kun ääni lähtee sanat jää

kukat on sentään kauniit!

Ihmisen tyhmyys on rajatonta. Tai siis varmasti on niitäkin, jotka eivät toista samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Niitä jotka ottaa opikseen ja oppii kuuntelemaan itseään. Mä en opi. Kuulun niihin tyhmiin, jotka vaan vakaasti uskoo että riittävästi tahtomalla voi ohittaa kaiken muun.

Uusi koira, joka on osoittautunut kakkiaiseksi. Fredde on sitä mieltä että se on kiertopalkinto. Mäkin olen sitä mieltä että se on huolestuttavan pelokas ja aika ahdistunut – sopii kyllä sikäli tähän aika ahdistuneeseen ja vähän pelokkaaseenkin perheeseen. Niin, se uusi koira. Se siis vie aika paljon aikaa ja energiaa.

meillä on taas lapsiportti - koiraa varten

Ja oli poikien synttärit. Ne laajennetut kotikutsut, joiden piti olla ihan mukavat ja leppoisat ja helpot. Nekin vei monta päivää aikaa ja energiaa. Ja sit oli ne koulusynttärit kahdessa koulussa ja kummisynttärit.

Sit on nää kolme lasta ja niitten systeemit ja koulut ja opettajat ja päättäjäiset ja opettajien lahjat. Viimeiset kaksi viikkoa niillä on ollut milloin mitäkin teemapäiviä ja kouluun on pitänyt pakata milloin viiksiä ja milloin sukkia tai erityisiä eväitä tai valmistaa seitsemän sataa sitä tai tätä tai tota. Liioittelen, mutta nekin on vieneet aika paljon aikaa ja energiaa.

Ja se että kaikkia kolmea ahdistaa eritasoisesti kesäloma ja ennen kaikkea se kesäloman päässä odottava – syksy. Kahdella uusi koulu ja uudet opettajat. Vanhojen kavereitten menetystä O on itkenyt mun sylissä jo monta kertaa. Yksinkää O:n koulutovereista ei siirry samaan kouluun.  K taas menee kuin pieni pyörremyrsky jättäen jälkeensä isomman pyörremyrskyn tuhot. Ja M joka ei ole pyörremyrsky. M on vihainen nuori nainen. Niin vihainen ettei sanat riitä, eikä aina edes kädet, vaan aseeksi otetaan jotakin kättä pidempää. Ne kaikki vie aikaa ja energiaa.

Niin. Viisaampi olis pysähtynyt jo aikaa sitten. Vähän tyhmempikin olis jarrutellut siinä vaiheessa kun ääni lähti viikko sitten. Vaan ei. Äitien ammattitauti on uskoa olevansa korvaamaton. Kun mies sairastaa, se menee sänkyyn ja lukee kirjaa tai katsoo elokuvia. Kun äiti sairastaa se päättää unohtaa sairastavansa ja lyö seuraavan vaihteen silmään.

Sunnuntaina meillä oli vielä päivälliskutsutkin. En peruuttanut, kun ei olla pitkään aikaan nähty. Istuin pöydässä ja arvelin salaa ehkä kohta liukuvani pöydältä lattialle.

Maanantaina menin viimein lääkäriin. Menin kun Fredde käski. Se soitti vielä peräänkin ja varmisti et olin varannut ajan. Joo, joo... varasin varasin...

Aamulla pakkasin meille eväät, laitoin M:n kouluun, pakkasin jannut autoon ja me mentiin suihkulähdepuistoon leikkimään ja lounaalle. Oli kuuma. Käytiin välillä lääkärissä. Lääkäri kysyi et eiks ois kannattanut tulla vähän aiemmin. Vastasin etten ehtinyt ja et tiesin et olisit käskenyt olemaan hiljaa ja lepäämään, ei ollut aikaa kumpaakaan. Palkaksi sain jättipotin. Korvatulehdus kummassakin korvassa, poskiontelotulehdus, keuhkoputkentulehdus ja massiivinen allergia. Lääkäri kysyi olinko edes huomannut et mulla on kuumeta. En ollut. Palasin puistoon leikkimään, apteekissa odotti antibiootit ja tujummat allergialääkkeet.

Hain lääkkeet apteekista matkalla poimimaan M:n koulusta. Ajoin sen kiipeilemään. Hain Fredden autopajalta, kun se ei saanutkaan autoaan takaisin. Ei siinä mitään vikaa ole, kunhan vähän virittelee uutta leluaan. Kotona olin seitsemän aikaan. Siivosin Roiston sotkut, otin jääkaapista kaljan ja istuin kuistin rappuselle itkemään. Fredde liittyi seuraan ja kysyi enkö mä koskaan opi. En. En opi.

Tänä aamuna lisäsin jättipottiini silmätulehduksen. Peruutin kaikki päivän menot ja päätin levätä. Ehkä pitäis ruveta kuuntelemaan vähän aikaisemmin kun keho pyytää hidastamaan tahtia. Huomenna jaksaa jo taas! Jooko?!

32 C