Siirry pääsisältöön

niistä tuli isoja

Kesäkuun ekan kunniaksi sataa vettä. Ei siellä kylmä ole, mutta märkää. Hyvä että on. Sadetta tarvitaan ja sateesta huolimatta edessä taitaa olla kuivin kesä vuosiin. Kuvernööri on julistanut jo hätätilan kuivuuden takia. Lämmöllä ja paisteella on nurjat puolensa.

Koko päivän ajan ees ja taas... bussipysäkille-lastenlääkäriin-kouluun-kauppaan-kouluun-toiseenkauppaan-toiseenkouluun-kotiin-kolmanteenkouluun-kiipeilysalille-kotiin. Samalla kuvaan.

Sunnuntaiaamuna joskus liian aikaisin kuulen pääni vierestä kaksi ääntä. Ne kertoo mulle että alakerran vessassa on käärmeitä. Mutisen unissani et ai oikeestiko? Ihan oikeesti ne molmennat vastaa. Hetken tuumaan pitäiskö kuitenkin nousta ja mihin numeroon soittaisin jos meillä oikeasti on vessassa käärmeitä; poliisille? Teksasissa on viime viikolla löytynyt matelijoilta vähän kaikkialta, tulvien takia. Tajuan kuitenkin esittää sen tärkeimmän kysymyksen; ”Onko ne eläviä?” – Ei oo. Mut tuu kattoo niitä! ”Tuun ihan kohta.” Nukahdan uudestaan.



Puoliyhdeksän jälkeen nousen ja hiivin alakertaan keittämään kahvia itselleni. Vastassa on ne kaksi poikaa jotka ilmoitti mulle vessan käärmeistä. Riemukkaasti ne ilmoittaa mulle kattaneensa aamiaispöydän. Ja niin ne on. Ne sanoo et aikuiset istuu vierekkäin niin lasten ei tartte tapella kuka istuu kenenkäkin vieressä. Meille on isot lautaset, K keittää mulle kahvia. Freddellä on kahvimukin paikalla shampanjalasi ja se hymyilee salaa. Itselleen ne on laittaneet melamiinilautaset, murokulhot, juomapullot. Juomapulloissa on vettä ja pirtelöpillit.



Ne auttaa mua laittamaan aamiaista. Hakee pakastimesta sämpylöitä ja kaivaa jääkaapista mansikat, juustot, makkarat ja voin. Hilloa tietysti myös. K ilmoittaa mulle kumartaen että frouvan kaffet olis nyt valmiit, mut varo, se on tosi kuumaa. Me istutaan pöytään ja ne voitelee itse leipänsä. Kaksikko latoo lautasilleen leivän lisäksi melonia ja mansikoita. Ne tekee itse.




Katson niitä siitä pöydän toiselta puolelta ja mietin että ne täyttää keskiviikkona viisi. Mun pojat. Isot ja osaavat. Syksyllä ne menee kouluun, ne isot ja osaavat. Yhtäkkiä olen varma siitä että ne on valmiita kouluun. Mun pojat.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...