Siirry pääsisältöön

ei ihan tavalliset synttärit

Elokuvissa – ja joskus tv-sarjoissakin – näkee hulppeita lastenkutsuja, mutta noin keskimäärin synttärit on meidän lähipiirissä pysyneet kohtuudessa. Kutsut on järjestetty kotona tai puistossa, ja nyt lasten ollessa isompia me käydään jalkapallosynttäreillä, pomppulinnakutsuilla, ponikutsuilla jne. Systeemi toimii aina samaan tyyliin; noin 45 minuuttia ohjelmaa ja sen jälkeen samanmoinen aika kakkua ja mehua. Kutsuilla on paikasta riippuen 12-15 lasta ja ohjelmaa vetää yks tyyppi. Hintaa näillä kesteillä on paikasta riippuen $175-$250 ja useimmissa paikoissa on useammatkin juhlat käynnissä samaan aikaan. 


Pari vuotta takaperin M juhli synttäreitään tällä järjestelyllä junakemuissa, viime vuonna meillä oli naamiaiset kotona ja tänä vuotta pelattiin jalista 12 parhaan kaverin kanssa. Poikien synttärit on aina järkätty viereisessä puistossa, ilmaiseksi ja säästä riippumatta. Juhlista kotiin lähdetään mukana ilmapallo ja pussillinen sekalaista romua, jonka yleensä voi kipata suoraan kierrätykseen.



Eilen me oltiin niissä elokuvien kutsuissa. Meidät oli kutsuttu lastenmuseoon – vähän kuin lapsille suunnattu Heureka - sen sulkemisajan jälkeen.




”After Hour Partyja” voi järjestää monessakin paikassa niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta hinta on toki vähän toisennäköinen. Tänne oli kutsuttu noin 60 lasta ja aikuista. Lapsista piti huolta ja auttoi tieteeseen tutustumisessa museon henkilökunta - ehkä kymmenisen aikuista - meidän vanhempien nautiskellessa cocktailpaloista ja alkoholitarjoilusta erillisellä alueella. Juhlat alkoivat puolikuudelta ja päättyivät meidän osalta ennen kahdeksaa valtaosan jäädessä vielä leikkimään museoon. Partyfavoritkin oli vähän toisenlaista kaliiperia, ilmapallot mukaanlukien.



M tutustuu sulkujen toimintaan museohenkilökunnan avulla


Kivaa oli ja kivaa kun päästiin mukaan. Meidän jälkikasvu saa edelleenkin tyytyä ihan vaan tavallisiin lastenkutsuihin.

matkalukemiseksi lähti kirja meidän kotiplaneetasta ja kaksin kappalein vuoden lelu palkinnon voittajaa

Kommentit

  1. Ohjattujen toiminnallisten synttärien kohdalla aina jään miettimään, jäikö sankari sivurooliin. Oliko juhla hänen ja kavereiden tapaaminen vai kavereiden saaminen paikalle, koska heille luvassa viihdettä. En tiedä. Itse ainakin aikoinaan kuvittelin, että sankari oli keskipiste ja ohjelma kiertyi hänen ympärilleen.

    VastaaPoista
  2. Olen neljän äitinä monen monta lastenjuhlaa järjestänyt. Asuimme 10 vuotta suuressa talossa ja kutsuinkin koko päiväkotiryhmän opettajineen. Tämä osottautuikin aika kivaksi tavaksi, sillä se tapahtui hoitotuntien puitteissa eli osakseni tuli ottaa vastuu vain fasiliteeteista ja opastuksesta. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pieni talo, noin 180m2 ja täällä vanhemmat osallistuvat päiväkoti-ikäisten juhliin eli ei taida tulla meillä kyseeseen koko luokan kutsuminen. Toisaalta meillä synttärit on aina menneet mukavasti näin enkä näe mitään syytä muuttaa systeemiä... pojilla puistobileet ja M:lla vaihtelevasti mitä nyt milloinkakin haluaa järjestää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...