Siirry pääsisältöön

seitsemän viikon koira




Kello on vähän jälkeen kuuden. Me ollaan oltu jo aamulenkillä ja nyt se torkkuu tossa sohvassa meidän pellavaisten tyynyjen seassa. Aamuruuan jätin antamatta, ettei autossa tule huono olo. Tunteiden kirjo vaeltaa laidasta laitaan ja silti tiedän ihan tuhatvarmasti että tää on ainoa oikea ratkaisu. Olen pettynyt itseeni. Vähän vihainen koirallekin. Enemmän itselleni. Olen surullinen ja helpottunut. Ikävöin ja ajatuksissani lyön itseäni sormille siitä ikävästä. Käyn halaamassa sitä vielä kerran. Haluan pitää sen lähellä vielä hetken. Pyytää anteeksi ja toivoa että sekin jossakin pienessä koiransydämessään ymmärtää ettei meillä ollut vaihtoehtoja.

viimeinen aamuhetki yhdessä


En luovuta. Luovuttaminen ei kuulu mun sanavarastoon vaikka varmasti pitäiskin. Joskus olis varmaan parempi osata nostaa kädet pystyyn, ottaa askel taakse ja antaa periksi. Olin päättänyt että viiden vuoden päästä mä nauran Fredden kanssa sille miten rankkaa meillä alkuaikoina oli Roiston kanssa. Että nauraisin sille miten me etsittiin sen piilokakkoja ja että nauraisin sillekin miten seisoin siellä samassa puskassa kymmenen kertaa päivässä maanittelemassa sitä kakkimaan ulos. Varasin eläinlääkärinkin jutellakseni koiran stressistä ja siitä miten sitä vois helpottaa, siis sitä ääniyliherkkyyttä ja siitä kumpuavaa tarvetta hoitaa asiansa mieluummin sisällä, siellä missä ei ole moottoripyöriä, paiskattuja ovia, koripallon pompottelua, kuorma-autoja. Olin päättänyt ratkaista meidän koiraongelman.

Kaikki kävi niin äkkiä. Yhtäkkiä oli jäljellä kaaos ja kolme itkevää lasta. Tätä en ollut osannut aavistaa. Mikään ei antanut olettaa että näin voisi käydä. Seisoin itse vieressä ja näin, näin miten poika lähestyi luuta syövää koiraa ja miten koira hyökkäsi. Se hyökkäsi varoittamatta. Se hyökkäsi suoraan kasvoihin. Sen jälkeen ilma oli täynnä tunteita. O itki kipua, K säikähdystä. M itki sitä että mä sihisin koiran lähtevän välittömästi samalla kun nakkasin sen koppiin ja oven perässä kiinni.



Ennen päivystykseen lähtöä laitoin kasvattajalle viestin. Sit me otettiin avoauto ja kruisailtiin O:n kanssa päivystykseen. Hampaat oli lävistäneet ihon kolmesta kohtaa, poskesta ja leuan alta. Syvimmät haavat oli leuan alla. Onneksi ei käynyt pahemmin. Lääkäri huuhtelee haavat ja kirjoittaa antibioottikuurin. Hoitaja teippaa haavat laastarein. Alakerrasta O saa uuden pikkupehmon kokoelmiin. Kotimatkalla me haetaan lääkkeet ja mehujäätä, mehujäät sielun haavoihin. Poika hokee autossa että Roisto löytää kyllä uuden kodin. Samalla se varmistaa että eihän se pure taas. Lupaan ettei pure. Ei enää koskaan.




Kotona soitan kasvattajalle. Kasvattaja sanoo tulevansa aamulla hakemaan meidän Roiston. Lapsiperheessä ei voi olla koiraa joka puree, ja koira joka hyökkää kerran tekee sen varmasti uudestaan. Seuraavaa kertaa ei voi tulla. M itkee sitä että koira lähtee. Lupaan että sitten kun me kaikki ollaan valmiita, meille tulee uusi koira. Pentu. Sitten joskus. Nyt täytyy vähän hengähtää.

Toivon sydämestäni että Roisto löytää pian sen oikean kodin.

Roisto palaa takaisin kasvattajalle



Kommentit

  1. Voi ei, otan osaa. Toivottavasti koiraa ei lopeta vaan se saa jonkun joka osaa sitä kasvattaa ja kouluttaa ja jolla ei ole lapsia, jotka olisivat vaaravyöhykkeellä. Ihan kuin koiralla olisi ADHD: (miksei koirillakin vois olla, jos ihmisilläkin voi olla) aistiyliherkkyydet, puremistaipumus, arvaamaton jne.

    Onneksi ei tosiaan käynyt vielä pahemmin, esim osunut silmään tms.

    Tsemppiä ja jaksamista tän surun keskellä!

    Maijuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopeteta. Kasvattaja on hyvä ja kokenut. Jos Roistolle ei löydy muuta kotia, saa se varmasti hyvän elämän kasvattajan luona.

      Poista
  2. Voi kamala. Tiedätkö, mun tuli itku. Sinun, koiran, ja lasten puolesta. Kamala tilanne, teille kaikille. Toivon sydämestäni, että Roisto saa juuri sopivan kodin, ja että teidän kotinne saa taas tassujen rapinaa - sitten kun sen aika on. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti saa, sitten aikanaan. Just nyt olen uupunut, tai vähän väsähtänyt tähän kaikkeen. Koiran kuolemaan, Roiston sopeuttamiseen ja nyt taas uuteen suruun.

      Poista
  3. Teit jämäkän ja varmasti oikean ratkaisun. Varmasti ikävä tilanne koko perheelle. Tsemppiä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...