Siirry pääsisältöön

our house (in the middle of the street)


Kun me muutettiin tänne meillä oli asunto valmiiksi katsottuna ja jos oltais siihen asuntoon silloin muutettu saattais moni asia olla toisin – eikö ole hauskaa muuten joskus pohtia miltä oma elämä näyttäis jos olis joissakin isommissa risteyksissä valinnutkin sen toisen vaihtarin? No, joka tapauksessa meidän relotyyppi suositteli silloin sitä vaihtaria johon lopulta päädyttiin ja siinä ”rivitalossa” – kolmikerroksinen town house – me asuttiin vajaat viisi vuotta. Asuttais varmaan vieläkin jos tila ei olis alkanut käydä ahtaaksi sen ajatuksen myötä että meille oli tulossa lapsi... ensin adoptiolapsi ja sitten M. Vuokralla siis oltiin ja ne silloiset vuokraisännät on nykyään hyviä ystäviä.

Ekasta muutettiin tokaan ja samalla ekaan taloon. M syntyi siellä ja meillä oli ihan kreisit vuokraisännät, jotka kävi salaa katsomassa miten me asuttiin, taisivat käydä talossa sisälläkin... ihan hyvin me tultiin toimeen ja me oltiin varmaan niiden unelmien vuokralaiset sen jälkeen kun poikamies ja poikamiestyttö vuokralaiset oli kertaalleen pistäneet talon remonttiin. Näistä reilusta kolmesta vuodesta jäi käteen myös meidän naapurit, jotka odotti toista lastaan samaan aikaan meidän M:n kanssa. Edelleen tavataan ja lapset leikkii yhdessä, heillä M:aa kuukauden vanhempi Nathan ja poikia 8kk vanhempi Lucy. (Tarkemmalle lukijalle todettakoon, että Marie Grace ja T leikkii yhdessä Taivaaisän leikkipuistossa ja Ginasta oli mulle paljon tukea T:n kuoleman aikaan.)

Miksi ei omaa taloa aikaisemmin? Siksi että sitä mukaa kun me saatiin talouttamme paremmalle pohjalle nousi myös talojen hinnat ja lopulta oltiin täysin saavuttamattomissa lukemissa. Kunnes tuli aika asuntokuplan puhjeta ja me löydettiin meidän raksa... joulukuussa seistiin käytännössä metsän reunassa valkkaamassa tonttia ja kesäkuussa muutettiin sisään, ekoina meidän asuinalueella ja postilaatikonkin numero on yksi. Meidän talo on pieni ja vain muutaman sadan metrin päässä alkaa ne isot ja hienot talot, ne joissa neliöitä on keskimäärin 300m2. Meidän talo ei myöskään ole ulkonäöltään yhtä hieno, mutta sisältä sitäkin toimivampi. Alakerta yhtenäistä tilaa... keittiö (ruokakomerolla – ihan parasta), ruokailutila, olohuone ja vessa. Yläkerrassa keskeisenä tilana loft eli se meidän ”mediatila” josta ovet lastenhuoneisiin, lasten kylppäriin, kodinhoitohuoneeseen ja meidän sviittiin – makkari, kylppäri ja vaatehuone. Lastenhuoneissa on omat vaatehuoneensa. Se kahden auton autotalli ja yhteensä n.240m2.

Rakentaminen oli ihana prosessi. Sai seistä siellä showroomissa valkkamassa keittiötä ja tasoja ja kylpyammetta ja suihkua ja hanoja ja vetimiä ja ovenkahvoja ja ovia ja ikkunankarmeja ja maaleja ja lattioita ja... ihanaa oli viimeinkin päästä tekemään mitä halus. Kompromissejä ollaan vähitellen tuunattu sellaisiksi kuin halutaan... vaihdettu halpoja lattiamateriaaleja enemmän oman näköisiksi, maalattu seiniä ja maalattu niitä samoja seiniä uudestaan. Kaikki istutukset ollaan käytännössä kaivettu ylös ja lahjoitettu tai vähintäänkin siirretty eri paikkaan ja laitettu tilalle hortensia, pioneita, lupiineja, mansikoita, mustikoita, vadelmia, ruusuja, laveteleita ja erilaisia heiniä. Menikö mitään pieleen? Joo, keittiön kaapinovet on väärät mutta niittenkin kanssa on oppinut elämään, ruokailutilan valaisin oli väärä ja se me saatiin vaihdettua toiseen.

Miksi tämä kirjoitus? Koska nämäKIN ajatukset on hyvä dokumentoida ja toisaalta varmasti ainakin osaa teistä kiinnostaa miten ja miksi ja milloin...

Meidän piti muuttaa joko ennen kuin pojat syntyy tai sitten ihan järjellä jälkeen – no mieluummin tietty ennen. Pojat syntyi kesäkuun 3. ja me muutettiin kesäkuun 9. Olishan se voinut huonomminkin kai mennä, vastasyntyneet kun ei nyt niin kauheesti vaadi, mutta kyllä se sektiohaava vähän pisti vastaan laatikoita purkaessa.







M:kin oli vielä aika pieni maaliskuussa

..ja mä ajelin Volvolla (naapurit ajelee edelleen mersullaan)


Huhtikuun alussa maha alkoi jo olemaan mahtava


Me ihan oikeesti aiotaan hankkia autotalliin toinen jääkaappi

Poikien huone oli alkuun vihreä

...ja M:n hennon vaaleanpunainen

Se sama kylppäri, jonka lattia vaihdettiin tänään 

M:n huone

Loftista meidän makkariin, oikealla seinän takana kodinhoitohuone

Lasten kylppäri ja jannujen putka



Kaikki muutokset perussuunnitelmaan

Keittiö alkuperäisessä asussaan


"Mediatilakin" oli alkuun leikkihuone

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi