litran latte

K jäi tänään kotiin. Ekaks ajattelin et se näyttää väsyneeltä ja on valvonut, ja jannu myönsikin rakennelleensa legoilla pitkälle yöhön. Sit tajusin et sen lisäks et sen silmät on punaiset kuin Närpiön tomaatit on ne myös kuorrutettu kuivuneella rähmällä. Ei muuta kuin soitto koulun läsnäolopuhelimeen; ”päivä, nimi, opettaja, luokka, syy”- "maanantai, toukokuun yhdestoista, K, eskarissa Michellen ja Shahinan kanssa, silmätulehdus" - ja perään sähköpostia opettajille. Kahdeksalta koodia lastenlääkäriaseman suuntaan. Kaks muuta kouluihinsa reppujen ja lounaslaatikoitten kanssa.

Oon sopinut aamukahvit Salwan kanssa. K saa kulkea perässä. Tilaan itselleni ämpärillisen – siis oikeesti litran latte - kahvia ja lohileivän. K haluaa vohvelin. Loppusumma jää alle viidentoista taalan. K syö ensin vohvelinsa, kinuaa kännykkää ja saa pelata samalla kun me parannetaan Salwan kanssa meidän jälkikasvun maailmaa. Meidän autisteilla ei ole paljon muuta yhteistä kuin diagnoosi, toisaalta kumpikin lapsista reagoi muutokseen ja epävarmuuteen voimakkaasti. Tapa vaan on erilainen. Niillä on kotona pieni poika joka yrittää purkaa tulevan kesäloman, uuden kouluvuoden, luokkatoverien ja opettajan aikaansaamaa ahdistusta nyrkein. Meille taas on muuttanut se viisitoistavuotias seitsenvuotiaan kehossa. Se joka nakkelee niskojaan, pyörittelee silmiään, kieltäytyy yhteistyöstä, kirkuu, huutaa, nimittelee, rakastaa ja vihaa yhtäaikaa. Se heittelee tavaroita, paiskoo ovia, kiusaa veljiään, kokeilee rajojaan niin että kolisee ja paukkuu. M on hyperaktiivinen ja ahdistunut. Se herää taas painajaisiinsa ja pelkää epäonnistumista kohtuuttomasti. Niin kohtuuttomasti ettei se halua taas laittaa voita leivälle tai leikata kakusta viipaletta – jos se vaikka tekee sen väärin. Tänään kysäisin siltä miten nää asiat olis edes mahdollista tehdä väärin. Se ei tiennyt. Pelkäsi silti epäonnistuvansa.

Tänään mulla oli enemmän tarjottavaa kuin vertaisellani. M aloittaa syksyllä kolmannen kouluvuotensa isossa koulussa. Eka kesä siirtymisineen oli katastrofaalinen tytön lopettaessa syömisen. Sinä kesänä me käytiin psykiatrilla ja psykologilla ja terapiassa jos toisessa. Sinä kesänä alipainoinen lapseni aloitti ahdistuslääkityksen ja opetteli uudestaan syömään syömisterapiassa. Viimekeväänä se käytti nyrkkiä veljiinsä ja kirkui ja potki ja sai paniikkikohtauksia. Me ollaan nähty näitä isojen siirtymisten ongelmia ennenkin. Mä tiedän et se että K on mahdoton ja M vielä mahdottomampi. Että äitienpäivä oli suloisuudessaan yhtä huutoa, kirkumista, tappelua ja rajojen repimistä... Mä tiedän että se liittyy niitten vaikeuteen käsitellä muutosta. Siinä missä koulukavereille vajaat sata päivää kesälomaa on ihana ajatus, on se meidän kaksikolle pelottavaa. Siinä missä koulutovereista  tuleva vuosi uuden opettajan ja uusien koulutovereitten kanssa mietityttää vähän, on se meillä monen kuukauden unettomuuden aihe.

Oli hyvät aamukahvit. Produktiiviset.

Kahvilta ajettiin parturiin leikkaamaan mun tukka. Sieltä lastenlääkäriasemalle. Lastenlääkäri lähetti apteekkiin silmätippareseptin ja me käytiin ruokakaupassa ja apteekissa hakemassa tipat ennen kuin O piti hakea koulusta. Apteekin penkillä tiputettiin eka annos tippoja. O:lla oli lähtökohtaisesti herne nenässä. Mutsi kun tuli paikalle väärään aikaan, väärällä tavalla ja muutenkin ihan väärin. Mun rauhan perikuva heitteli koulunpihalla leluja ja mulkoili mua kulmainsa alta. Lopulta se kuitenkin lähti mukaan, hyvästeli pihavalvojan ja koko matkan autoon mutisi ettei se ymmärrä miks tuntemattomia ihmisiä pitää edes hyvästellä. Koska – käytöstavat.

Kokkasin ystävän perheelle maidotonta ja gluteiinitonta juustomakaronia. Lisäkkeeksi luomutomaatteja ja luomusalaattia. Jälkkäriksi jätskiä. Perheeseen syntyi viime viikolla kolmas poika. Jätin päivällisen kuistilla olevaan kylmälaukkuun äidin ja vauvan nukkuessa päiväunia. Myöhemmin sain tekstarin kiitokseksi.

M:n koululla sovin Reksin kanssa palaverin huomisaamuksi. Kellon soidessa M hyppäs kyytiin ja me ajettiin sen kiipeilytunnille. Niin kuin aina, Fredde poimi sen kuudelta mukaan kotimatkallaan.

Ekaa kertaa Roisto oli paljon itsekseen. Hyvin se pärjäs. 

...poika