Siirry pääsisältöön

älä lopu ihan vielä loma

Perjantai oli viimeinen virallinen lomapäivä. Kaikki on päässeet loman makuun, ja just kun me ollaan lasten kanssa laskeuduttu loman syvimpään olemukseen tulee viikonloppu ja viikonlopun jälkeen taas maanantai – arki. 

Sen sijaan että mä saan heräillä heiluttelemalla varpaita peiton alla kahdeksan aikaan, ja hiipiä yksin Koiran kanssa alakertaan keittämään kupin kahvia, lukea muutaman blogin odotellessani ensimmäisiä pieniä jalkoja portaissa, niin, sen sijaan. Sen sijaan herätyskello soi taas vartin yli seitsemän ja tukkaputkella ja tuskanhien vallassa pakkaan kolmet eväät, etsin silmälaseja ja paitoja ja housuja, laitan aamiaista ja patistan ja hoputan ja kiirehdin. Yhdeksältä viimeinenkin on koulussa, kun lomalla me yhdeksältä vasta harkittiin aamiaista. Yhdeksältä ne on koulussa ja mä saan hengähtää kokonaista kaksi tuntia ennen kuin aloitan saman rulijanssin toiseen suuntaan. Olisin voinut lomailla pidempäänkin.

Perjantaina, sinä viimeisenä virallisena lomapäivänä me leivottiin aamiaiseksi suolarinkeleitä, aloitettiin uusi tuhannen palasen palapeli, todettiin se tolkuttoman vaikeaksi, joku kehveli kun oli päättänyt tehdä reunapaloja muuallekin kuin reunoihin.

keitetyt suolarinkelit




Me pakattiin repullinen retkieväitä ja lähdettiin metsään. Metsä on täydessä kukassa, mä valokuvasin ja lauma etsi mulle muitakin kuvauskohteita kuin ne itse. Lauma ihmetteli termiittien syömiä puita, tikan lounaspaikkaa, oravan jälkiä ja kojootinkikkareita. Koira tutustui niihin kojootinkikkareisiin vähän turhankin läheisesti ja pääsi kotona tuoksuvaan kylpyyn. Mä oli vaikuttunut siitä että lauma kulki mun kanssa metsässä, toki helppokulkuisessa ja tasaisessa maastossa, kuutisen kilometriä. Yhttään kertaan kukaan ei kysynyt koska me ollaan perillä tai vinkunut että väsyttää. Loppuun asti ne tutki ja ihmetteli ja juoksi. Perillä odotti leikkipuisto ja lounas.


Oravanmarja on melkein kukassa


Trilliumin kukka on aikuisen kämmenen kokoinen

Purppurapikkusydän





Keltamajavankaali




Alaskanvadelma kukkii
Monet suomalaiset puutarhakukat kasvaa täällä villeinä, siis oikeasti villeinä eikä puutarhoista luontoon levinneinä. Kesällä metsät on täynnä sormustinkukkia, joita niin tarkasti silloin joskus pikkupuutarhaläntillä istuttelin ja vaalin.






Illalla Fredde otti jannut ja vei ne ravintolaan samalla kun me tytöt vedettiin mekot niskaan ja ajeltiin loputtomalta tuntuvan metsätien päähän korukutsuille. Olin maltillinen, me tilattiin M:n kanssa vaan kaksi rannerengasta, yksi sille ja toinen mulle. Hyvä että mentiin kuorkilla, osaa vieraista irroiteltiin isännän traktorin avulla sateen pehmentämän soratien penkoista.




tienvierusta on täynnä sormustinkukan lehtiä

olkkarin seinällä on muisto isännän ekasta kaadosta


M teki kissan kanssa vähän turhan läheistä tuttavuutta




Kommentit

  1. Ihania kuvia ja tosi kiinnostaviakin! Toivottavasti julkaiset vastakin kuvia alueenne luonnosta! Oli jännä nähdä oman puutarhan istutettuja kasveja vapaana Amerikan luonnossa. :)

    T: Tiinuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan varmasti kuvaan meidän luontoa jatkossakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän