Siirry pääsisältöön

mennäkö vai eikö mennä?


Tässä mä taas istun ja mietin tätä ikuisuuskysymyksesksi muodustumassa olevaa kouluasiaa... aloitanko vaiko lykkäänkö? Nyt just jos olis pakko päättää niin lykkäisin... kaikki ne kysymykset miten mä meinaan jaksaa puristaa ja missä välissä lukea ja kirjoittaa ja treenata ja miettiä – hyviä kysymyksiä, alkaa mennä pupu pöksyyn ja sanoa että odotetaan, aloitetaan tammikuussa. Mä vaan niin hirveen kamalan kauheesti pelkään, että tammikuussa on jo seuraava syy ja seuraavana syksynä sitä seuraava syy... mä en halua et tää jaa haaveeksi, mä haluan tätä – aikuisten oikeasti! Tammikuussa voin vaan ottaa lastenvahdin viihdyttämään poikia, jotta voin lukea ja kirjoittaa ja harjoitella ja miettiä, nyt en voi. Tuijotan mun kalenteria ja mietin ja pohdin – tekee mieli lykätä ja paeta, ei tee mieli aloittaa, pelottaa etten jaksa.

Suomikouluunkin pitäis valmistautua, se ei onneksi ole niin kovin iso asia, mutta kyllä se syksy pitäisi sentään jäsentää ja miettiä ja sen tunnin rakenne, miten mennään, millä lauluilla, millä leikeillä, millä... Ihanaa on silti päästä opettamaan. Ihanaa päästä tekemään jotakin muuta, edes kahdesti kuukaudessa, edes Suomikoulussa. Tunsin alkavaa tehokkuutta vastatessani opekokousmeiliin, mä alan ehkä löytää jostakin sisältäni sen pitkään lomailleen opettajan. Silmäilen yhtä lasta vaille täyttä ryhmääni, yksitoista 0-2 vuotiasta, ja innostun.

M:n sosiaalistentaitojen syksyn aikataulu tuli ja aika lähellä oli etten kapsahtanut sen ohjaajan kaulaan kun saatiin aika keskiviikolle, suoraan toimintaterapian perään... yks ajokeikka vähemmän ja keskiviikkona saatiin vähän hitaampi aamu poikain kanssa. L heittää sen työmatkalla toimintaterapiaan ja terapeutti siirtää sosiaalisten taitojen ryhmäohjaajalle ja mä noukin sen klinikalta vasta vähän vaille kymmenen. Maanantaisin sillä on puheterapia ja toimintaterapia syksyllä samaan tyyliin, mikä poistaa meiltä kokonaan nää katastrofaaliset lähdöt... vähän vaille ysi ON paha ja vähän vaille kymppi on NIIN paljon PAREMPI!  Seitsemän viikoittaista aikaa, mutta ”vaan” viis keikkaa ja psykologi päälle, tästähän tulee suorastaan helppoa! Vielä kun se M:n koulunalkamisen päivä selviäisi...

M lämmittelee mun fleecessä. Oikeesti jalkaan riittäis pelkkä laastari, mutta silloin ei pysty kävelemään. 



Kommentit

  1. Höpsis! Minä ainakin jäisin hyvillä mielin nautiskelemaan syksystä ja ottaisin uusilla voimilla uudet haasteet vastaan tammikuussa. Ei sitä ennen mitään uusia esteitä tule, koska se olisi jo ironista ;) (ja Kohtalo, tämä ei ollut haaste!)

    Kyllä sinä ne unelmasi saat täytettyä, jaksa uskoa! Tämä aika on lyhyt pyrähdys vain. Mukavaa loppuviikkoa!

    -TP

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...