perjantai 5. kesäkuuta 2015

sinä täyttäisit kuusi



Huomenna me juhlitaan kaksikon synttäreitä karnivaalihengessä. Autotalli on täynnä pussia ja kassia ja nyssykkää; ilmapalloja, karkkia, pinjata. On saippuakuplakone ja leikkejä puistoon. Meidän kaksikko. Ne on rakkaita, ne on täydellisiä.

Mä katson niitä ja kuin varkain ajatukset karkaa siihen pieneen poikaan joka ei koskaan tullutkaan. Tai lähti jo ennen kuin tulikaan. Siihen jonka muisto on muitten mielistä karannut jo kauan sitten. Siihen joka kuitenkin elää osana meidän perhettä, osana lasten puheita. Joskus sinusta ei puhuta kuukausiin. Sitten pulpahdat taas lasten juttuihin ja me kerrataan taas kuinka lähdit ennen kuin me ehdittiin sinuun edes tutustua. Miltä olisit näyttänyt? Olisitko ollut ihan omanlaisesi? Ehkä enemmän siskosi kaltainen? Mun mielikuvien lapsi on sellainen sinisilmäinen ja pellavapäinen. Hiukset kihartuu vähäsen, olet ehkä kolme ja puhallat saippuakuplia – siis siinä mun mielikuvassa. Toisessa kohdassa sulla on oljenväriset hiukset ja olet nuori aikuinen, vahva ja täynnä elämää. Siinä ajatuksessa pelaat jalkapalloa veljiesi kanssa. Huomenna täyttäisit kuusi. Lasten puheissa olet meidän neljäs lapsi. Lasten mielessä sun jälkeesi olis tullut pojat, ne olis tullut vaikka sinä olisit jäänytkin. Niitten ajatuksissa meillä on neljä lasta. Aina välillä takapenkki puhuu sinusta. Nekin miettii minkälainen olisit.

Vuosien saatossa sinun muistosi on pehmentynyt. Siitä on tullut kaunis. Alussa se oli vain kipeä. Nyt siinä on samanlaista rujoa kauneutta kuin kaikissa arvissa. Minä rakastan sinua T. Me kaikki rakastetaan sinua. Juhlitko huomenna meidän kanssa vähäsen?

äiti ja isä

M ja K ja O


11 kommenttia:

  1. T on aina sydämessä! <3

    / Älskling

    VastaaPoista
  2. Kauniisti kirjoitettu teksti. Itkettävän ihana ja liikuttava. Kovin surullinen ja samalla niin kaunis ja täynnä rakkautta. <3

    -Minna

    VastaaPoista
  3. Miksi jäät kiinni sellaiseen, mitä et olisi voinut saada? Nimenomaan mielikuvissa tämä lapsi, joka abortoitiin jo sikiövaiheessa, koska ei olisi elänyt, on vain olemassa, mutta ne mielikuvat on vain sun mielikuvituksen tuotetta. Surun työstäminen taitaa olla sulle vaikeata, koska abortin jälkeen sun piti pakonomaisesti saada uusi lapsi ja koiran kuoleman jälkeen sun piti välittömästi saada uusi koira paikkaamaan sitä tyhjää tunnetta, jota et pysty käsittelemään. Surullista, että näin on yli 40-vuotiaalla, mutta kaikesta voi päästä eteenpäin, jos tekee töitä asian eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luonneanalyysistä. Et ole koskaan tainnut joutua luopumaan odotetusta ja toivotusta lapsesta. Suru on työstetty jo kauan aikaa sitten.

      Minkä mittainen on asiallinen suruaika a)lapsesta b)koirasta?

      Poista
    2. Viestini perustui siihen, mitä itse olet kertonut blogissasi. Kun suru on työstetty, siinä ei tarvitse roikkua vuosikausia ja tuoda asiaa esiin jatkuvasti. Kun suru on työstetty, tietoa ei tarvitse enää jakaa, koska se ei enää ole pinnalla. Tunteidesi käsittelemättömyys hyppää esiin omasta kokemuksestani, koska oman lapseni elämä olisi ollut mahdollista, sinun sikiösi ei.

      Poista
    3. Hmmm, nyt musta tuntuu siltä että sinun surusi on käsittelemättä.

      Omani olen käsitellyt jo vuosia sitten surupsykologin kanssa ja yksi hänen kullanarvoisista neuvoistaan oli olla unohtamatta. Suru vie aikansa, eikä siihen ripustautuminen kuljeta elämää eteenpäin. Oma suru silloin kuusi vuotta sitten oli halvaannuttavaa. Se vei aikaa ja tarvitsin sen käsittelemiseen apua, olihan raskaus jo itsessään alkanut lapsettomuushoitojen avulla. Psykologin lisäksi löysin apua vertaistukiryhmästä ja niitten naisten kanssa ollaan kuljettu surusta syntymän kautta takaisin elämään.

      Toisaalta muistaminen on tärkeää. Minä muistan lapseni, en sikilötä. Minun lapseni oli poika ja sillä pojalla on nimi. Jokainen tuntemani lapsensa menettänyt vanhempi kuljettaa muistoa lapsestaan mukanaan, oli kuollut lapsi menehtynyt jo raskauden aikana kohtuun, synnytyksessä tai raskaus jouduttu keskeyttämään lapsen sairauden vuoksi.

      Sikiöstä puhuminen etäännyttää lapsesta ja helpottaa ajatusta siitä ettei syntymätön lapsi ole ihminen. Syntymättömän elämällä ei tällä ajatusmallilla ole merkitystä. Tästä on monta eri mielipidettä, mutta minun maailmassani syntymätönkin lapsi on lapsi. Sinä saatat ajatella toisin ja sinulla on oikeus siihen ajatusmalliin.

      Mitä meidän Koiran kuolemaan tulee, on jotenkin kornia puhua siitä tässä asiayhteydessä. Olihan Koira, paitsi koira niin myös vanhus. Pitkän ja hyvän elämän elänyt, rakas lemmikki ja perheenjäsen, mutta loppupeleissä ei kuitenkaan ihminen. Koira on edelleen rakas ja muisto siitä elää mukana aina, niin se saa elääkin. Toisaalta se että on käsitellyt elämässään paljon suurempiakin suruja, asettaa Koiran kuoleman omiin mittasuhteisiinsa.

      Poista
    4. Oi, minusta on täysin luonnollista, että ikuisesti muistaa rakkkaan lapsensa, vaikka tämä kuoli jo sikiönä. Niin minäkin muistaisin, jos minulle olisi käynyt niin. Kirjoituksesi oli suloinen ja koskettava!

      Minun on vaikeaa ymmärtää anonyymin ajatuksia ja syyttelyä surusi käsittelemättömyydestä. Vaikka itse olen käsitellyt mieheni kuoleman hänen ollessaan aika nuori, (ja jopa psykologilla ym) niin silti usein ajattelen häntä ja varsinkin hänen kuolinpäivinään vuosittain. Minusta se on täysin luonnollista rakaan ihmisen muistamista ja usein kaipaamistakin. Toivon kohtaavani hänet vielä kuoleman jälkeenkin.

      Ja niin minunkin silmissäni: Myös syntymätön lapsi on arvokas ja hänen elämänsä on pyhä ja tärkeä ja näin myös Jumalan silmissä kuten Raamattu osoittaa ja kohtaaminen tulevaisuudessa taivaassa on mahdollista! Näin uskon.

      Maija

      Poista
    5. Kiitos Maija, näin mäkin tän asian ajattelen :)

      Poista
  4. Aikamoista.

    Kommentoin tänne jo aiemmin tästä ajankulusta ja siitä, miten pitkä matka olkaa yhdessä tultu. Kuusi vuotta.

    Kiitos Yksis kun olet. Ja kiitos T ja meidän V että kävitte liittämässä tämän nausporukan yhteen. ❤
    Kun joudumme ilman teitä, toivottuja ja jo niin rakastettuja murusia elämään, niin tilalle saimme toisemme.
    KIITOS! ❤❤

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.