Siirry pääsisältöön

tervetuloa!


On tullut aika aloittaa jotain uutta. Onhan tästä puhuttu - palloteltu ja pohdittu – ainakin silloin kun sata päivää tuli täyteen. L sai mut sitten ryhtymään tähän kun totesi, että autismi on nykyään sivuroolissa ja kaikki muu hälinä saa valtaosan tarina-ajasta. Mä oletan, että kaikki mut jo tuntee, mutta jos ei tunne niin...

Me asutaan maailman toisella laidalla, kaukana Yhdysvaltain Länsirannikolla – ei Kaliforniassa, vaan pohjoisessa, lähellä Kanadan rajaa. Meillä on kolme lasta M, K ja O. O ja K on kaksoset ja ne on kaksvee. M on M ja se on neljä, meidän tättis - tättähäärä. On Koira ja Kanaset. Kissan söi kesällä kojootti, ei enää kuolematonta kissaa – se kohtasi voittajansa. On L, mun paras ystävä ja rakas aviomies – ollut jo 15 vuotta, siis aviomies, paras ystävä se on ollut 19 vuotta.

Tänään jäätiin pihalle kun tultiin kirkosta, laskettiin Kanaset mukaan ja tuntia myöhemmin M leikkii naapurin kuusvee kaksosten kanssa täyttä häkää... tätä ei ole tapahtunut vielä koskaan ja onhan se leikki omanlaistaan, mutta ihan oikeesti, mä hypin riemusta täällä sisällä!!! Ihan superupeetamahtavaafantastista!!!!!!

Mä käyn siis kirkossa – no jopa neljänä sunnuntaina olen jo käynyt – lasten kanssa. Mä haluan että lapset oppii meidän kulttuurin perusteet ja koulussa täällä ei käsitellä henkimaailman asioita muuten kun Halloweenina kummitusten muodossa. Eikä pieni pala Jeesusta mullekaan pahasta ole.


Kommentit

  1. Jee!!! Hyvä M!!!! =)

    / Älskling

    VastaaPoista
  2. Ihana M <3 Ja joo, ei kirkossa käynti pahaa tee kellekään, ainakaan amerikan "kivassa kirkossa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko on joo kiva ja jos ei muuten niin siellä saa hetkeksi pysähtyä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi