sunnuntai 19. elokuuta 2012

tervetuloa!


On tullut aika aloittaa jotain uutta. Onhan tästä puhuttu - palloteltu ja pohdittu – ainakin silloin kun sata päivää tuli täyteen. L sai mut sitten ryhtymään tähän kun totesi, että autismi on nykyään sivuroolissa ja kaikki muu hälinä saa valtaosan tarina-ajasta. Mä oletan, että kaikki mut jo tuntee, mutta jos ei tunne niin...

Me asutaan maailman toisella laidalla, kaukana Yhdysvaltain Länsirannikolla – ei Kaliforniassa, vaan pohjoisessa, lähellä Kanadan rajaa. Meillä on kolme lasta M, K ja O. O ja K on kaksoset ja ne on kaksvee. M on M ja se on neljä, meidän tättis - tättähäärä. On Koira ja Kanaset. Kissan söi kesällä kojootti, ei enää kuolematonta kissaa – se kohtasi voittajansa. On L, mun paras ystävä ja rakas aviomies – ollut jo 15 vuotta, siis aviomies, paras ystävä se on ollut 19 vuotta.

Tänään jäätiin pihalle kun tultiin kirkosta, laskettiin Kanaset mukaan ja tuntia myöhemmin M leikkii naapurin kuusvee kaksosten kanssa täyttä häkää... tätä ei ole tapahtunut vielä koskaan ja onhan se leikki omanlaistaan, mutta ihan oikeesti, mä hypin riemusta täällä sisällä!!! Ihan superupeetamahtavaafantastista!!!!!!

Mä käyn siis kirkossa – no jopa neljänä sunnuntaina olen jo käynyt – lasten kanssa. Mä haluan että lapset oppii meidän kulttuurin perusteet ja koulussa täällä ei käsitellä henkimaailman asioita muuten kun Halloweenina kummitusten muodossa. Eikä pieni pala Jeesusta mullekaan pahasta ole.


4 kommenttia:

  1. Jee!!! Hyvä M!!!! =)

    / Älskling

    VastaaPoista
  2. Ihana M <3 Ja joo, ei kirkossa käynti pahaa tee kellekään, ainakaan amerikan "kivassa kirkossa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko on joo kiva ja jos ei muuten niin siellä saa hetkeksi pysähtyä.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.