesti se mies, joka haluaa että vaimo kysyy myös häneltä mielipidettä siihen miltä vaimon hiukset näyttää. Mä taas olen se nainen jonka mielestä mä saan itse päättää siitä miltä näytän. Ahmad sanoi että hänen vaimonsa meinas ottaa hänestä avioeron kun hän kehtas mennä sanomaan että vanha tukka oli parempi, nauroin että meillä se meni toisinpäin.


Perhesovun nimissä lupaan Freddelle että se saa kasvaa vähän, sivulauseessa kuitenkin muistutan että siksi et perhesopu, ei siksi ettei Fredde tykkää. Jonkinlainen kompromissi. Tilasin neitistä M:lle pyynnöstä hiusvärejä.


Kommentit

  1. Alkoi huvittamaan, kun kuvittelin tuota teidän riitaa. Voit ainakin luottaa, että saat mieheltäsi rehellisen vastauksen jos kysyt jotain ulkonäköön liittyvää.
    En itse kauheasti tykkää ihan lyhyistä hiuksista naisilla, mutta tärkeintä on tietysti että kantaja itse tykkää. On muuten jännä, kuinka rohkeana vetona hiusten leikkausta pidetään. Suomessa tosi monella naisella on ihan lyhyet hiukset, mutta täällä se on paljon harvinaisempaa. Onnea siis rohkeasta ratkaisusta. Et ainakaan sulaudu massaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on se aina ollut rehellinen. Edellinen vastaava selkkaus oli joskus ysärillä kun otin napalävistyksen ;)

      Poista
  2. Ehdottomasti upea! Älä kasvata. Itselläni on ollut samanlainen noin 10v sitten ja silloin se oli vielä kaiken lisäksi oranssi. Mieheni on jo tottunut kaikkeen kuontaloni kanssa mutta silloinen esimieheni totesi kun otin moottoripyöräkypärän päästäni " minkä helvetin ruohonleikkurin alle sä oot jäänyt"
    Eli älä tee mitään muuta kuin värjää. Hiukset ovat ehtymätön luonnonvara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aamun nauruista! Täytyy näyttää tää Freddelle niin se voi sit kysyä multa samaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi