saatan karata kakkaavan koiran kanssa

Tutustumassa kouluun joka on meille kaikille jo ennestään tuttu

Mä tiesin et näistä kahdesta kesäkuun ekasta viikosta tulis kaoottisia ja purin kynsiä jo etukäteen. Mulla on listoja ja muistilappuja oikeella ja vasemmalla ja silti herään keskellä yötä miettimään miten kakku kestää lauantaina puistossa liki kolmenkymmenen asteen helteessä. Millä sen kookoskerman vois korvata, vai tekisinkö kakun vasta juhlissa. Entä jos pakastaisin koko komeuden ja antaisin sen sit sulaa varjoisessa paikassa... voiko kookoskermaa edes pakastaa? Olis sittenkin pitänyt tilata se vegaanikakku. Kun näissä mietteissä viettää yönsä sen sijaan et nukkuis, lienee ymmärrettävää että aamulla sängystä raahautuu viimeisillä voimillaan sen kivan äidin sijasta hirviöäiti, se joka karjahtelee jo ennen aamukahdeksaa. 

Se karjahtelee kun poikakaksikko on löytänyt synttärirahansa ja lahjakorttinsa ja vienyt ne jonnekin, jonnekin on yhtäsuuri kuin; ”en mä muista.” - Parempi muistaa, te hukkasitte jossakin aamukuuden ja seitsemän välissä kaksisataa taalaa rahaa...  En saa vastausta vaan saan kaksi pyöreää silmäparia joista kumpikin syyttää sitä toista. Jos en olis niin vietävän pahalla päällä näkisin edessäni seisovassa kaksikossa epäilemättä mielleyhtymän Liisa Ihmemaassa elokuvan kaksosiin, onhan ne kuin ilmetyt tweedle dee ja tweedle dum. Lopulta alakerran täyttää koko korttelin läpi kantautuva karjahtelu; ”Nyt jumankekka etsitte ne rahat HETI, HETI, HETI!!!! KUKAAAAAAAN ei saa aamiaista ennen kuin ne on löytyneet!”

Löytyhän ne. Jostain kaapin takaa lelulaatikon viimeisestä nurkasta missä niistä oli jo keritty taitella paperilentsikoita. Fiksumpi mutsi olis piilottanut rahat paremmin, samalla tapaa kuin kätkin ne lahjaksi saadut legot, kun tiesin et muuten löytäisin ne heti aamusta alakerrasta yhtenä suurena kekona joista koira on jäystänyt ainakin kolmanneksen. En tullut ajatelleeksi että ne veis leikkeihinsä seteleitäkin... Niin ja kaikki lastenhuoneen huonekalut on taas siirrelty, lukuunottamatta kerrossänkyä. Kerrossänky on umpipuuta ja painaa liikaa jopa K:lle.

Syksyllä koulun aloittaa 99 kindergartenoppilasta, yhteensä viisi aloittavaa luokkaa

Me ollaan taas kerran astuttu välitilaan. Siihen jossa valmistaudutaan muutokseen. Koulu loppuu ja edessä on suuri tuntematon – kesä. Kesän toisessa päässä odottaa jättimäinen muutos kaikille kolmelle. M saa uuden opettajan ja uudet koulutoverit. Pojat saa uuden koulun, uudet koulutoverit ja uudet opettajat. Siinä missä M aikanaan käsitteli tätä suurta muutosta syömättömyydellä, käsittelee K omaa ahdistustaan itselle tavanomaisesti. Se huutaa ja raivoaa, pureskelee sormiaan, vaatteitaan ja lelujaan. Se kiukkuaa ja seuraa jokaista mieleen juolahtavaa ideaa, kuten huonekkalujen siirteleminen, rahojen leikkiin vieminen jne. Välitilaa sekoittaa lisäksi ton kaksikon synttärit. Se että M ei kestä sitä ettei ole sen synttärit ja se ettei K kestä tätä juhlintaa, juhlinnan aiheuttamaa stressiä ja kaaosta ja jännitystä siitä saako se lahjoja ja kun saa niin mitä niissä on. Mieluummin tämä kuin lapsen laskeva painokäyrä. Kuin sattuman kaupalla löysin K:lle onneksi järjellisen keinon purkaa ahdistustaan. Mun lapsi joka ei kykene olemaan aloillaan hetkeäkään, rakentaa synttärilahjaksi saamiaan legoja. Ihan itse. Tossa se tuhisee ja äheltää ja lukee ohjeita. Välillä se tarttee apua tai haluu et mä liimaan tarran, mutta se tekee ihan itse.

M:n mielestä oli maailman suurinta epää et jannut sai isoäidiltään lahjaksi sataviiskymppiä, kun hän sai $75. Kysyin et miten niin epää? Saman verranhan ne kaikki kolme sai, kukin sen $75. M:n mielestä pojat on kuitenkin yksi yksikkö, ja oikea summa olis ollut $75 niille kahteen pekkaan, onhan hän yksi ja K ja O yhdessä yksi yksikkö. Sekin oli epää että niillä nyt ylipäätään on synttärit, ja se että ne sai lahjoja, ja se että niille tuli vieraita ja että ne pääsi ravintolaan syömään ja että se nyt vaan on kohtuuttoman väärin, siis se että niilläkin on synttärit.

synttäriaamuna testaamassa uusia potkulautoja

M vetäytyy yksinäisyyteen lukemaan tai järjestämään. Se itse ilmoitti olevansa maailman paras järjestelijä. O:lle taas on totaalisen kestämätöntä se että sen veli vaan raksaa ja raksaa ja raksaa, ja ettei sen siskokaan halua mitään muuta kuin omaa tilaa. Kestämättömyys johtaa siihen että se yrittää parhaansa mukaan häiriköidä veljeään ja siskoaan ja sit kaikki taas kiukkuaa ja itkee ja huutaa. Mä avaan pullon viinia, kaadan lasiin loistavaa Syrahia meidän kokoelmista - ei sitä kymmenen taalan arkikamaa - ja yritän muistaa että kolmen viikon päästä elämä sujuu taas paremmin. Toivon mukaan olen edelleen hengissä enkä ole karannut kibbutsille kainalossani sisään kakkaava koira. 

M sai uuden sänkynsä ja on tyytyväinen