Siirry pääsisältöön

juhlava viikonloppu

vähän sulanut mansikkasuklaarobottikakku



Jannujen synttäreinä puistossa oli päälle kolmekymmentä astetta ja kakun kuorrutus suli huolimatta kylmäkallevirityksistä ja varjoisasta katoksesta. Kivaa meillä oli silti. Ruokaa jäi, juomat meni; 12 tölkkiä kivennäisvettä, 24 tölkkiä kuplivaa mehua, 36 tavallista mehua, 3 pulloa viiniä...

kaikki valmiina


Bileitten jälkeen allekirjoittanut oli puhki. Sen verran energiaa se häärääminen ja leikkiminen ja tatskojen tekeminen ja systeemit vie. Pääasia oli se että illalla kaksikko totes yhteen ääneen juhlien olleen parhaat ikinä. 

tää jättiläisrantapallo oli ehdoton menestys

auton lavalla matkalla puistosta  kotiin 


Sunnuntaina hääpäivää juhlistettiin pihatöissä. Koottiin puutarhavaja ja perattiin lasten ulkolelut ja levitettiin koristehaketta ja leikeltiin ruusupensaita. Edelleen reiskat kolmekymmentä celsiusta. Grillissä paistui grillikylki ja lasissa viilensi mojito. Amerikkalaiselle hääpäivä on vakava asia. Sitä vietetään pitkän kaavan mukaan ja usein matkustaen jonnekin eksoottiseen paikkaan. Vähimmäisvaatimus on mennä jonnekin sikakalliiseen ravintolaan pönöttämään.

Naapurit lähti viisveehääpäiväksi Kauaille. Toinen naapuri yksveepäivänä San Antonioon. Entiset naapurit aikanaan jätti alle puolivuotiian vauvan viikoksi hoitoon ja lähti juhlimaan hääpäivää Mauille. Olenkin useammalta taholta kuullut liki anelua siitä et sit kahden vuoden päästä meidänkin on pakko panostaa, onhan, onhan, onhan...


Meille – kotirotille – nyt vaan sopii tää yhdessä puuhastelu ja oleminen ja tekeminen. Hääpäiviä tulee ja menee, elämä on muualla kuin muutaman satasen päivällisessä tai paratiisisaarella. Paratiisisaareen menevät rahat me valitaan laittaa muihin asioihin ja se lastenvahdinhankkiminen ja kaikki se mikä siihen ulos lähtemiseen liittyy on nyt vaan niin – vaivalloista. 

hääpäivän herkkuja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...