Siirry pääsisältöön

kaikella on hintansa

48, 33, 43, 33, 45, 33, 44


Kun illan riekkuu ensin ravintolassa ja sen jälkeen vielä naapurin pihalla porealtaassa nautiskellen hauskasta seurasta, hyvästä viinistä ja kyseenalaisesta musiikista, laukoen keskenkasvuisia vitsejä joutuu siitä väistämättä myös maksamaan oman hintansa. Naapurin frouvan hinta tais olla krapula kahden alle nelivuotiaan kanssa, sen verran epävarma sen askel oli kun sitä taluttelin kotiovelle. Hinta saattoi olla myös hapan aviomies, joka jätti etuoven avaamatta ja käski juosta takaovelle. Näin talutin kikattavan naapurittaren autotallin puolelle.

Mun hinta ei ollut krapula. Mun hinta ei myöskään ollut poikien vaatehuoneeseen kakkinut Roisto. Se oli osa Fredden maksua. Mun hinta oli M. 

Etumaksu maksettiin jo etukäteen – duh. Lauantaina se istui leikkikaupan lattialla ja kyynelehti vuolaasti elämän epäoikeudenmukaisuutta. Miksi hän ei saa ostaa viikkorahoillaan tarttumisotetta harjoittelevien leluja jos niin kerran haluaa. Todelliseksi syyksi päättymättömään itkuun paljastui pienen keskustelun jälkeen oli ilta lastenvahdin kanssa.

Mun hinta ei tullut maksuun illalla. Fredde maksoi oman hintansa lastenvahdin lähdettyä painiessaan kaksi tolkuttomilla kierroksilla käyvää jannua ja yhden raivottaren nukkumaan. Raivottaren mielestä, jos kerran on lastenvahti niin sen lähdettyä ei voi enää lähteä takaisin naapuriin – ainakaan kylpyyn.

Mun hinta lankesi maksuun aamuyöstä pienen tytön takertuessa mun kaulaan. Siinä se roikkui kunnes heräsi. Välistä irroitin pienen mustekalan tarjoillakseni yhden kasvukipuihin kipulääkettä ja jakaakseni toiselle jarrua aamuun. Kun palasin retkiltäni sänkyyn, palasi mustekala mun kaulaan.

Mun hinta maksettiin aamun aikana lauman riidellessä loputtomasti. M on varmasti Lucky Luken veroinen riidankylväjä, ja se pitää huolta että jos sitä riipoo jokin, ei kenelläkään ole kivaa. Hetken sain hengähtää siitä korkeataajuuksisesta kiljumisesta, riitelystä ja komentamisesta kun Fredde vei sen pyöräretkelle.

Mun hinta maksettiin kun mä lähdin jannujen kanssa synttäreille ja mun kaulaan ripustautui taas pieni mustekala joka nyyhkytti mun korvaan; ”TAAS sä jätät mut! Mä tarviin sua. Mä tarviin sua NYT!” Peruuttaessani ulos pihalta kuulin kuinka se otteli Fredden kanssa.


Ennen lähtöäni sanoin Freddelle että tajuuhan se et mulla on tulevalla viikolla kaksi iltamenoa. Kysyin peruutanko toisen vai molemmat. Ehdotin et otan M:n mukaan toiseen. Yhdessä todettiin että hinta näistä meidän harvoista vapaailloista on aika kova – edelleen. 

kuva

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää