Siirry pääsisältöön

se on AINA iholla


Pizzataikinan kohoamista odotellessa ja viinilasin voimalla jatkan pohdintaa elämästä...

M ja L pelaa Brion Liukumäkipeliä ja mä kuuntelen niitten juttuja sivukorvalla – samalla pohtien, että toi tyttö on huomattavasti miellyttävämpi aina käytyään psykologilla... mitäköhän siitäkin pitäis päätellä. Hyvä psykologi vai huonot vahemmat vai vähän molempia?

Pojat on nukkumassa, O istui Stokkessaan jo viiden jälkeen ulisten vuorotellen ruokaa ja unta: ”Mammaaaaaaaaaa, night-night..... mammaaaaaaa, hungryyyyyyyyy, mammaaaaa night-night....!” Perjantain kunniaksi kananuggetteja – toki kokojyvä maissia ja oikeeta kanaa – ja verkkomelonia ja jätkät unille sanoin.... ”Good night, don’t let the bed bugs bite. Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia. I love you! Minä rakastan sinua! Levolle lasken luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen” Pusut päälle ja ovi perässä kiinni.

Kysyin eilen M:ltä mitä se ”Minä rakastan sinua” tarkoittaa, eikä sillä ollut sinisenharmaata aavistustakaan... Tänään huutelin lapsia ”S-Y-Ö-M-Ä-Ä.N!!!!!!!!!!”, eikä yksikään ilmestynyt paikalle... toistin saman, yhtä heikolla lopputuloksella ja lopulta karjaisin ”D-I-N-N-E-R, N-O-O-O-O-W!!!!!!!!”  ....ja alle 30 sekunnissa kaikki istui pöydässä. Meillä puhutaan englantia – oikeesti.

M:n SNAPS (autismiluokka) ilmoittautumiskaavake tuli tänään postissa. Eka varsinainen SNAPS-päivä on syyskuun 18. ja edeltävänä perjantaina on tutustuminen koulukavereihin ja opettajiin. Tästä päättelin, että koulu alkaa syyskuun 10. ja SNAPS viikkoa myöhemmin.  Tuskin maltan odottaa... oikeesti! Enää 16 päivää koulun alkuun... Mä luin tänään yhden kahden autistisen lapsen äidin blogia ja tajusin taas kerran, että ehkä mä sittenkin oon ihan normaali kun en jaksa lukea iltasatuja lapsilleni vaan alan neljän jälkeen odottamaan nukkumaanmenoaikaa. Tajusin, että on muitakin, jotka elää maailmassa jossa lapsi on iholla heräämisestään nukkumaanmenoon, eikä päästä irti hetkeksikään, ei yhdeksi pieneksi hetkeksi, ei kertaakaan, yhtenäkään päivänä, ikinä... Neljä vuotta, neljä kuukautta, seitsemän päivää, kaksitoista tuntia – iholla. Aamusta iltaan ja useimmiten öisinkin. Aina. Se on aika raskasta aina välillä ja 22.5 viikkotuntia koulua on siihen tervetullut ja odotettu tauko.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää