Siirry pääsisältöön

perhe on pahin



Istuin tänään lounaalla Maidan kanssa. Maida on endokrinologi – diabeteslääkäri. Se kyseli meidän lomasta, oli naamiksessa katsonut kuvia ja ihaili miten ihana sää meillä oli ollut ja miten suloiset meidän lapset on ja... Puhuttiin perheestä ja lapsista ja kaikesta, ja se kysyi minkä ikäisiä noi heinäsirkat on; sunnuntaina kahdeksan, ja kohta kuusi, ja kohta kuusi. – Ai kaksoset? No, joo. Nimien myötä puheisiin tuli se neljäskin, lääkäri tietää että on elämää ja kuolemaa.

Maida kysyi käydäänkö usein Suomessa, vastasin että Fredde käy – kerran vuodessa, suunnilleen. Se käy kun sen äiti ei lennä. Maida täydentää ettei tule koskaan lentämäänkään? – Joo, ei tuu. Sit se kysyy et miks mä en käy?

Amerikkalaiselle perhe on tärkeä. Maida on filippiino. Filippiinoille perhe on tärkeä. On vaikeeta sanoa etten ole missään tekemisissä oman perheeni kanssa. Onhan täällä tietty muistakin joilla on ”dysfunctional families”, mutta silti perheet on keskimäärin tärkeitä ja niistä puhutaan paljon. Sellaisia kuin elokuvissa. Vähän sekoja ja silti ihania ja rakkaita ja tärkeitä. Nolostumista korvaa se että mulla on läheiset suhteet Fredden vanhempiin. Että Fredden isä käy täällä, ja sen siskot ja veljet. Mun kilpi ja puolustuspuhe. Se tasottaa vähän sitä että mun faija on kuollut, äidin kanssa on helpompaa pysytellä äitienpäiväkorttien etäisyydellä ja että mun kolmesta sisaruksesta olen tekemisissä vain sen kanssa jota en ole koskaan tavannut, sen josta sain tietää vasta nelikymppisenä. Tai että mun lapsilla on isovanhempia joita ne ei ole koskaan tavanneet.

Muiden puhuessa suurista perheistään. Minä olen hiljaa. Mulla on vain Fredden iso, ja ihana perhe – ja Anna.


Maida on vähän hämmentynyt. Se yrittää kätkeä sen hämmennystä, ja mä tasoitan että faija on kuollut jo aikaa sitten ja kaikki muut on siellä ja täällä. Vaikeetahan niihin edes olis pitää yhteyttä. Me palataan vaivihkaa takaisin siihen koska rannalle on kätevintä ajaa, ja mistä se talo olis parasta vuokrata. Sivulauseessa Maida sanoo ettei niilläkään ole täällä perhettä, ei edes lapsia. 







Kommentit

  1. Luin Anja Snellmanin kirjan Antautuminen . Pidin. Katsoin jotain ruokaohjelmää, jossa oli Pike Place. Tykkäsin. Tsemppiä ja ylellistä kevättä!

    VastaaPoista
  2. Aika erikoinen tuo tilanteesi, mutta vaikea kai sitä muuttaakaan on.

    Törmäsi kiinnostavaan uutiseen. Ehkä teilläkin päin vielä törmää tuohon Michael Mooren tulevaan dokumenttiin, jossa vertaillaan suomalaista ja jenkkiläistä koulusyteemiä. Tekisi mieli katsoa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001159023.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tilanne on itseasiassa yllättävänkin yleinen. Rikkinäisiä perheitä on enemmän kuin osaa ajatella ja useimmat jättää puhumatta asiasta.

      En ole nähnyt yhtään Michael Mooren elokuvaa, joten lienen jäävi sanomaan yhtään mitään. Mielikuvissani kuitenkin rinnastan sen oman nuoruuteni "Karpolla on asiaa"- ohjelmaan eikä se sen takia mua kauheesti kiinnostakaan.

      Poista
    2. Mitä mieltä olet kirjoituksen asioista? Onko USA:ssa koululaisten ja opiskelijoitten päivät noin pitkiä ja vähätaukoisia kuin artikkelissa annettiin ymmärtää? Ovatko monet lapset USA:ssa koulunkäynnistä uupuneita havaintojesi ja tietojesi mukaan? Kouluissa taitaa USA:ssa olla tosi isoja eroja tasoissa? Mitä sinä suosittelisit Suomeen USA:n koulusysteemistä? Mitä haluaisit USA:n systeemistä muuttaa?

      Utelias Ulla

      Poista
    3. En tiedä mikä on tämän päivän todellisuus suomalaisessa koulussa. Tiedän minkälaista se oli silloin joskus... kauan sitten. Pitää muistaa, että oma tuorein kosketus suomalaiseen koulujärjestelmään on käytännössä kasarilta, ja sekin Helsingistä, Helsingin Yliopiston opettajakoulutuslaitoksen alaisesta koulusta. Mikä on todellisuus, ei aavistustakaan.

      Yhdysvaltain koulujärjestelmä eroaa taas ihan valtavasti jo pelkästään koulupiiritasolla, saati osavaltioittain. Koulupäivät on pidempiä, mutta toisaalta väljempiä. On aikaa leikkiä ja jutella, luoda sosiaalisia suhteita ja juhlia synttäreitä. Tänään koulussa on vietetty M:n synttäreitä oikein isosti.

      Meillä koulu alkaa aamulla 8:55 ja päättyy 15:30. Keskiviikkoisin koulu päättyy jo klo 14:00. Arkivapaita ja lomia on – olettaisin – enemmän kuin Suomessa. On erilaisia opettajien suunnittelu ja/tai koulutuspäiviä, pankkivapaita ja puolikkaita päiviä syystä tai toisesta. Ei taida olla yhtään ihan kokonaista kuukautta, sellaista että koulua käytäisiin maanantaista perjantaihin, ilman poikkeuksia. Kouluvuosi alkaa syyskuun alussa ja päättyy kesäkuun puolivälissä. Väliin mahtuu satunnaisia arkipyhiä ja vapaita, ja syysloma kiitospäivänä, joululoma joulusta uuteenvuoteen, talviloma, kevätloma ja muita sekalaisia vapaita.

      Luokanopettajan arkea keventää liikuntatunti kahdesti viikossa, musiikkitunti, kuvataideopetus ja kirjastotunti kerran viikossa. Koulupäivään kuuluu tunnin lounas ja sen lisäksi kaksi vartin välituntia. Mun laskelmien mukaan opettajalla on meidän koulussa huonoimpanakin päivänä mahdollisuus käydä pissalla ja/tai kahvilla puolentoista tunnin verran, kuudessa ja puolessa tunnissa.

      Retkiä on paljon. Tokaluokkalaiset on tässä vaiheessa käyneet jo neljällä retkellä, Kinderiläisillä retkiä on ollut toistaiseksi kai kolme.

      Osaamista mitataan jatkuvasti, mutta toisaalta en usko että lapset kokee sen erityisen stressaavana, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Myöhemmin varmasti. Läksyjä Kindereillä ei ole ollenkaan, M saa tokalla luokalla aika kevyen kotitehtäväpaketin kerran viikossa. Meidän kolme alakoululaista ei stressaa koulusta. Yläkoulu ja lukio on vaativampia. Toisaalta omassa nuoruudessa yläkoulu ja lukio oli sen varran vaativia, ettei osa oppilaista jaksanut ja oli melko yleistä ettei joku palannut lomalta tehtyään itsemurhan.

      Mun mielestä meidän koulu toimii oikein hyvin. Jossakin toisessa koulupiirissä, toisessa osavaltiossa tilanne saattaa kuitenkin olla ihan toisenlainen. Me asutaan ja eletään onnelassa, ja tällä hetkellä myös meidän perheen etua palvelee se että lapset saa olla koulussa sen kuusi ja puoli tuntia päivässä.

      Poista
    4. Kiitti vastauksestasi! Löysin tuolle kirjoitukselle "jatko-osankin."

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001160738.html

      Poista
    5. Kiitos! Täytyy muistaa että täällä koulunkäynti eroaa osavaltioitten välillä samaan tapaan kuin Euroopassa maitten välillä.

      Poista
    6. Onko teidän osavaltiossanne sijaitsevissa intiaanireservaateissa omat julkiset koulunsa, joissa käy lähinnä vain intiaaneja vai käyvätkö nämä intiaanit muualla kouluissa, joissa on kaiken rotuisia lapsia ja nuoria?

      Poista
    7. Mä palaan tähän pidemmällä vastauksella...

      Poista
    8. Olisi kiinnostavaa tietää enemmänkin noista intiaanireservaateista. Millaisia ne ovat? Miksi niitä edelleen on olemassa? Nehän luotiin kauan sitten, kun valkoiset valloittajat työnsivät alkuperäisväestön tieltään niihin, jos oikein olen ymmärtänyt. Miksi intiaanit jäävät niihin edelleen asumaan? Ovatko reservaattien intiaanit yleensä hyvin työllistettyjä vai onko heidän työttömyysprosenttinsa korkea? Onko reservaateissa elämä keskivertoa tms vain onko niissä asuvilla intiaaneilla enemmän ongelmia kuin maanne kansalaisilla keskimäärin?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi