Siirry pääsisältöön

mulla on ikävä sua

Kun eilen käperryit kainalooni sohvalla, en tiennyt että olisit siinä viimeistä kertaa. En tiennyt ettei toista kertaa enää tulisi, että seuraavan kerran kun olisit sylissäni yrittäisin rauhoittaa sinua ja valmistaa itseäni sanomaan hyvästi.

meillä oli kivaa yhdessä
me rämmittiin ravassa ja lätäköissä


Kyllä mä tiesin ettei meillä enää olisi paljon aikaa. Kyllä mä tiesin että se hetki tuli päivä päivältä lähemmäs, ja että jokainen viikko, päivä ja tunti oli lahja, vielä hetki olla yhdessä, vielä hetki olla lähekkäin. Käytin sen ajan oikein. Rakastamalla. Otin sinut syliin aina kun halusit, annoin yhden ylimääräisen herkun, annoin anteeksi sen että kiipesit salaa alakerran sohvalle ja esitin etten huomannut.


sinä rakastit tätä paikkaa - niin minäkin





Viimeiset viikot olit enimmäkseen omissa oloissasi. Tiesin että löytäisin sut mun sängystä, peiton alta. Viimeiset viikot lepäsit, tulit vanhaksi. Et enää leikkinyt. Sinua väsytti.





Kyllä mä tiesin.


Sitä en tiennyt että eilen aamulla siinä sohvalla oli viimeinen kerta. Sitä en tiennyt että samana iltana istuisit mun sylissä eläinlääkärissä Fredden täyttäessä eutanasiapapereita. Sitä en tiennyt. Minulla on ikävä sinua. Niin kovin ikävä.


Katson lapseni surua. Se on sen ensimmäinen iso suru. Pidän kiinni ja lupaan että lopulta helpottaa. Lupaan että Koira elää meidän muistoissa, unissa ja ajatuksissa. Se kysyy multa että onko taivas niin kuin hyvät unet, vastaan etten ollut koskaan ajatellut asiaa niin, mutta kyllä varmaan. Se sanoo että Koira saa nyt leikkiä taas Kissan kanssa.

sinä olit jo lähtenyt...


Kotona me nostetaan Koiralle malja, niin me ollaan aina tehty, juhlittu yhteistä taivalta ja elettyä elämää.




Aamulla mua odottaa satakunta sähköpostia, Koira kosketti monen elämää. Koira oli meidän koira, mutta yhtälailla se oli koko yhteisön Koira. Luen sähköposteja ja pyyhin räkäisiä kyyneleitä hihaan. Lasissa kuplii Mimosa.

olit 5 viikkoa kun me tavattiin



Kommentit

  1. Koira on nyt kotona.
    Voihan itku 😢, mutta onni on niiin pitkä aika yhdessä.
    Halauksia täältä meiltä kaikilta. ❤

    VastaaPoista
  2. Voi - joko jo nyt. Osaan eläytyä teidän tyhjyyden ja surun tunteisiin. Lämmin osanottoni. Minulla on 14 vuotias kovin vanhentunut westie, 6 vuotias energinen heeler ja 5 vuotias lyhytkarvainen britti. Saatellut olen jo monta rakasta ystävää. Koirat ja kissat, he ovat osa perhettä.

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka surullista! Omat lemmikit tulevat niin rakkaiksi ja raskas niistä on luopua. Pärjäilkäähän. Ajan myötä päällimmäisenä alkaa sitten olla mielessä ne kauniit muistot.

    VastaaPoista
  4. Voih :( Paljon voimia, reilu vuosi oman koiran lahdösta ja kylla taas kyynelhanat aukesi tasta postauksesta, muusta en ole varma mutta ihan taatusti naita karvakorvia varten on joku parempi paikka missa nyt kirmaavat.

    VastaaPoista
  5. Minä en ikinä Koiraa tavannut, tunsin hänet tarinoidesi ja kuviesi myötä. Itku tuli tätä lukiessa, kovasti voimia suruun teidän koko perheelle. Ajan myötä kauniit muistot voittavat surun, mutta ikävä ei taida koskaan loppua. Koira sai elää onnellisen elämän teidän kanssa.

    VastaaPoista
  6. Miten voikaan lapsi sanoa noin viisaan ajatuksen: "onko taivas niin kuin hyvät unet"? Kiitos siitä! Se lohduttaa minua hyvin paljon, mulla on ollut raskasta viime aikoina...

    Syvä osanottoni teidän koko perheelle. Ikävä on varmasti kova.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi