tiistai 26. toukokuuta 2015

lehteen


Kai se oli maaliskuun puoltaväliä kun sähköpostiin kolahti viesti missä etsittiin halukkaita Kodin Kuvalehden juttuun Seattlen suomalaisista naisista. Ilmoittauduin mukaan. Mikäs sen hauskempaa kun päästä mukaan ruokajuttuun ja tavata samalla vanhoja tuttuja.




Vähän mua hymyilytti toimittajan etsiessä mukaan diversiteettiä täällä asutuissa vuosissa kun mukaan ilmoittautuneista tuorein oli kuitenkin asunut täällä vuosia - yhdeksän.  Oli toki se joka oli kerran lähtenyt takaisin kotiin Suomeen ja myöhemmin palannut takaisin tänne. Mutta ei ketään joka olis käymässä vaan. Olishan täältä löytynyt niitä vastatulleitakin, ja sellaisia joiden tavoite on olla vuosi tai kaksi, ne joiden katse ja oikea koti on kuitenkin Suomessa. Niitten maailma kun epäilemättä näyttää aika erilaiselta kuin meidän, joilla takana on vuosia tai vuosikymmeniä. Meidän joilla on kaikilla on tämän maan kansalaisuus. Meidän joiden elämä on täällä. Meidän joilla ei rutinoista huolimatta ole aikomustakaan lähteä mihinkään, saati palata yhtään minnekään. Suomi on jo kauan aikaa sitten lakannut olemasta koti. Se on ehkä rakas ja tärkeä, osa omaa identiteettiä, mutta koti se ei enää ole. Koti on täällä.





Toukokuisessa illassa me sit tavattiin. Tekemään yhdessä ruokaa, juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Joku sanoi nähneensä mut viimeksi kun mulla oli kaksosvauvat. Mä sanoin et ne vauvat täyttää ensi viikolla viisi. Kuvaaja oli järkännyt kuvattavaa kotia. Toimittaja halusi puhua jokaisen kanssa myös erikseen. Jokainen ruoka kuvattiin yhdessä ja erikseen, lopulta ne syötiin kylminä. Ei haitannut. Alakerran viinikellarista löytyi illan viinit. Tiesin jo etukäteen kenen kanssa taittaisin sanan peistä, niin varmasti se toinenkin tiesi. Oli uusiakin tuttuja, tosin vain yksi. Senkin kohdalla oli jotenkin hassua et meillä on kuitenkin yhteisiä ystäviä enemmän kuin kourallinen.


Omassa osuudessani kerroin omasta elämästäni. Lapsista, perheestä, unelmista. Siitä miten tänne päädyttiin ja siitä miten meistä tuli amerikkalaisia. Kerroin erityisestä vanhemmuudesta ja siitä minkälaista se on täällä meillä. 









Sitä en tiedä koska juttu tulee lehteen. Voi olla että myöhemmin tänä kesänä, tai ehkä kuitenkin vasta ensi vuonna... meillä oli kuitenkin kivaa ja oli hauskaa päästä mukaan.



1 kommentti:

  1. Kaunis koti ja mitkä näkymät! Mehän asutaan kaikki ulkomailla näin, eikös ;) Toivottavasti juttu tulee lehteen ennenkuin oma tilaus loppuu.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.