Siirry pääsisältöön

onnen avaimia


Mä oon viimepäivät miettinyt että millä sitä siis ihan aidon oikeasti ja syvästi oppis tarttumaan siihen hetkeen. Oppis olemaan surematta tulevaa ja nauttis elämästä tässä ja nyt. Oppis näkemään ne onnen murut päivässä tai että muistais pysähtyä niihin hetkiin... yhteiseen aamiaiseen lasten kanssa - kun kaikki syö eikä kukaan sotke. Lasten kikatukseen kun itse on suihkussa – sen sijaan että ne repii toisiaan tukasta ja tappelee. Omaan hetkeen kahvikupin kanssa koneella – sama se nukkuuko ne, ainakin ne on rauhallisia. Ja jopa siihen hetkeen aamuyöstä kun viereisestä sängystä kuuluu tuhannetta kertaa ”mamma” – tämäkään ei kestä ikuisesti ja kohta kukaan ei enää tarvii mua yhtään mihinkään.

Elämä on kaoottista ja kiireistä, mutta onhan meillä omalla tavallaan helpompaa kuin vuosi tai kaksi sitten, tai erilaista ja mun silmissä myös helpompaa. Ei tartte roudata pulloja, ei tarvitse roudata eväitä, ei tarvitse roudata vaihtovaatteita ja rattaita... kaikki kävelee itse, ainakin useimmiten. Ne kiipee itse autoon ja tietää omat paikkansa, ne osaa laittaa kengät jalkaan ihan itse, ne pystyy edes jollakin tasolla kertomaan mistä se kenkä puristaa ja kuka löi tai kiusas tai puri. Ensin–sitten konsepti alkaa tulla tutuksi noille nuoremmille, M:n kohdalla tää asia riippuu päivästä ja asiasta - joskus toimii joskus ei. Ne osaa syödä itse ja jopa leikkivät keskenään aina välillä.

Mä katson elämää taaksepäin, aikaan ennen poikia ja muistan kuinka mulla oli lapsi jolle kelpasi vain minä. Lapsi jota mä kannoin erilaisissa kantolaitteissa 24/7/365 koska se ei viihtynyt lattialla tai rattaissa yhtään sen paremmin kuin jonkun muun sylissä... onhan mun elämä helpompaa... se on edelleen tiukasti kiinni, vaatii ja tarvitsee mutta se käy myös koulua ja terapiaa ja... se on kuitenkin vasta neljä. Nyt se osaa kattaa pöydän ja rakentaa junaradan ja toimii poliisinakin tarvittaessa – joskus sillä on kyllä sellaisen elokuvakytän väkivaltaiset otteet, tai aika useinkin... se osaa ihan kamalasti ja oppii jokainen päivä lisää.

Mulla on ympärillä lauma ihmisiä jotka opettaa sille niitä taitoja joita se ei alkujaossa saanut. Ne opettaa sille ongelmanratkaisukykyä, sosiaalisia taitoja, sosiaalista kieltä, kommunikaatiota, tunteita, eleitä, kehonkieltä... ne opettaa sitä hallitsemaan itseään ja toimimaan tässä vaativassa maailmassa, ne opettaa sille asioita joita mä en itse osaa sille opettaa. Ne opettaa sille niitä asioita jotka K:lle tulee itsestään, joissa K on syntymästään mestari, paljon parempi kuin kumpikaan vanhemmistaan.

Mä oon onnellinen että mun lapsilla on isä. Niillä on isä joka rakastaa ja välittää ja opettaa niille kaikille asioita joita minä en osaa tai voi niille opettaa. Niillä on isä joka pitää niiden puolia ja pitää mut ruodussa ja muistuttaa jos oon kohtuuton – mä aina välillä oon vähän kohtuuton. Mä toivon että M:n ja L:n herkkä ja erityinen yhteys säilyy niinä vuosina kun M kyseenalaistaa mut ja mun tavan olla, mä toivon että niiden keskusteluyhteys säilyy silloinkin kun mulla ei sitä M:n kanssa ole. Mä tivon myös että sillä, ja oikeastaan niillä kaikilla on rohkeus kyseenalaistaa mut ja mun tapa, että ne näkee ja uskaltaa sanoa näkemänsä. Mä toivon että mä osaan silloin kuulla ja kuunnella.

M istuu tässä mun vieressä ja pelaa itsekseen Liukumäkipeliä. Se kysyy multa noin 30 sekunnin välein oonko mä jo valmis ja voinko mä jo tulla ja mä vastaan aina uudestaan – kohta, ensin kirjoitan ja sitten mennään... se toimii joskus, ei aina – tänään on se päivä kun se ei oikein toimi.



11 päivää koulun alkuun...


Kommentit

  1. Kirjoitat niin asiaa! Yhden tutun kanssa just kävin läpi tuota hetkessä elämisen taitoa. Kumman vaikea juttu. Tämä tuttu oli käynyt mindfulnesskurssin läpi yhden kriisin ajamana ja oli saanut siitä tosi paljon. Ostin mielenkiinnosta pari aiheeseen liittyvää kirjaa, kun en muka ehdi kursseille. Tuntuu, että tuohon asiaan on pakko vähän perehtyä, kun en ainakaan syntymälahjana ole sitä oppinut.

    Aika menee tosiaan nopeesti ja lasten kanssa helpottaa. Ja kyllä hyvä isä on ihana lahja paitsi lapsille myös äidille. Luin aamulla päivän metro-lehteä ja 2 sivun kolumnin loppulauseista tuli sinut mieleen. Katsopa metrolive.fi/lehdet


    Voimia ja iloa!
    m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mä oon täällä ihan tippalinssissä, kiitos m! Kävin lukaisemassa ja kyllä kosketti useammallakin tasolla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...