Siirry pääsisältöön

puhukaa pippeleistä ja pimpeistä

Perjantaiaamuna aikaisin, joskus neljän huitteilla havahdun siihen että mun sängyn vieressä seisoo huolestunut nuorimies. Se on herännyt omasta aamu-unestaan erektioon ja kuiskaa mulle että sen pippelissä on jotakin pahasti vialla. Unisena kysyn että miten niin? – No kun se on kasvanut ihan kamalasti ja on ihan kummallinen... Hoitsuna mulla on hoitsun ajatukset ja mietin heti lapsen peniksen ympärille kiertynyttä kivuliaan turvotuksen aiheuttajaa. Pyydän näyttämään, kysyn sattuuko? Ei satu, tuntuu kummalta. Katson pientäsuurta pippeliä ja totean että mee takaisin sänkyyn, ei hätää, selitän sulle huomenna mistä on kysymys.

Töissä kerroin yöllisestä herätyksestäni. Ensimmäinen kysymys oli et mitä mä aion tehdä; vastaan kysyjälle et sähän olet sairaanhoitaja, kyllä sun nyt pitäis tietää miten erektio selitetään. Vastaus on, et joo, mutta omalle lapselle... Niin, myös omalle lapselle. Keltä se sitten kysyis, jos ei omalta vanhemmaltaan.

Alicia kertoo ettei heidän kotonaan koskaan puhuttu näistä. Alician äiti katsoo edelleen pahasti kun Alicia puhuu ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta omille lapsilleen, asioina joilla on nimet ja luonnollisina tapahtumina. Alicia on sitä mieltä että se ettei heillä koskaan puhuttu näistä johti lopulta siihen että hänen ensimmäinen lapsensa syntyi kun hän oli juuri täyttänyt seitsemäntoista. Tieto seksistä tuli kavereilta, tiedossa oli selkeästi aukkoja. Alicia oli esikoiselleen äiti ja isä. Kun poika tuli teini-ikään osti Alicia säästöpakkauksen kondomeja, saatesanoin ettei tarvitse kertoa jos tulee käyttöä, mutta saa tulla kertomaan jos haluaa.

Keväisessä auringonpaisteessa me istuttiin syömässä lounasta ja puhuttiin tyokavereitten kanssa siitä mitä kukin sai mukaansa kotoaan, tiesikö miten lapsia tehdään, miksi on kuukautiset, miksi erektio. Miten raskauksia ehkäistään.

Pheassan vanhempien lähestymistapa oli kieltää seurusteleminen. Me naurettiin yhdessä et sehän se auttaa asiaa. Alicia sai ensimmäisensä teini-ikäisenä koska seksistä ei saanut puhua. Truc sanoo että heillä puhuttiin, ja niin puhuu hänkin. Meillä ei puhuttu, sain käteeni paketin terveyssiteitä ja kommentin; kyl sä tiedät.

Sisään palatessa me oltiin kaikki samaa mieltä, pitää puhua, pitää vastata, pitää olla rehellinen. Pitää olla valmis myös niihin keskusteluihin jotka saattaa tuntua itsestä vaikeilta, onhan ne melkoinen luottamuksen osoitus lapselta. 


Meillä puhutaan peniksistä ja vaginoista. Puhutaan toki myös pippeleistä ja pimpeistä, mutta avoimesti. Eilen illalla me sit istuttiin sen pienen pojan kanssa kylppärin lattialla ja puhuttiin erektioista, siitä miksi sellainen on, mistä se tulee ja mihin sitä tarvitaan. Puhuttiin siitäkin miksi se tuntuu hyvältä. Lapsen itsetyydytyskään ei ole tabu, siitäkin voi puhua. Lopulta se pieni mies katsoo mua helpottuneena; ”Ai, tää on siis hyvä juttu?!!” – Joo se on hyvä juttu, ja tärkeä. 




Kommentit

  1. Asiasta viidenteen.Tässä on yksi kiinnostava linkki" mielenterveyden rokoteohjelmaan", jonka suomalaiset ovat kehittäneet. (Hesarin kirjoitus)

    http://www.hs.fi/tiede/a1459740312216?jako=3950a1e3a713903c4c2c1b7884fb430b&ref=tf_iHSisboksi-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage

    Aika tasapainoinen näkemys siitä aiemmin tässä blogissa käsitellystä aiheesta, että osa lasten käyttäytymishäiriöistä on sellaisia, joihin voi vaikuttaa hyvin vanhempia kouluttamalla ja opettamalla ja osa sellaisia, ettei sekään yksin riitä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi