Siirry pääsisältöön

metsätontun mailla

Kulman takan, noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä, on Evans Creek Preserve. Ulkoilualueeksi sitä kai suomeksi sanottaisiin, ei varsinaisesti puisto, muttei luonnonsujelualue tai kansallispuistokaan. Täällä missä metsää ja ulkoilureittejä on enemmän kuin omiksi tarpeiksi, ja varmasti jokaisella nurkalla, saa yleensä ulkoilla rauhassa... näin myös tänään. Evans Creekin taika on sen rauha, lapsille sopivat reitit ja tontut. Puistoon on kätketty lukemattomia tonttuja jotka löytäjä siirtää aina seuraavaan piiloon...

 porttitonttu tervehtii tulijoita











"hei katsokaa näitä lehtiä!!!"

 M löytää ekan tontun

on syytä olla vähän varvoinen ettei se säikähdä ja vaikka pure...

...uuteen piiloon


K löytää seuraavan tontun kannonnokasta




O:n vuoro etsiä tontulle uusi piilo


lähtiessä porttitonttu on siirtynyt muihin hommiin

Kommentit

  1. Teillä on ihanan näköisiä metsiä siellä. Mun on ikävä meidän Espoon asunnon takapihalta alkavaa luonnonsuojelualuetta, siellä oli ihana käydä kävelyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan aika rajattomat mahdollisuudet luonnossa samoilemiseen ja ulkoiluun yleensäkin.

      Poista
  2. Ihana blogi. Kuulin diagnoosin 4v. pojastani. Ja nyt kun olen asiaa käsitellyt päässäni, niin aloin etsiä blogeja ja foorumeita aiheesta. Vertaistukea kai. Siis poikani on saanut alustavan diagnoosin Autismi.
    Kiitos vanhasta blogistasi ja kiitos tästä. Nyt on minulla luettavaa. Jotain mitä ymmärrän.
    Kolmen lapsen suomalainen kotiäiti Englannista. x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan ja paljon voimia haastavaan sopeutumisen aikaan. Meillä ollaan päästy aivan valtavan pitkälle siitä mistä lähdettiin kuntoutuksen alkaessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi