Siirry pääsisältöön

keskellä kesää



Joskus vuosia sitten oli tapana suomalaisten ystävien kanssa järjestää leikkimielinen vedonlyöntikisa näihin aikoihin. Kysymyksiä oli kaksi; Kuinka monta hukkunutta? Kuinka monta puukotusta? Aikaa myöten se jäi, juhannuksen lipuessa kauemmaksi omasta elämästä. Ensimmäiset vuodet meillä sentään oli varjojuhannus täälläkin. Nykyään juhannus näkyy blogin hiljenemisenä ja suomalaisten ystävien juhannustoivotuksina naamiksessa. Keskiyön aurinkoa ei täältä löydy sen enempää kuin kokkoa rannaltakaan.


Juhannuksen sijasta sunnuntaina on isänpäivä. Lapset on ostaneet lahjan ja piilottaneet ne. Fredde ei syö sokeria, mutta lauma varmistaa et saahan ne kuitenkin kakkua. Saa ne. Avaan naamiksessa päivän ”joulukalenterin” sen sovelluksen mikä näyttää kuvia menneiltä vuosilta. Neljä vuotta sitten oli isänpäivä, valokuvassa M koristelee kakkua nenä kermavaahdossa. 


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi21. kesäkuuta 2015 klo 2.19

    No huh, mikä "leikkimielinen kisa". Hyytävää jotenkin. Kyllähän niitä kuolemia sattuu ympäri maailmaa aina enemmän eri juhlapyhien ja juhlien aikaan, koska monet käyttävät silloin enemmän alkoholia. Tosi surullista.

    Monien ihmisten juhannuksen viettoon liittyy enemmän juomista ja pakanallisia tapoja (kuten kokko) kuin kristillistä Johannes kastajan muistelemista. Halloween juhla talvisin taas ei ole kristillinen oikeastaan ollenkaan, vaan hyvinkin pakanallista perua..

    Juhannusta vietettiin alun perin vuoden pisimpänä päivänä, mutta katolinen kirkko siirsi juhlapäivän 400-luvun alkupuolella kesäkuun 24 päivään ja nimesi sen puoli vuotta ennen joulua syntyneen[17] Johannes Kastajan syntymäpäiväksi. Juhlan nimeksi vakiintui ajan myötä juhannus[18] [16], joka on Johannes-nimen vanha muoto[19] Samalla kirkko halusi antaa uuden, kristillisen, merkityksen Euroopassa yleisesti vietetylle keskikesän juhlalle[20] (Wikipedia)

    Kyllä sitä juhannusta siis muuallakin kuin Suomessa vietetään ja on vietetty.

    Itse en halua käydä kokoilla yms , mutta Johannes Kastajan muisteleminen juhannuksena on ihan hieno juttu ja perheen kanssa keskikesän kauneudesta nautiskeleminen.

    Maijuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa21. kesäkuuta 2015 klo 8.29

      Joo, hyytävä leikki tosiaan enkä edes muista kuka sen joskus keksi tai toi mukanaan. Omat lapsuuden juhannukset oli niitä joissa lehdissä kirjoitetaan ja oli onnellista ettei kukaan omista läheisistä hukkunut tai kuollut tappelussa.

      Juhannusta tai keskikesää juhlitaan myös meillä karnevaalihengessä keskellä päivää :) Täällä siihen kiinteästi liittyvä osa on yhden kaupunginosan perinteinen keskikesän paraati jossa paraatiin osallistujat pukeutuvat vaatteiden sijasta vartalomaaliin ja pyöräilevät aatamin ja eevan asuissa kaupunginosan halki.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää