Siirry pääsisältöön

juuri ennen syksyä


Eilen nukkumaan ennen ysiä, hyvät unet ja patterit ladattu – ainakin aamupäiväksi – ja heti kaikki hyöty irti... eilen illalla nousemaan laitettu ruislimppu uuniin, kuppi kaffetta ja raastamaan omenaa, porkkanaa, päärynää ja samalla kun nykäisen leivän uunista nakkaan uuniin kaksi apple-carrot-pear-breadiä... kokojyvävehnää-hedelmiä-juureksia-munia-ripsaus sokeria (valkaisematonta) – kasviöljyä  - kanelia ja inkivääriä, ja uuniin... herkkulounas tuloillaan ja aamupala huomiseksi. Leipoessa ehtii ajattelemaan ja ajatukset karkasivat kinttupoluille... mietin toimisko meidän perheessä versio marikan keittiöstä. Jois maanantaina tekis vaikka lasagnen ja lihasopan, niin niitä vois sit syödä vuorotellen perjantaihin asti – säästyis aikaa ja ennen kaikkea rahaa... Mitä tänään syödään, mennäänpä kauppaan, kun on aika kallis ateriamalli. Se taas et syödään monta päivää putkeen sitäsamaa ei toimi, kun me aikuiset – eikä kyllä lapsetkaan – jakseta syödä montaa päivää samaa ruokaa.

Mulle on selkeesti iskemässä syksy. Tänä vuonna selvittiin tavallista pidemmälle ennen kuin se iski, ollaanhan jo melkein syyskuussa. Mä R-A-K-A-S-T-A-N syksyä... kirpeitä aamuja, lenkkejä metsässä Koiran kanssa, värikkäitä lehtiä, pimeitä iltoja, leipomista, pataruokia, kynttilöitä, tuoksuja, omenapiirakkaa, punaviinia, glögiä... hyvä etten heti juokse pitkin pihaa ripustelemassa pihalle valosarjoja ja kurpitsoita (niitä, ei onneksi vielä saa). On meinaan vähän noloa jos syksy iskee jo heinäkuussa, tää melkein syyskuu on jo melkein ookoo. Täällähän se syksy ihan oikeesti alkaa vasta lokakuulla, mutta Labor Dayn jälkeen (syyskuun alussa) ei enää pukeuduta kesähepeneisiin eli eiks tää oo jo ihan kunniakkaasti selvitty ennen kuin se iski? Mutta nyt se tulee, syksy on ottamassa musta otteen, mä tunnen sen.

Oon jäänyt pitkästä aikaa koukkuun telkkariin. Mä katson suorastaan hävettävän vähän telkkaria, mutta aina välillä sieltä löytyy jotakin kiinnostavaa... mulla on vaan kourallinen – ei sitäkään – TV-sarjoja joita kiinteästi seuraan... ”Grey’s Anatomy”, ”Parenthood”, ”Mad Men”, ”Downton Abbey” ...ja aina kun yritän jotain uutta karahdan just siihen sarjaan joka lopetetaan tai lopetettiin jo - niin nytkin – mutta silti ”The Killing” ON koukuttava ja tapahtumasarjojen karmeus pistää pysähtymään ja ajattelemaan. Miltä tuntuu menettää jo melkein aikuinen lapsi järjettömän väkivallan uhrina? Mä oikein odotan, että kaikki lapset on nukkumassa ja mulla edessä itsetehty pizza ja lasi punkkua ja The Killing.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää