Siirry pääsisältöön

jokainen chäänssi on mahdollisuus


Uusi päivä ja uudet kujeet... vai uusi yritys? Ehkä mä en nyt ihan vielä anna niitä ensimmäiselle vastaantulijalle ja ehkä mun tosiaan pitäis ottaa kummitäti T:n neuvosta vaarin ja löytää boheemimpi lähestymistapa elämään. Jokainen päivä ON uusi mahdollisuus ja toivossa on hyvä elää ettei tänään syöksytä sille rotkoon vievälle sivuraiteelle...

Vähän lannistavaa kuitenkin elää koko ajan torstaissa ja yhtäkkiä ymmärtää, että on keskiviikko... M lähti toimitaterapiaan ja ABAan – saatiin yks ylimääräinen kerta klinikalla – ja pojat katsoo telkkua ja juttelee keskenään ja just nyt on taas aika idyllistä... kunpa tätä tunnelmaa vois purkittaa ja kaivaa sen purkin esiin kun meinaa usko ja toivo loppua... Eilen taas kerran tuli todettua, että O tosiaan tarvitsee ne päiväunensa. Muuten viidestä eteenpäin on meillä yhden itkuisen pojan ujellusta ja kiukkua ja kun iltaa kohden näitten villieläinten kullannuppujen vauhti muutenkin kasvaa eksponentiaalisesti ei siihen tarvita sitä yhtä ujeltavaa äänilähdettä. Yritämme siis jatkossa saada pojan unille, siitä on viime aikoina vähän lipsuttu kohtalokkain seurauksin.

M on oppinut nukkumaan omassa sängyssään - lue; M on oppinut nukkumaan omassa sängyssään niin, että mä nukun patjalla siinä vieressä - ja tänään se vetäs farkut omatoimisesti jalkaan, mun lapsi joka on AINA vastustanut farkkuja kun ne on kovat ja karkeet ja inhottavat ja epämukavat ja... Yllättäin se näytti farkuissaan ja raitapaidassaan ja flipflopeissaan enemmän kymmenen-  kuin nelivuotiaalta. Muutenkin se oli herätessään aivan käsittämättömän hyväntuulinen ja avulias... millä me saatais sille lisää tällaisia aamuja?

Jos jaksan, meen tänään illalla pitkästä aikaa POKAan – autististen lasten perheiden vertaistukiryhmään – olis kivaa nähdä tuttuja ja kuulla kuulumisia ja tunnelmia kesästä ja koulun alkamisesta...

Pitäis raapustaa itsestäni jonninmoinen opettajaprofiili ja vanhemmille jonkin sortin systeemi meidän tavoitteista ja lukuvuoden ohjelmasta... pitäis varmaan muutenkin alkaa miettimään ihan materiaalien kanssa mitä lauletaan ja leikitään, S:n kanssa ideoitiin jo eilen värikylpytyyppistä lähestymistapaa ja mä jo vähän innostuinkin, tästä voi tulla kivaa!

12 päivää koulun alkuun, mä niiiiiiin odotan sitä koulubussia tohon oven eteen...



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi