Siirry pääsisältöön

kuolemasta, alastomuudesta ja koulusta


Hain M:n klinikalta sen vikasta ABA:sta ja Patti sitten totesi, että kylläpä oli kivaa tehdä M:n kanssa töitä tänä kesänä... M siihen reippaasti toteamaan – ”I did not have any fun working with you” ....hmmmm, mä siinä sitten kohteliaasti tarkennan että ”You mean you had fun with Patti?” ja vastaus taas – “No, I did not have fun at all. I did NOT like working with her.” Että silleen… onneksi Patti on ABA spesialisti ja tottunut näihin keskimääräistä suorasukaisempiin lapsiin jotka ei ymmärrä että on tapana olla kohtelias tai edes yrittää jotain laimeeta. Nauraen se totes, että toivottavasti nähdään ensi kesänä.

Autossa puheenaiheena oli kuolema. Teemalla ”Ei kannata juosta auton alle kun silloin voi vähän kuolla” – mä tarkennan asiaa sanomalla että kuolla voi vaan yhden ainoan kerran... ”Aijaa, miksi ihmiset sitten kuolee?” Siinäpä kysymys. Miksi ihmiset kuolee? Miksi elämä on rajallista? Miksi voi kuolla vain kerran? Selitän M:lle kuoleman konseptia, ja kuinka yleensä ja parhaassa tapauksessa kuollaan vasta vanhoina ja sairaina... ”You got sick, why didn’t you die?” – ”Because most times, when we get sick we don’t die” – ”Oh... but sometimes we do die?” – ”Yes, when you are sick or hurt bad enough you die.” – “Like if we get hit by a car?” – “Yes, like that” – “I think it’s a good thing I look both ways before I cross the street then.” – “Yes”

Kauppakeskukseen leikkimään ja lounaalle ja shoppailemaan ja juoksentelemaan…  pojille alesta kesävaatteita ensi kesäksi ja M:lle parit trikoohousut kouluun. M olis halunnut vaihtaa ne housut jalkaan heti siinä kauppakeskuksen käytävällä ja me päästään siitä seuraavaan puheenaiheeseen... Alastomuus. Miksi ei voi olla alasti julkisella paikalla ja miksi vaatteita ei voi riisua keskellä kauppakeskusta... tässä aiheessa me ei päästy puusta pitkään. M:n oli täysin mahdotonta ymmärtää mitä epäsopivaa siinä on ja miksi meillä on niin älytön kulttuuri ja tavat, että se on jotenkin epäsopivaa.

Kauppakeskuksen sisäleikkipaikalla.
O:n paita - Gymboree, housut - Mini Boden.
M:n paita - Gap, shortsit - Mini Boden.
K:n koko asu - Polarn O. Pyret
Pidempään seuranneet ovat varmaan huomanneet, että mä puen pojat erilailla ja ihan tarkoituksella. Usein pojat myös itse valitsee vaatteensa... Tänään kaikilla kolmella itse valitut asut.

Mä aina välillä itsekin ihmettelen näitä käsittämättömiä vetojani... kuka HULLU vie lapset ensin M:n ABAsta ja toimintaterapiasta kauppakeskukseen leikkimään, lounaalle, juoksemaan ja vaateostoksille ja sen jälkeen pakkaa ne autoon ajaakseen omalla koululleen peruuttamaan ulos syksyn kursseilta... sanoisin että täytyy olla masokisti tai tosiaan umpihullu tai sitten yltiöoptimisti.

Onneksi koululla oli hiljaista ja palvelu supernopeeta ja mua auttanut heppu jopa totes, että allekirjoita vaan toi paperi ja kirjoita siihen sun oppilasnumero niin hän täyttää loput... joskus se vallaton meno siis myös auttaa asioita. Tammikuun ilmoittautumispäivä (?) on lokakuun 23. sitä odotellessa siis... päätös on tehty ja kyllä kirpaisee – kele!

Viimeisenä sivuhuomautuksena totean, että on uskomatonta että ruokakaupassa noi elosalamat kerkis purkaa kaksi tusinaa kananmunaa pahvikoteloistaan ostoskärryyn, eikä  yksikään mennyt rikki... Miten se on edes mahdollista?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi