Siirry pääsisältöön

lomalla rannalla lomatalossa


En voi olla ajattelematta että Roisto on lapsi joka on sijoitettu uuteen perheeseen. Se yrittää olla mahdollisimman kiltti, mukava ja huomaamaton. Se haluaa tehdä kaiken oikein. Illalla se on uupunut. Uusia ihmisiä, uusia paikkoja, uusia... kaikki on uutta. Jannujen pierutyynyä se säikähti niin että piiloutui sohvan taakse. Sunnuntaina se joutuu muuttamaan uudestaan. Ihmiset pysyy onneksi samoina.



aallot on huuhtoneet rantaan miljoonia maneetteja - siitä on kirjoitettu lehdissäkin -
ja ranta haiskahtaa vahvasti kalanperkaamolta




Tänä aamuna sain hetkeksi ensimmäisen pilkahduksen siitä riehakkaasta nuoresta koirasta, joka tällä hetkellä on vielä piilossa. Istun pöydän ääreen editoimaan satoja kuvia eiliseltä. Viereen ilmestyy pieni pää, Roisto haluaa syliin. Se ei hyppää, se odottaa että nostan sen. Nostan ja poika kiemurtaa itsensä makuulle. Samalle paikalle jossa Koira aina oli kun mä tein juttujani koneella. Kyllä tästä ihan hyvä tulee.










M pärjää muutoksen kanssa yllättävän hyvin. Ahdistaahan sitä. Kiukutteleehan se. Kirkuu ja komentaa, mutta pärjää kuitenkin. Täytyy muistaa että on vasta perjantai. Alle viikkossa meidän rakas Koira on kuollut, me ollaan lähdetty lomalle lomataloon, saatu uusi koira... siinä on käsiteltävää ihan kenelle tahansa. 








Kommentit

  1. Hieno juttu - isot onnittelut Roistosta!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja niin suloinen Roisto, joka pääsi hyvään hoitoon! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Roisto vaikuttaa suloiselta ja olen niin onnellinen puolestanne kun uusi koiruus löytyi noin pian. Kiitos blogistasi! Mia

    VastaaPoista
  4. Tämmöinen puolivalmis koira on teille varmaan ihan napakymppi :) - vinkeän näköinen kaveri. (ja kova opetteleminen poloisella, eikös teillä komenneta koiraa suomeksi, vai muistanko väärin?)

    Iloa eloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan paras mahdollinen vaihtari meille, täydellisemmin ei olis voinut käydä. Koiraa tosiaan ohjattiin suomeksi, mutta tän sanasto on valmiiksi jo hallussa englanniksi niin että mä täällä opetan komentamaan Roistoa näin. Muuten kyllä jutustan suomeksi sille ummet ja lammet.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...