Siirry pääsisältöön

sellaista sattuu



Sängyn alla asuu kummitus. Mä vastaan että mä tiedän ja niiden silmät laajenee kauhusta, siis siitä että mäkin tiedän että siellä asuu kummitus. Joo, se on sellainen pienen pojan pikkuvarpaan mittainen, vaaleanpunainen ja vähän vihreä. Sillä on keltaisia raitoja ja se on niin pieni ettei sitä oikeastaan voi nähdä. Se huhuilee sieltä yön pimeydessä, mutta pelkää huoneen asukkaita niin ettei uskalla tulla ulos piilostaan. Ne katsoo mua ja kysyy; ”Oikeesti?” – vastaan että oikeesti, ihan oikeesti. Enää niitä ei pelota. Ei pelota koska se kummitus on niin pieni ja pelokas. Ne nukahtaa ja nukkuu aamuun asti.

Yöllä me kuunnellaan M:n kanssa ukkosta jossakin kaukana. Ensin välähtää ja sit me lasketaan; yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän... me ei enää jakseta laskea ja lopulta kuuluu kumea jyrinä. M kuiskaa mulle että se tykkää ukkosesta. Vastaan että niin minäkin. Me nukahdetaan yhdessä uudestaan vesisateen ropistessa talon katolla.

Joskus kahdeksan aikaan havahdun pienten jalkojen ääneen. Ne jalat tulee mun sängyn viereen ja ne sanoo että K ei pääse sängystä alas, koska sen kädet on niin likaiset. Sit se sama ääni ilmoittaa pissanneensa yöllä sänkyyn. Vastaan et ei se mitään, sellaista sattuu. Anna veljelles vessapaperia t se voi pyyhkiä kätensä. Pienet jalat kävelee pois ja mä jään unisena miettimään et miten niin sillä on niin likaiset kädet ettei se pääse pois sängystä. Nousen ja kävelen katsomaan. K:n sänky on täynnä ruskeaa tahmaa. Sitä samaa tahmaa on lakanoissa, tyynyssä ja pojassa. Sen käsissä ja sen naamassa. Poika on yltäpäältä suklaassa. Se kertoo nukkuneensa suklaapatukan kanssa. Nostan molemmat suihkuun ja huokaan. K varmistaa että rakastanhan mä sitä vielä vaikka se nukkui suklaan kanssa. Rakastan. Rakastan aina. Silloinkin kun sen valinnat ei ehkä ole niitä parhaita. Jätän pojat suihkuun ja lähden kuorimaan sänkyjä liinavaatteista. Toisessa sängyssä pissaa, toisessa suklaata. Sellaista sattuu.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää